IHMISIÄ SUNNUNTAINA (1929)

Menschen am Sonntag
Ohjaaja
Robert Siodmak, Edgar G. Ulmer
Henkilöt
Erwin Splettstösser, Brigitte Borchert, Wolfgang von Waltershausen
Maa
Saksa
Tekstitys
suom. välitekstit
Kesto
63 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 16 mm
Lisätieto
pianosäestys * käsikirjoitus Billy Wilder & Curt Siodmak
Ikäraja

Vapaa sunnuntai on ihmisen parasta aikaa fiktiota ja dokumenttia yhdistävässä, kesästä talveen 1929 minibudjetilla kuvatussa, ihastuttavassa kaupunkikuvauksessa. Valoisia Berliini-näkymiä tarjoillaan muun muassa Wannseen rannalta. Nuoret amatöörinäyttelijät esiintyivät omilla nimillään ja ensikertalaisia olivat myös ohjaajat ja käsikirjoittajat, joista kukin loi myöhemmin merkittävän uran Hollywoodissa.

***

Vastakohtana Walter Ruttmannin samanaikaisille, venäläisvaikutteisille dokumenttielokuville, edustaa Menschen am Sonntag konkreettisempaa linjaa. Kyseessä on määrätyn, taustaltaan pikkuporvarillisen sosiaalisen ryhmän kuvaus. Kauppaedustaja, myyjätär, mannekiini ja taksiautoilija ovat elokuvan ”sankareita”. Kun Ruttman kuvasi arkipäivän Berliinin takovaa rytmiä, on Siodmakin ja Wilderin aiheena kesäinen viikonloppu. Tämä näkökulma tekee heidän filminsäkin heti pienemmäksi ja intiimimmäksi. Kauppaedustaja tutustuu lauantaina – näin voitaisiin kertoa filmin ”juoni” – mannekiiniin kadulla ja sopii tapaamisesta sunnuntaina. Illan hän pelaa naapurinsa, taksinkuljettajan kanssa korttia, mistä jälkimmäisen ystävätär suuttuu (hän haluaisi lähteä ulos). He tapaavat sunnuntaina, mannekiini on tuonut mukanaan ystävättärensä, jonka kanssa kauppaedustaja alkaa flirttailla. Hiukan rakkautta, hiukan mustasukkaisuutta. Illalla erotaan ja sovitaan uudesta tapaamisesta – varsinaisesti miehillä kuitenkin on kiire jalkapallo-otteluun. Taksinkuljettajan ystävätär on nukkunut koko päivän.

Filmi on vailla kaikkia elokuvadramaturgian totuttuja aineksia. Siitä puuttuvat toimintaa kehystävä juoni, konfliktit, henkilöhahmot, sellaisina kuin klassinen dramaturgia ne käsittää. Nämä käsitteet näyttävät tässä vain todellisuuden itsensä ohuelta silaukselta. Valitsemalla taitavasti materiaalinsa saattoivat filmin tekijät pysytellä aivan määrätyn yhteiskunnallisen todellisuuden piirissä, jonka he tallensivat ja kuvasivat. Tavallisia ihmisiä, jotka hoitavat yksityiselämäänsä viikonloppuina, iloisesti ahtaissa ympyröissään, joissa se on heille mahdollista. Mitään maailmankatsomuksellisia tai poliittisia huolenaiheita näillä sankareilla ei ole. ”Esikuvina” näyttäytyvät mitä suurimassa määrin filmitähtien kuvat taksinkuljettajan asunnon seinällä. Niinikään on eliminoitu suuren talouskriisin tuska ja puute, joiden pitäisi särkeä tämä näennäisen hyvinvoinnin maailma.

Olisi kuitenkin yksipuolista ja epäoikeudenmukaista, jos ajateltaisiin että tämä sosiaalisen terän puuttuminen mitätöisi filmin aseman saksalaisen elokuvan historiassa. Verrattuna tavallisten kaupallisten filmien loppumattomaan valheellisuuteen ja alkeellisuuteen Menschen am Sonntagin tietoisuus vielä korostui. Sen perusrunkona oli ehdoton todellisuudenläheisyys. Maailman ja elokuvan välissä ei ole mitään kaunistuksia, lavasteita, näyttelemisrutiinia tai tavanomaisia dramaattisia kikkoja. Näin hämmästyttävän tuoreena Menschen am Sonntag on säilynyt meidän päiviimme saakka. Amatöörinäyttelijöiden ilmeet ja eleet säilyttävät jotakin maailman koskettavasta alkuperäisyydestä, todellisuudesta itsestään.

