DJANGO – KOSTAJA (1966)

Django/Django – hämnaren
Ohjaaja
Sergio Corbucci
Henkilöt
Franco Nero, Loredana Nusciak, José Bódalo
Maa
Italia/Espanja
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
90 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
English version * ti 13.6. näytöksen alustaa KAVIn arkistonhoitaja Petteri Kalliomäki
Ikäraja

Muukalainen saapuu kaupunkiin raahaten perässään ruumisarkkua. Mystinen Django on tullut hakemaan oikeutta kahdelta kilpailevalta rosvojoukolta. Elokuva on spagettilänkkärin merkkiteoksia, jonka nihilistisyys maailmankuvassa ja visuaalisuudessa hakee edelleen vertaansa. Väkivallan ytimessä on kuitenkin koskettava melodraama.

***

Punahuppuiset teloittajat yrittävät polttaa naisen roviolla mutta joutuvat ruumisarkun kanssa vaeltavan aavemaisen muukalaisen tappamiksi avausjaksossa, joka muistuttaa 1960-luvun goottihenkisten kauhuelokuvien kirouspitoisia prologeja. Nyt emme kuitenkaan ole Transsylvaniassa vaan villissä lännessä, sellaisena kuin Sergio Corbucci sen halusi. Outona, likaisena ja verisenä, joka suuntaan liioiteltuna mutta silti aidontuntuisena toimintakenttänä, jossa väkivalta tekee aina kipeää, silloinkin kun se on sarjakuvamaisen yliampuvaa.

Kuten Leonen Kourallinen dollareita, myös Django on ominut peruselementtejä samuraielokuvien estetiikasta, etenkin fyysisen suorituskyvyn äärirajoilla liikkuvista taistelukohtauksista. Myöhemmin vaikutteet palaisivat lännestä itään Shaw Brothersin hongkongilaisissa kung fu -elokuvissa (King Boxer, The One-Armed Swordsman), joiden masokistisissa uroteoissa on enemmän kuin ripaus Corbuccia.

Sergio Corbucci: ”Italialainen western saa kiittää japanilaista elokuvaa paljosta. Muutamat tärkeimmät työmme kuten Django ovat saaneet suoria vaikutteita Seitsemästä samuraista. Djangossa onnistuin tuomaan italowesterniin uuden puolen ja loin originellin sankarihahmon, jossa on huumoria. Hän kulkee loasta ja sateesta koostuvassa lännessä ja raahaa perässään arkkua. Jo tämä mielikuva sai minut nauramaan itseni puolikuoliaaksi.” (Joe Hembus: Western-Lexicon, 1976)

Corbucci on voinut ideoida Djangon hahmoa leikillään, mutta 24-vuotiaan Franco Neron esittämänä hän on paljon enemmän kuin koominen päähänpisto. Vähäpuheinen, jäätävästi tuijottava ja ystäviäänkin kohtaan täysin epäluotettava Django on vieraantuneisuuden ja antisosiaalisuuden ruumiillistuma, jolla on selvästi sisällään raskaan sarjan traumoja. Hän on kuin tunnevammainen Vietnam-veteraani keskellä westerniä.

Juuri henkinen ja fyysinen haavoittuvuus tekee Djangosta ainutlaatuisen lännensankarin. Seikkailun finaalissa hän on kidutuksen jäljiltä niin heikossa kunnossa, että tuskin kykenee käyttämään asettaan. Kourallisen dollareita Clint Eastwood toipuu nopeasti vihollistensa kidutuksesta ja palaa näyttämölle vahvana, haavoittumattomana koston enkelinä. Django puolestaan vammautuu puolustuskyvyttömäksi, mutta ei silti anna periksi. Väkevää marttyyrisymboliikkaa tihkuva loppujakso on ehkä suunniteltu pääsiäispyhiksi osunutta Italian ensi-iltaa silmälläpitäen.

Django sai 30-60 epävirallista jatko-osaa, joiden kanssa Corbuccilla ei ollut mitään tekemistä. Kyse ei ollut tarinan jatkamisesta vaan jännittävällä D-nimellä rahastamisesta, jota spagettiwesternien länsisaksalaiset levittäjät harrastivat italialaisiakin aktiivisemmin. Nimilista puhuu puolestaan: Django the Bastard, Django Shoots First, Don’t Wait Django, Shoot!, Django Always Draws Second, Son of Django, Viva Django, Django Challenges Sartana, Django der Rächer, Django – dein Henker wartet, Django – den Colt an dehr Kehle, Django – die Bibel est kein Kartenspiel, Django – die Geier stehen Schlange, Django – die Nacht der langen Messer, Django – die Totengräber warten schon, Django – ein Sarg voll Blut, Django – Gott vergib seinem Colt, Django – ich will ihn tot, Django kennt kein Erbarmen, Django – Kreuze im blutigen Sand, Django – Melodie in Blei, Django Nudo und die lüsternen Mädchen von Porno Hill

Lauri Lehtinen 17.2.2001