EYES WIDE SHUT (1999)

Pelottomasti avioliiton viimeiseen, mekaanisen velvollisuusseksin karikkoon seilaava Eyes Wide Shut nielaisi pitkän tuotantoprosessinsa myötä Cruisen valkokankailta vuosiksi. Testamenttiohjaaja Kubrickin epäeroottiset naamio- ja orgiafantasiat söivät pohjan kaikilta jatkokehittelyiltä niin filminauhalla kuin todellisessa elämässäkin.

Vaimo paljastaa aviomiehelleen fantasioivansa miehestä jonka hän oli tavannut äskettäin. Mies puolestaan löytää tiensä salaiseen eroottiseen ryhmään. Eyes Wide Shut oli Kubrickin komea joutsenlaulu, jonka pääosissa nähtiin Hollywoodin tuolloinen unelmapari Nicole Kidman ja Tom Cruise.

***

Eyes Wide Shut on krediittitietojen mukaan syntynyt Arthur Schnitzlerin romaanin Traumnovelle ”inspiroimana”, mutta juonen tasolla se on muutamaa lisäkohtausta lukuun ottamatta itse asiassa varsin uskollinen sovitus. Aivan oma erikoinen, unenomainen vaikutelmansa syntyy tietysti siitä, että tapahtumat on siirretty 1900-luvun alun Wienistä 1900-luvun lopun New Yorkiin. Freudilaiset teemat riivaavat molempia. Eräänä siltana toimii myös Shostakovitshin surumielinen, paikoin parodissävyinen valssi hänen toisesta jazzsarjastaan, joka elokuvan alussa antaa elokuvalle kvasiwieniläistä tunnelmaa. Tiettyä irrallisuutta ajasta ja paikasta korostaa vielä sekin, että elokuva on kuvattu Lontoossa, eikä ainuttakaan New Yorkin maanmerkkiä ole tietenkään nähtävillä. Kaikki tämä sopii kuvaan jo senkin takia, että elokuvan henkilöt liikkuvat kaiken aikaa utuisessa maastossa todellisuuden ja unien tai kuvitelmien välillä, kuin silmät apposen suljettuina. Tyylillisin keinoin Kubrick luo — jälleen kerran! — maailman jossa kysymykselle siitä, mikä on todellista ja mikä ei, ei ole olemassa yksiselitteistä ratkaisua. Mutta eipä tämän eron tekeminen aina tunnu olevan henkilöille kovin tärkeä kysymys. Se kun ei ole ratkaistavissa irrallaan kysymyksestä siitä, kuinka itse kukin itsensä ja maailman sen ohella mieltää, ja tämän kriittiseen pohtimiseen Kubrickin henkilöillä ei tunnu riittävän henkistä kapasiteettia. Tämä on ongelma myös kriitikoille, jotka taipuvaisina tulkitsemaan elokuvia kovin kirjaimellisesti eivät kykene näkemään niiden metaforisia ulottuvuuksia, kuinka tietyt teemat kutoutuvat tarinan kontrapunktiikan kanssa häkellyttävän monisäikeiseksi kudokseksi.

Kun Bill ja Alice ajautuvat (kutakuinkin tieten tahtoen) erilleen loisteliaassa manhattanilaisessa joulujuhlassa, he löytävät itsensä tuota pikaa flirttailutilanteista muiden vieraiden kanssa. Alice, kohtuullisesti juoneena, vetäytyy viettelyn vaarasta herisyttämällä sormeaan, jossa hänellä on vihkisormuksensa. Billin reippaan vihjaileva jutustelu kahden sulokkaan neitosen kanssa taasen keskeytyy kun hän saa kutsun tulla auttamaan illan isäntää, Victor Ziegleriä. Ziegler on päätynyt hankalaan tilanteeseen, kun muodokas nuori kaunotar, jonka kanssa hän on harjoittanut seksiä, on huumausaineiden vaikutuksesta menettänyt tajuntansa ja saattaa olla kuoleman vaarassa. Yhdeksi elokuvan johtoaiheeksi muodostuvat viimeistään tässä vaiheessa upeat, alastomat, ja enemmän tai vähemmän esineellistetyt naisvartalot. Tähän johdattivat jo elokuvan trailerit, joissa Nicole Kidman ja Tom Cruise nähtiin peilin edessä alasti esileikin pauloissa ja elokuvan ensimmäinen otos krediittien lomassa, jossa Alice nähdään vilahduksena alasti hänen valmistautuessaan juhlaa varten. Aivan elokuvan alkupuolella peräti neljä henkilöä kommentoi hänen kauneuttaan. Syynä siihen paljon mainostettuun seikkaan, että elokuvan kaunista avioparia esittävät todellisuudessakin aviossa tuolloin olleet kauniit Kidman ja Cruise, tuntuu olevan sen korostaminen, että pääpari todella on niin kaunis ja haluttava kuin vain voi toivoa. Tähän ei kuitenkaan ole tyytyminen, vaan puolisot puolivahingossa päätyvät provosoimaan toisiaan mustasukkaisuuteen.

