MUSTA KISSA, VALKOINEN KISSA (1998)

Kusturican kepein teos viilettää eteenpäin holtittomasti kuin autonrämä Balkanin hiekkateillä. Hääkomedian ajatus näennäisen yhteensopimattomista pareista tiivistyy Casablancan loppukohtaukseen, jota pappa Zarije katsoo yhä uudelleen: ”I think this is a beginning of a beautiful friendship”.

***

Musta kissa, valkoinen kissa -elokuvan suunnittelu alkoi dokumenttina, jossa olisi kuvattu romanimuusikoita jotka esiintyivät Emir Kusturican edellisessä elokuvassa Underground (1996). Dokumentti-idea vaihtui lyhytelokuvaksi ja lopulta näytelmäelokuvaksi. Tarina syntyi Mustalaisten aika -elokuvan käsikirjoittaja Gordan Mihićin kynästä. Hän käytti lähteenä useita romanitarinoita sekä motiiveja Isaac Baabelin novellista jota Kusturica oli ehdottanut hänelle. Elokuvan Dadan-hahmo perustuu löyhästi Babelin tekstiin.

Tutusta käsikirjoittajasta huolimatta Musta kissa, valkoinen kissa -elokuvan tekijöissä oli hämmästyttävän paljon uusia nimiä. Kusturica kun oli tähän asti käyttänyt uskollisesti samoja tuttuja tekijöitä. Pitkäaikainen lavastaja Kreka on poissa. Kuvaaja Vilko Filaćin tilalle tuli ranskalainen Thierry Arbogast, Luc Bessonin luottokuvaaja. Hersyvien balkan-rytmien mestari Goran Bregović ei enää vastaa musiikista vaan tilalla on Dr Nele Karajilić, kuulun The No Smoking Bandin johtohahmo.

Musta kissa, valkoinen kissa on polveilevien ja risteävien tarinoiden kokoelma, joka pysyy vaivoin koossa. Tutut romanigangsterit, toisiaan tulisesti rakastavat nuoret joiden tulevaisuuden vanhemmat ovat jo suunnitelleet toisenlaiseksi ja romanisukujen päämiesten vihanpito ovat luonnollisesti mukana tarina keskeisenä polttoaineena. Elokuvaa on kuvattu ohjaajansa kypsän tyylin ilmaisuna. Siinä yhdistyvät kaikki ne elementit, joita hän kehittänyt esikoiselokuvastaan alkaen. Kustrurican aikaisempia elokuvia oli kritisoitu liian kirjalliseksi. Tällä kertaa siihen ei ollut aihetta, päinvastoin: Cahiers du Cinéma julisti sen liian elokuvalliseksi. Varhaisesta Kusturicasta elokuvassa on kuitenkin vain vähän jäljellä. Esimerkiksi lähikuvat eivät enää ole ikkunoita henkilöiden sieluun, vaan ne tuovat ihmiskasvot spektaakkelinomaisen hämmästelyn kohteeksi. Parhaimpana esimerkkinä on hopeahampainen silmänsä mustilla peililaseilla kätkevä Grga Pitić, Casablanca-elokuvaa rakastava romanipäällikkö.

Kusturica tuttu romani-tematiikka on toki edelleen mukana, mutta lähestymistapa on nyt erilainen. Romanien autenttisuus tai Mustalaisten ajasta lähtien romanien elämään liitetty maagisen realismin piirre on poissa. Musta kissa, valkoinen kissa -elokuvassa romanit ovat tarjoamassa vetävää ja polveilevaa toimintaa huijauksen, salakuljetuksen ja häiden intohimoisen tanssin muodossa. Ero on tiivistetty pistävästi: Mustalaisten ajassa romanit olivat mieleenpainuvia henkilöhahmoja, Mustassa kissassa mieleenpainuvia karikatyyrejä.

Tästä huolimatta tai tästä johtuen elokuvaa katsominen on rattoisaa ja miellyttävää. Kusturica onnistui tekemään viihdyttävän ja epäpoliittisen (genre)elokuvan, joka levisi laajalti. Sen komediapiirteet ja lännenelokuva juonteet ovat kirvoittaneet osuvia ehdotelmia elokuvan lajiksi: sitä on kuvattu romani-slapstick’iksi ja spagettieasterniksi (Mustalaisten ajan edustaessa klassista easterinia). Kriitikot ottivat elokuvan suhteellisen hyvin vastaan, vaikka romanieksotiikalla ratsastamista kritisoitiinkin.

—  Pasi Nyyssönen 27.1.2009 pääosin Iardanova, Kusturica (2002) mukaan.