SISARENI EILEEN (1955)

My Sister Eileen/Min syster Eileen
Ohjaaja
Richard Quine
Henkilöt
Janet Leigh, Jack Lemmon, Betty Garrett, Bob Fosse
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
S
Kesto
108 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

Ernst Lubitschin parhaille musikaaleille vertautuva romanttinen komedia esittelee Hollywood-tähdet Jack Lemmonin ja Janet Leighin tanssahtelemassa Bob Fossen koreografiaan. Elokuvassa näyttelevän Fossen säveltämät askelmerkit kohottavat Blake Edwardsin käsikirjoituksen korkeimmille leveysasteille.

Huom! Elokuva korvaa peruuntuneen Anna suukko äkäpussi! -elokuvan näytökset. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan Sisareni Eileen -elokuvan kumpaan tahansa näytökseen. Lipun voi myös vaihtaa jonkin toisen elokuvan näytökseen tai saada siitä hyvityksen laittamalla viestiä osoitteeseen asiakaspalvelu@eventio.fi.

***

Sisareni Eileen juontaa juurensa Ruth McKenneyn minämuotoisiin kertomuksiin ja hänen ja hänen sisarensa Eileenin nuoruudenseikkailuista NewYorkissa. Kertomukset ilmestyivät kokoelmana, josta lehtimiehet Joseph Fields ja Jerome Chodorov sovittivat kaksi tarinaa näytelmäksi ”My Sister Eileen” vuonna 1941. Vuotta myöhemmin he tekivät käsikirjoituksen samannimiseen elokuvaversioon ja kymmenen vuotta myöhemmin Broadway-musicalversioon nimeltä ”Wonderful Town” – molempien pääosassa Rosalind Russel. Ohjaaja Richard Quine (1920-89) esiintyi sivuosanäyttelijä sekä Broadwaylla että ensimmäisessä elokuvaversiossa. Quinen elokuvassa Leonard Bernstein, Betty Comdenin ja Aldolf Greenin musiikki sai tehdä tilaa Jule Stynen ja Leo Robinin musiikille: näin tapahtui joko sopimusteknisistä syistä tai sitten siksi, että Broadway-version musiikkia pidettiin liian sofistikoituna, tai molemmista syistä.

Sisareni Eileen sisältää kaksi ominaispiirrettä, jotka osoittavat sen kuuluvan tradition loppupäähän. Ensinnäkin se on luonteeltaan intiimi musical: juoni keskittyy neljän päähenkilön tarinaan, numerot ovat kooltaan ja loistoltaan vaatimattomia – vain yhdessä on enemmän kuin neljä ihmistä. Toiseksi, se on sijoitettu nykyajan suurkaupunkimiljööseen, nimenomaan New Yorkiin. Tunnusomaiset ikonit liittyvät sekatavarakauppoihin, vuokrahuoneisiin, öisiin neon-valoihin ja jopa tuohon kaikkein tiheimmin toistuvaan kuvaan: lomalla oleviin merimiehiin. Kontrasti on selvä, jos Eileenia verrataan 1950-luvun keskivälin tai loppupuolen muihin tyypillisiin musicaleihin (Oklahoma, Carousel, South Pacific), joille oli luonteenomaista suureellinen tuotanto, eksoottiset miljööt ja uskollisuus Broadway-lähteille.

Vaikka Sisareni Eileen ei kanna kenenkään selvästi erottuvan, vahvan tekijäpersoonallisuuden kädenjälkiä, se on varsin ansiokas elokuva monista syistä, kuten Blake Edwardsin ja Quinen hyvän käsikirjoituksen, Betty Garrettin erinomaisen näyttelijäsuorituksen ja Bob Fossen & Tommy Rallin pyroteknisen tanssin vuoksi. Mutta ennen kaikkea elokuvan nostaa keskitason yläpuolelle Bob Fossen koreografia. Kadulle sijoittuva ”I’m Great But No One Knows It” sekä Fossen Ja Janet Leighin yhteisnumero ”There’s Nothing Like Love” ovat vielä paljon velkaa Kellyn traditiolle, mutta kilpatanssi Tommy Rallin kanssa, Bandstand-numero ja lopun congatanssi merimiesten kanssa tuovat jo kosolti esiin Fossen myöhempää koreografista tyyliä, johon kuuluu kulmikkaita asentoja, hassuja kävelyjä sekä käsien ja jopa sormien käyttöä.

Betty Garrettin suurin menestys oli hänen tulkintansa Kellyn & Donenin musicalissa On The Town, mutta ”epäamerikkalaisuutta” tutkiva komitea tuhosi hänen uransa, kun hänen aviomiehensä Larry Parks antoi todistajanlausuntonsa. Osa elokuvassa Sisareni Eileen oli Garrettin ainoa toinen suuri rooli: hieman elokuvan ensi-illan jälkeen skandaalilehti nimeltä ”Whisper” ”paljasti” hänet ”kommarien sympatisoijaksi”.

– Paddy Whannelin (Movie 24. Spring 1977) mukaan