Alice, hänkin lievästi huumausaineiden vaikutuksen alaisena, kertoo puolisolleen kohtaamastaan laivaston upseerista, jota kohtaan hän sanoo tunteneensa niin suurta himoa, että olisi vain yhden yön takia ollut valmis uhraamaan kaiken, jättämään miehensä ja tyttärensä. Pelkkä kuvitelma, oikeastaan vain Billin kuvitelma Alicen kuvitelmasta, saa Billin niin pois tolaltaan, että hän jouduttuaan äkilliselle potilaskäynnille ajautuu kuljeskelemaan New Yorkin katuja kuin vain asettaakseen itsensä alttiiksi kiusaukselle. Hänkin on saanut yllin kyllin myönteistä palautetta viehätysvoimastaan, mutta ilmeisesti ajatus siitä, että hän ei sittenkään voi absoluuttisesti luottaa vaimonsa uskollisuuteen riivaa häntä siinä määrin, että hänen on kompensaatioksi saatava ihan oma, ’todellinen’ kokemuksensa. Mutta tyydytys tuntuu kaiken aikaa pakenevan häntä. Hän ajautuu kerta kerralta fantastisimpiin ja ’likaisempiin’ tilanteisiin, joissa hän on aina vain enemmän ulkona kuvioista — todellakin: out of place.

Elokuvan huipentava orgiakohtaus, jonka ympärille muut kohtaukset jäsentyvät lähes symmetrisesti, on elokuvan vaikein: vaikeimmin tulkittavissa, vaikeimmin sulatettavissa, vaikeimmin siedettävissä. Se on tietysti helppo kuitata naurettavana, vanhan mestarin lavastamana seksiseremoniana, joka osoittaa hänen omien fantasioidensa saaneen yliotteen elokuvan tekemisestä. Kohtaus ei kuitenkaan ole mitenkään irrallinen vaan kasvaa suoraan esiin elokuvan psykologisista ja temaattisista asetelmista. Groteskeine venetsialaisine naamioineen se on Kubrickin Hieronymus Bosch -mainen visio dekadentista maailmasta, jossa ihmiset toteuttavat hillittömästi halujaan aina kaiken inhimillisen tukahduttamiseen saakka. Ilmeisimmillään kohtaus on myös fantasia puhtaan, täysin persoonattoman seksin saatavilla olosta — harvoille valituille. Se, että Bill ei ole yksi valituista, ei johdu vain hänen sosiaalisesta asemastaan, vaan koko hänen olemuksestaan. Hän on ilmeisesti erinomainen lääkäri osaksi sen ansiosta, että kykenee luomaan inhimillisen kontaktin potilaisiinsa. Se mitä hän on päätynyt kaduilta etsimään, menee täysin vastoin hänen luonnettaan. Koko orgioissa hän on ainoa, joka joutuu riisumaan naamionsa. Elokuvan mittaan epäsuhta hänen ja roolin välillä, jota hän yrittää omaksua tulee huvittavalla tavalla esille siitäkin, että hän kerta toisensa jälkeen tuntee tarvetta vedota ammattiinsa esittämällä lääkärinlupaansa samaan tapaan kuin etsivät todistavat oikeutensa perehtyä asioihin hieman tavanomaisemmissa elokuvissa. Hänen hämmennystään kuvaa myös koomisiin mittoihin saakka ulottuva manerismi: edellisen puhujan sanojen epäuskoinen toistaminen. Se on tunnetusti keino, jolla voi saada toisen ihmisen jatkamaan jonkin asian — tukahdutetun, salatun — sanomista hänen jostakin syystä keskeytettyään. Billin kohdalla on kuin hän yrittäisi saada jotakin houkuteltua omasta psyykestään. Mutta kaikkea tukahdutettua ei ehkä sittenkään pidä kaivaa esiin. Se voi ratkaisevasti horjuttaa ihmisen koko henkistä rakennetta.

