RAKKAUDELLA, MAIRE (1999)

Med kärlek, Maire
Ohjaaja
Veikko Aaltonen
Henkilöt
Eeva Litmanen, Minna Haapkylä, Matti Onnismaa
Maa
Suomi
Tekstitys
svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
101 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

Sairaalan talouspäällikkö Maire on ulkomailla asuvan miehensä laiminlyömä porvarisrouva. Yksinäisyydessään alkoholisoituva nainen hankkii sisältöä elämäänsä tutustumalla yksinhuoltaja Kirsi-Mariin ja vainoamalla tämän edesmenneen puolison tappajaa. Tämä on Eeva Litmaselle loistorooli.

***

Keski-ikäisen, johtotason tehtävissä toimivan ja poikansa kanssa suuressa omakotitalossa Westendissä asuvan Mairen elämä on aineellisesta hyvinvoinnista huolimatta pahasti kaaoksessa. Etääntynyt puoliso Esa on työskennellyt jo pitkään Japanissa ja Mairea kalvavat niin alkoholismi kuin yksinäisyys. Sensaationhakuinen lehtijuttu Kirsi-Mari-nimisestä naisesta, jonka poliisimies on vuosia aiemmin kuollut väkivaltaisesti, alkaa tuoda pakkomielteistä sisältöä Mairen elämään. Hän ryhtyy hivuttautumaan nuoren lesken ja tämän tyttären Ainon arkeen hitaasti mutta vimmaisesti, vaatien vapaaksi päästettyä tappajaa vastuuseen teostaan.

Veikko Aaltosen yhteistyö Villealfan kanssa päättyi – ohjaajan omien sanojen mukaan epäonnistuneen – Merisairaan jälkeen ja hänen viidennen filminsä Rakkaudella, Maire tuotannosta vastasi Kinotar Oy. Loppukesästä ja alkusyksystä 1998 Helsingissä, Espoossa ja Tammisaaressa kuvattu trilleri jatkaa synkkäsävyisen ilmapiirinsä osalta samassa hengessä kuin Tuhlaajapoika ja Isä meidän. Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä olleen artikkelin inspiroimana käsikirjoituksen tehnyt ja tv-sarja Kotikatua kirjoittanut Antti Karumo pyysi tarinansa ohjaajaksi saman sarjan parissa työskennelleen Aaltosen. Nimikkorooliin kiinnitettiin mm. muutamien kokopitkien elokuvien sivuosissa ja kevyissä televisio-ohjelmissa esiintynyt Eeva Litmanen ja tämän vainoamaksi Kirsi-Mariksi puolestaan teatterikoulusta 1997 valmistunut Minna Haapkylä. Vaikka molemmat olivat vilahtaneet valkokankaalla jo aiemmin, oli Rakkaudella, Maire sekä Litmaselle että Haapkylälle debyytti merkittävämmässä elokuvaroolissa ja toi heistä kummallekin Jussi-patsaan.

Aaltosen ohjaus yhdessä erityisesti Litmasen vahvan suorituksen ja Pekka Uotilan kuvauksen kanssa muovaavat Karumon käsikirjoituksesta paikoitellen houreisen ja piinaavaksi yltyvän jännityselokuvan. Maire ryhtyy tunkeutumaan hänelle vieraiden ihmisten elämään ja repimään näiden haavoja auki kuin skandaalilehden toimittaja, tähdentäen menneestä irti tahtovalle ja eteenpäin pyrkivälle Kirsi-Marille, ettei kaikkea pidä antaa anteeksi. Aaltosen onnistuu luoda sikäli harmittomista asioista, kuten Mairen iltaisesta puhelinsoitosta ja luvattomasta Ainon päiväkodista hakemisesta pahaenteisiä kohtauksia. Kekseliäs dialogi kertoo sekin katsojalle, ettei kaikki ole niin kuin Maire väittää, Ainon esimerkiksi kertoessa äidilleen Korkeasaaressa näkemästään kirahvista. Väkisin kiinni takertuvan henkilön ohella elokuvan ahdistus kumpuaa myös epätasapainoisen ihmisen arvaamattomasta käytöksestä, jo alusta alkaen helposti kiivastuvan Mairen turvautuessa hiljalleen väkivaltaan ja ottaessa lopulta oikeuden lain toteuttamisesta omiin käsiinsä. Uhkaavat, paikoitellen kauhuelokuvaan sopivat musiikit vahvistavat häiritsevää tunnelmaa.

Filmillä on myös surrealistisemmat hetkensä, Tokiosta palanneen Esan kanssa ravintolassa iltaa viettävän Mairen ryhtyessä näkemään ympärillään japanilaisia ja hallusinoidessaan miehensä siirtyvän pöytään kävelevän geishan seurassa sinisen usvan peittämään puutarhaan. Unenomaisesti on kuvattu myös lopun ampumakohtaus, vertavuotavan uhrin vaeltaessa hidastetusti pitkin katua revolverilla aseistautunut tekijä kintereillään, ilman että yksikään vastantulija puuttuu tilanteeseen. Uni katkeaa vasta koiran tappamiseen ja poliisiauton sireeneihin. Viimeiset kuvat lumisesta taivaasta ovat monitulkintaisia.

– Joonatan Nikkinen 2020