HRUSTALJOV, AUTONI! (1998)

1990-luvun kaaoksen keskellä Aleksei German loi vuosikymmenen ylittämättömän elokuvamonsterin. Se on kaikille aisteille viritetty kuvaus elämästä 1950-luvun alussa ja samalla groteski fantasia, jossa kuljetaan kuin kauhukabinetissa läpi historiallisen murroskohdan.

***

Hrustaljov, autoni! on 60-vuotiaan Aleksei Germanin ensimmäinen elokuva sitten Ystäväni Ivan Lapshinin (1982). Venäläis-ranskalainen yhteistuotanto on kansainvälinen film maudit, joka oli valmisteilla seitsemän vuotta ja sai katastrofaalisen vastaanoton Cannesin elokuvajuhlilla 1998. German ei ollut paikalla. Hän kertoi olleensa etukäteen hermostunut, koska Hrustaljov on hänen ainoa elokuvansa jota ei ole kielletty.

Elokuva tapahtuu Moskovassa kolmen päivän aikana vuoden 1953 poikkeuksellisen kylmänä talvena. Neuvostokansa ei tiedä, että suuri johtaja Stalin on kuolinvuoteellaan. Viimeinen halvaannuttava sydänkohtaus (todennäköisesti yöllä 28.2., jolloin Hrustaljov alkaa) keskeyttää viisi vuotta kiihtyneen antisemiittisen kampanjan. Pari viikkoa aikaisemmin on virallisesti ilmoitettu, että Kremlissä on paljastettu ”lääkärien salaliitto”, joka on yhteydessä kansainväliseen sionismiin ottanut päämääräkseen koko neuvostojohdon myrkyttämisen. Vuoden 1937 suuret puhdistukset ovat olleet toistumaisillaan: tätä German käsittelee ainakin ensi alkuun farssin tapaan. Jo ennen kuin elokuvan nimeä on mainittu viaton huoltomies (jota kutsutaan roolilistassa Idiootiksi) joutuu KGB:n käsiin ja katoaa ennen elokuvan loppua. Koululaiset toistavat antisionistista hokemaa, perheitä häädetään, ja Puna-armeijan johdossa tuntuu olevan vetoista.

Kautta tämän lumentupruisen ja hysteerisen ilmapiirin Germanin rauhaton kamera seuraa päähenkilöä, kenraali Juri Glinskiä, puolustusvoimien aivokirurgia, tämän vaeltaessa yhdestä arvoituksellisesta kohtauksesta seuraavaan. Ihmiset syyttävät yltyvästä terrorista kaikkia muita paitsi Stalinia – jonka nimen mainitsemista taikauskoisesti vältetään. Politbyroon sekaannusta ilmentää Moskovan yössä päämäärättömästi liikennöivä mustien autojen saattue. ”Noiden autojen yhteenkokoaminen maksoi minulle vuoden elämästäni”, German kertoi minulle haastatellessani häntä lokakuussa 1998. ”Niitä oli mahdotonta löytää”.

Germanin aikaisempien elokuvien tavoin Hrustaljov, autoni! sijoittuu Neuvostoliiton historian ratkaisevaan hetkeen. Seitsemäs toveri (1967), jonka German teki Grigori Aronovin kanssa, sijoittui kansalaissodan vaiheeseen, jossa päätettiin käynnistää ”punainen terrori”. Teiden vartiointi (1971) ja 20 päivää ilman sotaa (1976) käsittelivät toista maailmansotaa. Mestariteos Ystäväni Ivan Lapshin oli poikkeuksellisen outo ja järkyttävä teos suuresta terrorista: sen narratiivi jäi toissijaiseksi atmosfäärin rinnalla. German kirjoitti Lapshinin käsikirjoituksen 1969, se valmistui 1982 ja sai ensi-iltansa vasta 1985. German kertoo, että äskettäin nuoret ihmiset äänestivät Lapshinin (joka on esitetty 25 kertaa neuvostovallan jälkeisessä televisiossa) parhaaksi neuvostoelokuvaksi.

Siihen nähden, että kaikki Germanin elokuvat oli tehty sosialistisen realismin konventioita rikkoen, ei ole yllätys, että perestroika ja neuvostovallan loppu eivät antaneet uutta pontta hänen uralleen. Edessä olivat uudet ongelmat. Hrustaljov, autoni! sai alkunsa neuvostovallan aikana, ja siihen tuli ranskalainen tuottajakumppani. Vaatimattoman rahoituksen puhalsi taivaan tuuliin 3000 prosentin inflaatio. Niinpä Germanin oli etsittävä uusi rahoitus tilanteessa, jossa ulkomaan oikeudet oli jo myyty. Germanin kahdella viimeisimmällä elokuvalla on dialektinen suhde Nikita Mihalkovin vuonna 1995 Oscarilla palkittuun Auringon uuvuttamiin. Mihalkov omaksui Lapshinin hämmentävän tshehovilaisen atmosfäärin kuvatessaan suuren terrorin aattoa; Hrustaljov puolestaan seuraa Auringon uuvuttamien skenariota kuvatessaan mahtavan neuvostosankarin selittämätöntä tuhoa.

Eräs New Yorkissa toimiva venäläiskriitikko on kutsunut armotonta ja tuhlailevaa Hrustaljovia Fellini-elokuvaksi, joka perustuu Beckettin käsikirjoitukseen. Sävyltään Germanin edellisistä elokuvista poikkeava Hrustaljov tuntuu olevan täynnä groteskeja, irvisteleviä nukkeja. (Ohjaaja oli tyytyväinen siitä, että New York Timesin varauksellinen arvostelija kutsui teosta kuitenkin ”boschilaiseksi näyksi helvetistä”.)

Lapshin oli järkyttävän raaka neuvostoelokuvaksi. Hrustaljov menee pidemmälle. Kohtaus, jossa rikolliset raiskaavat Glinskin matkalla Gulagiin, on Salòn veroinen, mutta German huomauttaa, että se perustuu Solzhenitsynin julkaisemaan tietoon. Aamun koittaessa järkyttynyt kenraali vapautetaan ja kuljetetaan datshalle hoitamaan salaperäistä sydänkohtauksen uhria. Ainakin yksi vangituista Kremlin tohtoreista, Jakov Rapoport, todella vapautettiin hoitamaan miestä joka oli vastuussa hänen pidätyksestään, ja German kuvasi kohtauksen oikealla tapahtumapaikalla, Stalinin datshalla Kuntsevossa. (”Minulle yritettiin kaupata ’aitoa Stalinin pissan tahrimaa yöpaitaakin’”, German muistelee.) Kansojen Isä kuolee Glinskin käsiin Berijan valvovien silmien alla. Berija lausuu elokuvan arvoituksellisen nimen: Hrustaljov oli Stalinin henkivartija. Berija katoaa yöhön, ja niin Glinskikin. Lyhyt loppukohtaus noin kymmenen vuotta myöhemmin tuo kaameaa lisävaloa henkilöiden kohtaloihin. Kysyin Germanilta, käsitteleekö Hrustaljov nyky-Venäjää. ”Tietenkin”, hän vastasi. ”Paitsi että nyt asiat ovat yksinkertaisempia – he vain ampuvat sinut.”

– J. Hobermanin mukaan (Film Comment Jan./Feb. 1999) AA 15.4.2000