Sarah Polleyn esittämä supermarketin kassa päätyy helpon rahan toivossa kauppaamaan ekstaasia jouluaaton reiveissä, mutta mikään pillereistä lähtien ei ole sitä, miltä näyttää. Kolme juonikuvioita, kolme näkökulmaa ja joukon hahmoja yhteen kietova, 1990-luvun lopun tarantinolaista estetiikkaa henkivä vauhdikas rikoskomedia on noussut pienimuotoiseksi kulttihitiksi.

***

Kolmeen näkökulmaan ja kertomukseen jaottuva teiniseikkailu vaihtuu vetelehtimisestä jännitysnäytelmään alamaailman pikkurikollisten armoilla. Sen henkilöitä kiinnostavat huumeet, raha, irtosuhteet sekä adrenaliini, jota monet läheltä piti -tilanteet tarjoavat. Nuorisolle suunnatun rikoskomedian peruspiirteet ovat kaikki läsnä, mutta onnistuneesti omannäköisessä asussa. Yhteen nivoutuvat kertomukset tuottavat toimivan rakenteen, hahmot ovat kyllin moniulotteisia tarjotakseen samastumispintaa, ja nuorison näköalattomuus ja angsti ulottuu kaikille elokuvan tasoille.

Yhden yön tapahtumiin keskittyvä elokuva ei ole kiinnostunut henkilöhahmojensa tulevaisuudesta tai menneisyydestä, olennainen on vain nykyhetki. Huumeidenkäyttö ja muu holtittomuus ovat tästä näkökulmasta perusteltuja. Epävakaa ja vauhdikas kuvaustyyli luo visuaalisesti tätä ”hällä väliä” -estetiikkaa, jossa huolellisuuden korvaa aina huolettomuus, rosoisuus ja välinpitämättömyys pikkuseikkoja kohtaan. Arvovaltaisia aikuisia elokuvasta ei löydä, suurin auktoriteetti on paatunein rikollinen.

Nuorisolaisuus näkyy myös teoksen vähemmistöedustuksessa. Kolmannen kertomuksen päähenkilöt ovat kasuaalisti homoseksuaaleja saippuaoopperanäyttelijöitä, yksi keskeisistä hahmoista on värillinen. Representaation laajentuminen on toki tyypillistä vuosituhannen vaihteen elokuvakulttuurille, mutta hyvin vanhentunut vaivattomuus on silti poikkeuksellista 1990-luvun tuotteille. Marcuksen (Taye Diggs) kohtaama rasismi otetaan käsittelyyn ja asetetaan naurunalaiseksi. Samaan aikaan tyypillisesti puhtoisina kuvatut valkoihoiset nuoret naiset käyttäytyvät yhtä laskelmoiden ja turmeltuneesti kuin muutkin, eikä siinäkään ole mitään ihmeellistä.

Lähes kaikki henkilöhahmot esittävät jossain vaiheessa jotain muuta kuin itseään. Esittäminen yleensä epäonnistuu, mikä luo jännitettä ja komiikkaa. Huumepoliisi vaimoineen paljastuu pyramidihuijariksi. Ronna (Sarah Polley) esittää huumediileriä, näyttelijät taas huumeiden käyttäjiä. Ohjaaja Doug Limanin mukaan elokuvassa on kyse nuoren ihmisen vapaudesta tehdä mitä huvittaa, ilman seurauksia – alle 18-vuotias ei päädy vankilaan. Hahmot kokeilevat laittomia puuhia ja rikollisia identiteettejä etsiessään itseään, saadakseen kiinni todellisesta minästään. Katsoja tekee samoin, joskin turvallisen etäisyyden päästä.

Teos ei tienannut paljoakaan lippuluukuilla. Taloudellisesta epäonnesta huolimatta monet sen tekijöistä aloittivat elokuvan myötä menestyksekkäitä uria. Ohjaaja Liman tunnetaan parhaiten romanttisesta rikoskomediasta Mr. & Mrs. Smith (2005), Sarah Polley puolestaan on ohjannut, näytellyt ja käsikirjoittanut lukuisia teoksia vuosikymmeniä jatkuneella urallaan. Elokuvassa nähdään myös Melissa McCarthy ensimmäistä kertaa valkokankaalla, pienessä mutta mieleenpainuvassa roolissaan Jimmyn (Shann Christen) tyttöystävänä Sandrana.

(Lähteiden mukaan Kielo Kiikeri 25.7.2024)