MAHARADJAN KOSTO (1959)

Das Indische Grabmal/Indiens hämnd
Ohjaaja
Fritz Lang
Henkilöt
Debra Paget, Paul Hubschmid, Walter Reyer
Maa
BRD/Italia/Ranska
Tekstitys
suom. tekstit (E)
Kesto
101 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
pohjautuu Thea von Harboun romaaniin ja elokuvakäsikirjoitukseen
Ikäraja

Kaksiosainen kolonialistinen seikkailu oli ollut Langin ja von Harboun ensimmäinen käsikirjoitusyhteistyö, mutta projekti oli annettu Joe Mayn ohjattavaksi. Vuosikymmeniä myöhemmin – ja von Harboun kuoleman jälkeen – länsisaksalaistuottaja Artur Brauner kutsui Langin takaisin Hollywoodista ohjaamaan oman versionsa tarinasta, tarjoten tälle mahdollisuuden räiskyviin väreihin ja aitoihin Intia-lokaatioihin.

***

Vieraillessaan Intiassa Lang oli tehnyt jonkin verran muistiinpanoja ja tutkimustyötä elokuvaan Taj Mahalista, ikuisen rakkauden muistomerkistä. Suunnitelma kuitenkin raukesi ja Lang palasi Yhdysvaltoihin, missä tarjolla olleet aiheet eivät kiinnostaneet häntä tai kohtasivat vaikeuksia. Niinpä hän hyväksyi innokkaasti saksalaisen tuottajan Artur Braunerin tarjouksen ohjata vapain käsin uusi versio Eschnapurin tiikeristä ja sen jatko-osasta Maharadjan kosto. Ehkä Langia vielä kaiversi, että 37 vuotta aikaisemmin tämä hänen ja Thea von Harboun kirjoittama aihe oli annettu Joe Mayn ohjattavaksi sillä tekosyyllä, että hän oli liian nuori. Tämän vanhan ambition täyttymys sai miltei mystisen merkityksen. Lang tunsi, että kehä oli kiertänyt umpeen.

Langia vetivät puoleensa seikkailu, romantiikka, eksotiikka ja ennen kaikkea se ”kadonneen ajan etsintä”, joka sisältyi intialaiseen legendaan. Satumainen loistokkuus teki siitä myös välittömän yleisömenestyksen, vaikka arvostelut olivatkin kielteisiä – 1930-luvun emigrantit, kuten Lang ja Dietrich herättivät vielä tuolloin saksalaisissa kriitikoissa selvää torjuntaa. Mutta jo 1968 Süddeutsche Zeitungissa saatettiin kirjoittaa:

”Kymmenen vuotta sitten näitä elokuvia pidettiin hämmentävinä, jopa naurettavina. Sittemmin oivallettiin, että Godard pitää niistä… Jos niitä tutkitaan vakavasti, ikään kuin vaikeita avant-garde –teoksia, paljastuu eksoottisesta ja romanttisesta tarinasta jotakin enemmän kuin sen ideologinen sisältö ja olematon psykologia: rakenteen klassinen selkeys, hahmojen ja tilanteiden tyylittely, merkitykselliset silmäykset, tilan jatkuvuus, nostalgia, eräänlainen halvaantuminen, miltei yliluonnollinen abstraktisuus.”

Nuorissa ranskalaisissa elokuvat herättivät välittömästi entusiasmia. Ranskassa osataan arvostaa aineksia, jotka elimellisesti liittyvät Corneillen ylevään klassismiin tai Descartesiin rationalistiseen selkeyteen. Eschnapur-elokuvien kristallinkirkas kompositio ei ole vanhan miehen luomus, vaan kruunu hänen kypsyydelleen. Kun valitin Chabrolille ranskalaisen ylistyksen epämääräisyyttä, hän tähdensi mestaruutta, jolla Lang oli toteuttanut kohtauksen jossa nuori arkkitehti etsii tanssijatarta huoneesta toiseen: kasautuvaa intensiteettiä, värien ja rakenteiden tasapainoa. Juuri tällainen formaalinen täydellisyys, lavastuksen ja tilan jäsennyksen mestarillinen käyttö herätti ranskalaisten äärimmäisen ihailun.

Paikoitellen tyylittely ja tahallinen abstrahointi tuovat mieleen Nibelungenin. Monet yksittäiset kuvat ovat muistettavia formaalisen täydellisyytensä vuoksi: veden ympäröimä palatsi valtavaa taivasta vasten, panoraama lahden ympärille levittäytyvästä kaupungista; vesi, kivi, heijastukset, opaalinsävyinen välke; hiekkamyrsky, laukkaavien hevosten hypnoottinen rytmi, korppikotkat polttavalla taivaalla. Tässä ihailtavassa spektaakkelissa Lang pysyi uskollisena näkemyksilleen seikkailuelokuvasta: jännityksen ylläpitäminen turvautumatta henkilöiden psykologiseen käsittelyyn tai tunnereaktioiden analyysiin.

– Lotte H. Eisner (Fritz Lang, 1976)