THE VALIANT ONES (1974)

Ming-dynastian aikakauteen sijoittuvassa tarinassa poliittinen kaaos vallitsee japanilaisten merirosvojen lähestyessä. Mutta onko valtion rajojen turvaaminen hyödyllistä, jos imperiumi on sisältä mätä? Aikakauden tähtinäyttelijä Hsu Feng loistaa vähäsanaisena sankarina politiikan shakkiruutujen ja lentävien nuolten keskelllä.

Ohjelmistoa on tukenut / With the support of: Ministry of Culture, Taiwan. Kiitos / Thank you: Taiwan Film and Audiovisual Institute & Taipei Represetentative Office in Finland.

With the kind support and co-organization from King Hu Foundation USA.

***
Zhonglie tu eli The Valiant Ones on Hu Jinquan, eli paremmin King Hu’na (Come Drink with Me, 1966; Dragon Inn, 1967) erityisesti wuxia-elokuvista tunnetun kiinalaissyntyisen Hongkongissa ja Taiwanissa uraa tehneen näyttelijänä kunnostautuneen elokuvaohjaajan laskutavasta riippuen yhdeksäs elokuva. The Valiant Ones voidaan nähdä hänen wuxia-kautensa huipputeoksena, jossa hänen taitonsa olivat kehittyneet terävimmilleen.

The Valiant Onesin juonilanka ei ole ihmeellinen, mutta se käy tekosyyksi koreilevalle toteutukselle, joka tavoittelee ihmeitä; hyvät tyypit esitellään ja he käyvät taisteluun pahojen tyyppien kanssa: tarkoitus on hakata pahat tyypit pois päiväjärjestyksestä, pois kuvioista. Näin yksinkertaista, näin voimakasta.

Konfliktista syntyy hienoja taistelukohtauksia: ne ovat kauniita ja intensiivisiä, eivät vailla upeuden läsnäoloa: sähköinen leikkausrytmi ja ’jump cutin’ käyttö virittävät tunnelmaan potkua, joka vastaa monen ampeerin iskua. Fiilis on koko ajan jännittynyt, suvantokohdissakin uutta taistelukohtausta odottava.

Juoni on siis sivuseikka, raapaistu kasaan vain siksi, jotta ytimeen päästäisiin heti kiinni: taistelukohtaukset, jotka ovat wuxia-filmin veri, potkivat energiaa elokuvaan, ja tekevät siitä taattua viihdettä, taitavaa sellaista. The Valiant Onesin vastaanotto oli pääosin positiivinen ja kehuva. Ikääntyessään elokuva on vain kasvattanut asemaansa: The Harvard Film Archive kutsui elokuvaa King Hun todelliseksi viimeiseksi wuxia-elokuvaksi.

Ainakin Hun elokuvassa vallitsee myös syvä melankolian tuntu: on kuin Hu olisi jättämässä hyvästejä rakastamalleen genrelle. Miekkojen terien kalina, nuolten vinkuminen ja kehojen lennokas rytmi saavat kauniissa koreografiassa elokuvan hengittämään: energia siirtyy suoraan katsomoon.

Komeannäköinen elokuva huipentuu kliimaksiin. Niin kuin hienoissa wuxia-elokuvissa yleensä, pääpaino on kokonaan taistelukohtauksien koreografioissa, jotka muodostavat taidokkuudellaan viihteen (lue: vaatii taitoa viihdyttää) – turhia ei paljon lässytetä; nyrkit saavat lentää ja miekat viuhuta. Elokuvaa on nautinto seurata.

– Joonas Nykänen 11.4.2023.