SATIMESSA (1964)

René Clément’n coolia eleganssia uhkuva psykologinen trilleri häilyy kauhuelokuvan ja absurdin noirin rajapinnalla. Melinda (Jane Fonda) ja hänen tätinsä Barbara (Lola Albright) kätkevät poliisia pakoilevan miehen (Alain Delon) taloonsa.

***

Ranskalainen uuden aallon trilleri ei ole aivan tavallinen juttu. Sen trillerinomaisuus jää verrattuna moniin aikalaisiinsa vähäiseksi, sillä se kääntyilee jatkuvasti selvästä ja yksinkertaisesta kummallisuuksien tielle, vaikka ranskalaisohjaaja Réne Clémentin kuvaaman paranoian esikuvia ovat selkeästi olleet sekä Alfred Hitchcock että Orson Welles.

Sinänsä käsikirjoitusta myöten juohevan elokuvan suurimmat ansiot ovat taitavan mustavalkokuvaaja Henri Decaën ja ohjaajan yhdessä sommittelemat kohtaukset, erityisesti mysteerejä ja salaisuuksia korostavien peilien käyttö tilan luomisessa ja jatkamisessa ikuisuuteen.

Alain Delon on Ranskan uuden aallon trillerissä Marc, joka on hieman epäonninen playboy, sillä hän onnistuu viettelemään amerikkalaisen gangsteripomon vaimon. Vaikka kysymyksessä ei ollut mikään pitkäaikainen suhde, siitä tuli erityinen ongelma, kun mies sai asiasta tietää. Toisin sanoen Marcilla on perässään tappaja, jolta on syytä piiloutua, jos mielii pitää päänsä paikallaan.

Mutta luostariin kätkeytynyt Marc ei tietenkään voi karvoilleen mitään: Barbara Hill (Lola Albright), rikas amerikkalainen leski ja hänen serkkunsa Melinda (Jane Fonda) ovat Cote d’Azurissa hyväntekeväisyysvierailulla, ja kun Marc värvätään heidän autonkuljettajakseen, niin kolmen kärjen muodostamat osapuolet ovat elokuvan suomenkielisen nimen mukaisesti satimessa monin eri tavoin.

Mikään tunteet, halut tai seksuaaliset paineet eivät ole mahdottomia tässä elokuvassa, joka on saamastaan kritiikistä huolimatta uutta luovaa ranskalaisen trillerin alueella.

– Jari Sedergren 2019