KINOKONSERTTI: METROPOLIS + KHID (1927)

Ohjaaja
Fritz Lang
Maa
Saksa
Kesto
148 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
musiikki ja säestys Khid • vapaa pääsy • Kansalaistorilla
Ikäraja

Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaan kuuluvan kinokonsertin elokuva on vuonna 1927 ensi-iltansa saanut Metropolis (1927), joka esitetään nyt alkuperäisessä muodossaan. Kauan kadoksissa olleet kohtaukset on liitetty nyt nähtävään vuonna 2010 tehtyyn restaurointiin, jonka yhteiskesto on kaksi ja puoli tuntia. Yläluokan ja työväenluokan välille syntynyttä  kuilua kuvaava futuristinen dystopia valottaa aikansa yhteiskunnallisia ihanteita. Se on poliittinen manifesti, mutta samalla kiehtova kuvaus tulevaisuudesta 1920-luvun silmin.

Mykkäelokuvan säestää livenä rap-artisti Khid. DJ Kridlokk -nimelläkin tunnettu Kristo Laanti työskentelee myös tuottajana ja DJ:nä, ja hän on yksi Paperi T:n Teosto-palkitun Malarian pelko -levyn säveltäjistä ja sovittajista. Khid paljastaa elektronisessa livesäestyksessään Fritz Langin mestariteokseen vuosikymmenten saatossa kertyneen melankolian. Khidin painavia biittejä ja elektronista ambientia yhdistelevä säestys sai ensiesityksensä Loud Silents -festivaalilla vuonna 2016.

Illan viimeisenä tapahtumana kinokonsertti päättää vuoden 2019 Helsingin juhlaviikot. Tapahtuma on osa Eurooppalaisen kulttuuriperinnön ohjelmaa.

***

Metropolis oli Faustin rinnalla Weimarin tasavallan saksalaisen elokuvan ja sen hallitsevan yhtiön Ufan suuruudenkauden hullu huipennus. Kustannusarvio ylittyi nelinkertaisesti, 5,3 miljoonaan D-markkaan. Ufa horjahti selvitystilaan ja amerikkalaisten valvontaan. Yhtiön historioitsija Klaus Kreimeier näkee elokuvassa Ufa-estetiikan täydellistymän. Metropolis saattoi syntyä ”vain Saksassa, vain Weimarin tasavallan lakipisteessä ja vain Neubabelsbergissä”: siinä tiivistyi koko aikakauden mielettömyys.

Metropoliksessa kiteytyivät myös Euroopan suurimman elokuvakeskuksen Babelsbergin studiotyylin parhaat puolet: pyrkimys puhtaaseen kuvallisuuteen, dynaaminen kamerailmaisu, vaikuttavien lavasteiden keskeisyys ja taitavat erikoistehosteet.

Metropoliksessa tuottaja Erich Pommer yritti toteuttaa näkemystään rohkeimmin. Hän tavoitteli saksalaiselle elokuvalle kansainvälistä menestystä kilpailussa Hollywoodin kanssa. Tuhlauksesta syytetty Pommer painostettiin eroamaan Ufasta jo vuotta ennen ensi-iltaa.

Elokuva sai tyrmäävän vastaanoton. Yleisömenestys jäi alle odotusten, elokuvaa lyhennettiin ja muutettiin, ja kritiikki halveksi sen tulevaisuusnäkyjen typeryyttä. Kuitenkin Metropolis on harvoja aikansa elokuvia, jotka ovat yhä levityksessä, ja tulevaisuuden ennustuksena se on ollut painajaismaisen tarkka. Profeetallisiin näkyihin kuuluvat kaljuksi ajellut ”orjakansan” apaattiset rivit ja ”herrakansan” ohjelmoima työläisjohtajan imitaatio, robotti-Maria. ”Hei, oletko nähnyt Metropoliksen?” referoi Peter von Bagh kaasukammioiden jonossa käytyä keskustelua.

Käsikirjoittaja Thea von Harboun ajatus tiivistyy lopputekstiin ”Käsien ja aivojen välillä ei voi olla yhteisymmärrystä, ellei välittäjänä ole sydän”. Ohjaaja Fritz Lang väitti pitäneensä näkemystä lapsellisena jo kuvausvaiheessa. Metropoliksen visuaalinen toteutus ei ole yhtä johdonmukaisen ladattua kuin Langin aikaisemmissa mestariteoksissa (Väsynyt kuolema, Tri Mabuse I-II, Nibelungen I-II): siinä on kitschiä ja eräät näyttelijäsuoritukset ovat kömpelöitä. Ja kuitenkin päällimmäisiksi jäävät teräksiset otokset, joiden vaikutus on syöpynyt koko 1900-luvun kuvakulttuuriin. Metropolis on ennen muuta science fictionin uljas kantateos, jonka futuristiset visiot ovat inspiroineet kuvamaailmoja Stanley Kubrickista (Tri Outolempi) Ridley Scottiin (Blade Runner), James Cameroniin (Terminaattorit I ja II) ja Wachowski-veljesten Matrix-elokuviin.

Vuoden 2007 esitykseen lisäksi: (Gottfried Huppertzin mahtava musiikki on yksi mykän kauden kolmesta merkittävimmästä alkuperäisestä elokuvapartituurista Kansakunnan synnyn ja Uuden Babylonin rinnalla. Sen kuullessa paljastuu Metropoliksen sinfoninen rakenne: teos on visuaalis-musiikillinen kompositio Nibelungenin tapaan, johon siihenkin musiikin laati Huppertz – Metropoliksessa hän ylsi vieläkin korkeampaan saavutukseen.)

– Antti Alanen (MMM-elokuvaopas, 1995) AA 13.9.1999, täyd. 8.11.2007