LE REGINE (1970)
Nuori vapautta janoava hippi tekee rikoksen. Hän ajaa moottoripyörällä lumottuun metsään, josta löytyy filmitähtien mytologiaa huokuva mökki. Usvan keskellä kolme uuden aallon estetiikalla ehostettua noitaa tarjoilevat hänelle pitopöydän antimia sekä vapaan rakkauden iloja. Onko vieraanvaraisuus lopulta täysin pyyteetöntä? Alustukset molemmissa näytöksissä: Riikka Ala-Hakula.
***
Tämä myös nimillä Il delitto del diavolo (”Paholaisen rikos”) ja ”Himon kuningattaret” tunnettu bisarri italialainen seksifantasia alkaa moottoripyörähipin (Ray Lovelock) pysähtyessä tarjoamaan ystävällisesti apuaan pahaenteiselle vanhemmalle herrasmiehelle, jonka loistoautosta on puhjennut rengas. Vaihdettuaan avuliaasti renkaan ja torjuttuaan vanhan miehen porvarilliset käsitykset elämästä Lovelock huomaa oman renkaansa puhkaistun tahallisesti vanhan miehen ajaessa pois. Seuratessaan vihaisesti häntä Lovelock näkee loistoauton törmäävän puuhun tappaen kuljettajansa. Kuullessaan sireenit hän harhailee pikkutielle huononevassa säässä ja viettää yön liiterissä, josta hänet seuraavana aurinkoisena aamuna löytää kolmen naisen ryhmä (Haydee Politoff, Evelyn Stewart [=Ida Galli] ja Silvia Monti) – kaikki riittävän kauniita ollakseen malleja – joka asuu yhdessä eristyneessä mökissä. Outoudestaan huolimatta – he asuvat heitä itseään esittävien seinänkokoisten glamourvalokuvien dominoimissa huoneissa ja ovat kykeneviä repäisevästi vaihtamaan Jean Bouquin –pukujaan ja kampauksiaan siirtyessään huoneesta toiseen – Lovelock tuntee vetoaa jokaiseen heistä ja yksi kerrallaan he viettelevät hänet. Vähitellen hippi huomaa vallankumouksellisten ihanteidensa antaneen periksi: pitäisikö hänen palata tien päälle juurettomaan ja vapaaseen elämäntyyliinsä vai antaa periksi tälle itsekkäälle seksuaalisen ja materialistisen ylenmääräisyyden satamalle?
Tonino Cervin – joka aloitti tuottajana (Riccardo Fredan Kovaa peliä Tangerissa [Agguato a Tangeri / Trapped in Tangiers, 1957] ja Michelangelo Antonionin Punainen erämaa [Il deserto rosso, 1964]) ja myöhemmin ohjasi Dario Argenton käsikirjoittaman mainion westernin Kostajat (Oggi a me… domani a te / Today It’s Me… Tomorrow You, 1968) – ohjaama vähäntunnettu elokuva viehättää halukkuudellaan toimia kokonaan aikuisten fantasian tasolla.
Tienvarsikohtaaminen Paholaisen (naamioituneena juuri sellaiseksi omahyväiseksi, vauraaksi Isiksi, jota vastaan jokainen itseään kunnioittava hippi kapinoisi) kanssa, mökin idyllinen metsämiljöö, Lovelockin kolmen ”saavuttamattoman” naisen helppo viettely, heidän hallitsemansa paikan ja ajan häilyvä luonne; kaikki nämä ainekset ovat hyvin vähän velkaa kauhulle (loppua lukuunottamatta) ja kaiken saduille. Sen lähin vertailukohta genressä on todennäköisesti Jean Brisméen La plus longue nuit du diable / Au service du diable (The Devil’s Nightmare, 1971), belgialainen kauhuelokuva, jonka uhrit edustivat seitsemää kuolemansyntiä. Italialaisesta perinnöstään huolimatta elokuva ei ole hillittömän visuaalinen ja sen seksi- ja väkivaltapitoisuus on verrattain mietoa, mutta se vangitsee 60-luvun lopun ja 70-luvun alun nuorten yleisöjen ihanteet – erityisesti kuvitellut ihanteet – tavalla, johon harvat ajan italialaisista elokuvista kykenevät. Francesco Lavagninon keveä musiikki (mukana eteeriseltä Bob Dylan –wannabeltä kuulostavan Lovelockin laulama teema) lisää pilvessä olevaa retrotunnelmaa.
– Tim Lucasin (Video Watchdog No. 30) mukaan Antti Suonio 9.12.2000