Eugen Schüfftanissa, joka muuten oli filmausryhmän vanhin jäsen ja tunnettu trikkispesialisti, tekijät löysivät samaa maata olevan kuvaajan. Schüfftan kuvaa koruttomasti, dokumentaarisesti, menemättä koskaan lähemmän kuin puolilähikuvaan, hän ei käytä mitään kuluneita taustoja eikä silmiinpistäviä kuvakompositioita. Haluttua ”puolidokumentaarisuuden” vaikutelmaa ei kuitenkaan synny, näytellyt jaksot sulautuvat muuhun. Väliin sijoitetuista dokumentaarisista jaksoista, lyyrisistä lepotuokioista henkii dokumentaarisen kuvaston runoutta, näin esim. jaksossa joka kuvaa aamuisen Berliinin heräämistä.

Jotkut ratkaisut ovat äärimmäisen yksinkertaisia olematta silti halpahintaisia. Kamera viipyy pitkään, loputtoman pitkään Grunewaldin puiden latvoissa samaan aikaan kun rakastavaiset löytävät toisensa – siinä on mitä yksinkertaisimmalla tavalla ratkaistu ajan kulumisen tunne ja kesäisen sunnuntain purkautunut tunnelma. Tai valokuvaaja, joka näpsii kuvia huvittelevista uimarannan ihmisistä. Elokuvakamera samastuu hänen kameraansa, kuva pysähtyy ja ihmiset näkyvät koomisissa tuokiokuvissa, joita voi tulkita miten haluaa ja joista jää tunne harvinaisesta uhkaavasta jäykkyydestä mihin nämä nauruunsa halvautuneet ihmiset on ajettu.

(DDR:n valtiollisen elokuva-arkiston esittelystä)

Tämä dokumentaarisesti käsitelty novellielokuva on aikansa kuuluisimpia. Se merkitsi saksalaisten hellimän ”Kulturfilmin”, Ruttmanin Berliinin ja juonielokuvan näkemistavan lähestymistä ja avasi siten uusia näkymiä studioihin yhä tiukemmin sulkeutuneelle saksalaiselle näytelmäelokuvatuotannolle. Tämän lisäksi elokuvan tekijäluettelo on vuosi vuodelta käynyt yhä kuuluisammaksi.

Myyjätär, kauppamatkustaja, avustaja ja autonkuljettaja ovat elokuvan keskeisiä henkilöitä. Eräänä sunnuntaina kukin taholtaan lähtee eräälle Berliinin läheiselle järvelle. Näemme heidän makaavan auringossa, uimassa, keittiöpuuhissa ja yrittämässä solmia pinnallisia suhteita toisiinsa tai muihin kaltaisiinsa.

Kuten Kracauer on huomauttanut, on Menschen am Sonntag ensimmäisiä elokuvia, joka vetosi ”pieneen mieheen”, proletariaattiin; kuvasi sitä henkistä tyhjiötä, missä nämä ihmiset elivät. Samaan aikaan erikoisesti natsit ja sosiaalidemokraatit vetosivat juuri nimenomaan kaulusköyhälistön tukeen. Tämän vuoksi Kracauer, tarkastellessaan ajan saksalaista elokuvatuotantoa kirjansa From Caligari to Hitler tarpeiksi, pitääkin tätä elokuvaa värittömänä, ”noncommittal as the other cross-section films”. Toinen arvostelu elokuvasta on: ”Melankoolista huomiointia – ei enempää jos ei vähempääkään.” Bela Balázs puhuu ”tosiasiain intohimosta”.

Mutta juuri ne ominaisuudet, joita nämä arvostelijat pitävät puutteena, tekevät elokuvasta Menschen am Sonntag yhä vaikuttavan elämyksen. Se kuvaa totuuteen pyrkien kadun miehen elämänehtoja eräänä määrättynä aikana, ja on tavoittanut jotakin yleismaailmallista, inhimillistä, ajatonta.

– AM