TANGO (1998)

Tyttöystävänsä jättämä keski-ikäinen teatterinjohtaja yrittää haudata pettymyksen tunteensa työntekoon ja alkaa valmistella tangosta kertovaa elokuvaa. Buenos Airesiin sijoittuvan elokuvan poliittinen ulottuvuus pohtii Jorge Rafael Videlan diktatuurin vaikutusta Argentiinaan ja maan kansalaisiin.

***

Carlos Sauran musiikkidraama Tango on argentiinalais-espanjalaista työtä. Jo alkukuvissa panoroidaan tangon pääkaupunkia, Buenos Airesia, ja kuviin saapuu lopulta tangolle kaikkensa, myös terveytensä antava Mario Suárez kävelykeppeineen.

Hän on keski-ikäinen teatteri-ohjaaja, nuolee haavojaan asunnossaan, sillä hänen tyttöystävänsä ja teatterin ykköstanssija Laura jättää hänet. Ohjaaja syöksyy uuteen projektiin, tangosta kertovaan musikaaliin. Eräänä iltana hänet tutustutetaan nuoren naiseen, Elenaan, joka seurustelee hänen pääsponsorinsa Angelon kanssa. Angelo tekee liiketoimiaan harmaalla alueella, eikä häneltä puutu edes alamaailman yhteyksiä. Angelo pyytää Mariota testaamaan Elenaa, jonka viehätysvoima on valtaisa: hänet palkataan saman tiensä pääosaan. Heidän välilleen syntyy suhde, mikä ei ole mistään suunnasta katsottuna ongelmatonta. Myös tangoprojekti saa kritiikkiä sekä rahoittajilta että esiintyjiltä. Tässä ristiriitaisessa tilanteessa faktan ja fiktion rajat alkavat hämärtyä.

Oscar-ehdokkaaksi päätynyt Tango on elokuva elokuvanteosta ja se on samalla elokuva myös näyttämötaiteesta. Kuvaaja, kolminkertainen Oscar-palkittu Vittorio Storaro osoittaa jälleen kerran monipuolisuuttaan kameran käytössä, mutta myös peilien, erikoistehosteiden, trikkivalaistuksen ja silhuettien luovassa soveltamisessa tarinassa, joka muistuttaa todellisuuden ja asetelmallisuuden sekä näyttämölle saatetun maailman mielenkiintoisesta suhteesta. Lienee päivänselvää, että elokuvan tanssikohtaukset ovat vähintäänkin upeita.

– Jari Sedergren 2019