Clive Barker ryhtyi elokuvantekijäksi, koska ensimmäisten Barker-elokuvien taso ei riittänyt. Helvetilliset-pienoisromaaniin perustuva debyytti on kiihkeä, merkillisen looginen splatter-rakkaustarina. Julia Cotton (loistava Clare Higgins) elvyttää oudoissa oloissa kuollutta rakastajaansa veren voimalla. Lament Configuration -kuutio avaa portit kenobiittiolentojen sfääriin ja repiviin äärikokemuksiin. Naulakasvoinen Pinhead (Doug Bradley) on Barkerin ikonisin luomus.

***

Kauhukirjailija Clive Barker ohjasi omasta tarinastaan elokuvan Hellraiser vuonna 1987. Useita lisäosia saanut tarina toimii parhaiten tässä ensimmäisessä osassa. Hellraiserin kuvat ovat jo olennainen osa uutta kauhukulttuuria.

Cenobiiteiksi kutsutut äärimmäisen sadomasokistisen nautinnon kosmiset mestarit elävät rinnakkaistodellisuudessa, josta ne voidaan kutsua kokoamalla eräänlainen pirunnyrkki oikealla tavalla. Tarinan juoni paiskaa nämä nahkaan ja nauloihin sonnustautuneet epäoliot keskelle keskiluokkaista brittiperhettä. Perheenpään vahingossa vuodattama veri elävöittää cenobiittien palasiksi repimän Frankin, suvun mustan lampaan, jäännökset. Asteittain eheytyvä Frank saa cenobiitit peräänsä, sillä groteskin ylösnousemus on riistänyt Frankin sielun tuskan mestareiden hallusta.

Kertaalleen kuolleen elostelijan ja cenobiittien vaikutuksesta brittiläisen sivistyksen kuori murenee paljastaen läpeensä mädän perhehelvetin siemenet. H.P. Lovecraftin henki tuntuu perhesalaisuuksissa, jotka räjähtävät esiin maailmojen törmäyksen yhteydessä. Cenobiitteihin ja Barkerin muihin hirviöihin liittyvä fysiikan lakeja uhmaava kosminen epämuotoisuus ja kyky ”uudistaa vanhoja muotoja” (etenkin ihmiskehon suhteen) ovat niin ikään sukua Lovecraftille.

Hellraiserin ominaispiirre on painajaismainen synkkyys ja kohtalonomaisuus. Kärsimys ja masokismi ovat osa tarinaa. Vaikka Barker on ollut mukana eri tehtävissä useissa muissakin elokuvaprojekteissa, Hellraiser on jäänyt omaan luokkaansa näissä töissä. Tällaiselle epätoivon ja menetyksen tunteelle on vaikea nimetä vertauskohtaa uudesta kauhuelokuvasta. Vastaava tapaus löytyy 1960-luvun yksinäisestä merkkiteoksesta Witchfinder General (1968).

– Raimo Kinisjärven (Kaleva, 21.6.2002) sekä Harto Hännisen ja Marko Latvasen (Verikekkerit : kauhun käsikirja, 1992) mukaan Antti Suonio 26.4.2005