TRUE HEART SUSIE (1919)

Griffithin pienimuotoisempi draama on Lillian Gishin suurimpia roolisuorituksia. Nimiroolin tulkitseva Gish kasvaa elokuvassa teinitytöstä arvokkaaksi nuoreksi naiseksi. Susie tukee rahallisesti ihastuksensa kouluttautumista, mutta kun nuorukainen palaa kylään pappina, toinen nainen iskee silmänsä ja kyntensä häneen kohtalokkain seurauksin.

***

Samalla kun elokuvaa The Girl Who Stayed at Home leikattiin, Griffith aloitti jo seuraavan työnsä True Heart Susie, tällä kertaa Lillian Gishin kanssa. Sirkusjonglöörin lailla hän saattoi pitää useita palloja ilmassa yhtä aikaa, sillä samaan aikaan hänellä oli myös tekeillä elokuva josta tuli Broken Blossoms. Jotkut ovat ihmetelleet, miten hän onnistui pitämään niin monia suunnitelmia käynnissä samanaikaisesti, mutta selitys lienee siinä, että hän pystyi tekemään helpot työt alta pois samalla kun suunnitteli vaikeammin toteutettavia elokuvia.

True Heart Susie on täysin Lillian Gishin elokuva ja Griffithin tuttuun maalaisympäristöön sijoittuvana se on kuin pastissi hänen omasta menneisyydestään. Hänen ei tarvinnut tehdä tutkimustyötä tätä elokuvaa varten: True Heart Susie oli hänen oma tieto- ja kokemuslippaansa maaseudun Amerikasta. Tämän seurauksena elokuva nousee selvästi näyttelijöille annettujen roolien soman vanhanaikaisuuden yläpuolelle. Sekä Clarine Seymourilla että Carol Dempsterillä on pienet, yleisesti ottaen merkityksettömät osat.

True Heart Susie leikattiin nopeasti ja se sai ensiesityksensä New Yorkin Strand-teatterissa 1. kesäkuuta 1919. Elokuva sai myös ylistävän vastaanoton: ”Jälleen kerran D.W. Griffith Robert Harronin, Lillian Gishin, kuvaaja G.W. Bitzerin ja muiden avustamana on tuonut merkittävää inhimillisyyttä valkokankaalle, milteipä puhtaampana kuin elokuvassa koskaan, Griffithin muita töitä kenties lukuunottamatta. Tavoitteet huomioon ottaen se kuuluu tekijänsä parhaiden elokuvien rinnalle.”

Paitsi Griffithin intiimiä maaseudun tapojen ja ihmisten tuntemusta True Heart Susie sisälsi vielä yhden tärkeän aineksen: hellyyden, rakkauden. Griffith säilyi loppuun asti maalaispoikana ja hänen paluunsa Kentuckyyn merkitsivät uudistuneita tutkimusretkiä. Tuo lämpö ja tuo rakkaus paistavat läpi koko elokuvan. Pääasiallinen kritiikki useimpia Griffithin teoksia kohtaan oli se, että hän syyllistyi liialliseen sentimentaalisuuteen. Mutta se mikä tässä ja muissa elokuvissa merkitsi toisille sentimentaalisuutta, oli Griffithille itselleen rakkautta ja alitajuista nostalgiaa.

– Robert M. Hendersonin teoksesta ”D.W. Griffith, His Life and Work” (1972)