Orgiakohtauksen olennaisen tärkeänä loppukaneettina on Alicen kertoma uni, jonka hän kertoo Billin palattua kotiin. Siinä hän on nainut lukemattomien miesten kanssa ja ollut kauhuissaan ja häpeissään. Hän on syyttänyt miestään, koska tämä ei ole estänyt tapahtumien kulkua. Alice aikoo lopettaa tähän, mutta Bill tivaa häneltä unen loppua, joka on päätynyt vielä suurempiin orgioihin, kuin mitä Bill on päässyt todistamaan. Alice on nainut laivastoupseerin ja lukemattomien muiden miesten kanssa ja nauranut miehelleen, joka on katsellut kaikkea tätä. On kuin Alicen uni olisi reaktio heitä molempia vaivaaviin psyykkisiin paineisiin. Se tuntuu lopullisesti osoittavan millaisen henkisen helvetin kuilun äärellä he liikkuvat. Mutta Bill ei vieläkään ole tervehtinyt, ja Alicen uni saa hänet yrittämään käyttää sittenkin hyväkseen edellisenä iltana saamiaan seksuaalisia tarjouksia. Vasta kun hän törmää kuolemaan ja sen uhkaan eri muodoissa hän yrittää vihdoin todella astua ulos kuvitelmiensa ja imaginääristen tarpeidensa puristuksesta.

Bill on pelastunut häpäisyltä ja mahdollisesti jopa kuolemalta ilmeisesti vain koska hänen elokuvan alun juhlissa hoitamansa prostituoitu uhrautuu hänen puolestaan. Mutta miten kaikki oikein käy jää epäselväksi. Hän tapaa Zieglerin, joka myöntää, että prostituoitu, alaston pelastava enkeli ja Billin myöhemmin ruumishuoneella näkemä kuollut ovat yksi ja sama henkilö, mutta asian yllä leijailee silti tietty epämääräisyys — elokuvan krediittitietojen perusteella heitä esittää ainakin kaksi naista. Tämä epämääräisyys naisen identiteetin suhteen vain alleviivaa seksin ja halun depersoonalisaatiota. On kuin patriarkaatti olisi viety pisteeseen, jossa se näyttäytyy vain ylettömään varallisuuteen perustuvana alistamisena. Arvojen groteski vääristyminen tulee esille siinäkin, että Billille olisi ’tietysti’ suuri nöyryytys joutua ainoana miehenä riisuutumaan paikassa, jossa kaikki naiset kulkevat ilkosen alasti, vain naamio kasvoillaan.

Bill ei ehkä sitä voisi muistaa, mutta katsoja voi panna merkille, että Billiä juhlissa liehitelleet neitoset lupasivat viedä hänet sateenkaaren päähän. Bill itse asiassa päätyy sinne, Rainbow Fashions -liikkeeseen, etsiessään naamiaisasua orgioita varten. Siellä tapahtuva kohtuullisen halukkaan tuntuisen lolitan hyväksikäytön olisi pitänyt toimia kyllin varoittavana merkkinä hänelle. Elokuva on täynnä tällaisia toistumia ja symmetrioita, joissa tapahtumat, kokemukset ja mielenliikkeet kontrastoituvat keskenään väliin valottaen, väliin vääristäen toisiinsa kätkeytyviä merkityksiä ja impulsseja. Ja viime kädessä vastakkain ovat siis unet ja todellisuus, jotka eivät erotu vastakkaisina vaan pikemminkin määräytyvät suhteessa toisiinsa. Elokuvan melkein viimeiset repliikit, suoraan Schnitzleriltä,  kiteyttävät tämän teeman. Alice: ”Yhden yön todellisuus ei ole koko totuus.” Johon Bill vastaa: ”Mutta yksikään uni ei ole vain unta.”

— Henry Bacon 8.9.2002