Yksi Fábrin uran kiistattomia huippukohtia on toisen maailmansodan synkkiin viimeisiin vuosiin sijoittuva väkevä kamaridraama. Kelloseppä, kirjakauppias ja puuseppä istuvat iltaa baarissa omistajan kanssa. Miehet pohtivat filosofisesti, haluaisivatko he uudelleensyntyä rikkaaksi tyranniksi vai kunniakkaaksi orjaksi. Teoreettinen pohdinta muuttuu pelottavalla tavalla todeksi, kun fasistit ilmestyvät baariin.

***

Moraalisiin kysymyksiin liittyvä ahdistus on aina kiehtonut Zoltán Fábria, tämä tematiikka korostuu etenkin hänen elokuvassaan Viides sinetti. Elokuva sijoittuu Budapestiin toisen maailmansodan lopulla. Sen keskiössä on neljä keski-ikäistä jokamiestä, jotka kokoontuvat rutiininomaisesti viettämään iltaa kapakkaan. Heihin lukeutuvat provosoiva mefistolainen kelloseppä ja eräänlainen keikari Gyuricza (roolissa Lajos Öze), hyvätapainen ja vakavamielinen puuseppä Kovács, itsekeskeinen ja valittava kirjakauppias Király, sekä majatalonpitäjä Belá. Heidän keskustelunsa on aluksi kaskumaista ja vähäpätöistä, mutta sitä varjostavat vilahdukset Boschin maalauksien kärsimyksen kuvauksista ja ulkoa kuuluvan ammuskelun äänet. Ilta saa huolestuttavan käänteen, kun joukkioon liittyy riutunut ”taiteellinen” valokuvaaja Keszei. Gyuricza kertoo tarinan kahdesta miehestä; toinen on kohtuuttomiin koettelemuksiin joutunut orja, joka on kuitenkin puhdas omaltatunnoltaan, ja toinen on armoton tyranni, joka ei koe syyllisyyttä tekemiensä kauheuksien edessä. Gyuricza tekee ystävilleen ajatusleikin: kumpi näistä miehistä he olisivat mieluummin seuraavassa elämässä? Samalla hetkellä kaksi fasistipuolueen jäsentä saapuu baariin ryypylle. Kaverukset suhtautuvat tunkeilijoihin halveksien ja jatkavat syvällisiä keskustelujaan. Illan päättyessä kaikki palaavat kotiin vaimojensa tai rakastajiensa luo Gyuriczaa lukuun ottamatta, joka piilottelee kotonaan juutalaislapsia, joita kohtaisi ulkona maastakarkotus ja varma kuolemantuomio.

Seuraavana iltana miehet saapuvat jälleen kantapaikkaansa jatkaakseen filosofisia pohdintojaan hyveellisestä elämästä. Mutta tänä iltana fasistit hakevat miehet kuulusteluihin ja käy ilmi, että Keszei on ilmiantanut heidät. Kuulusteluja johtaa sofistikoitunut mutta häikäilemätön mies, jota esittää sulavasti Zoltán Latinovits. Miehet piestään henkihieveriin, jotta he eivät enää kritisoisi valtaapitäviä. Selkäsauna ei kuitenkaan murra heitä riittävästi, joten miehet pistetään kiduttamaan kristusmaista partisaania (György Cserhalmi). Jos miehet suostuvat, he pääsevät vapaiksi. Kovács pyörtyy yrittäessään ja hänet raahataan pois, Béla yrittää hyökätä fasistien kimppuun ja hänet ammutaan, Király lyödään kanveesiin, ainoa tekoon pystyvä on kauhusta kankea Gyuricza. Hänet vapautetaan ja elokuva päättyy hänen vaeltaessaan hitaasti kaupungin autioita katuja.

Vaikka elokuva perustuu Ferenc Sántan romaaniin, Viides sinetti muistuttaa ennen kaikkea näytelmää. Se jakaantuu kolmeen näytökseen: päähenkilöiden ensimmäinen ilta kapakassa, välinäytös heidän kodeissaan ja viimeinen ilta kapakassa ja Nuoliristi-puolueen päämajassa. Se sijoittuu enimmäkseen sisätiloihin lukuun ottamatta Gyuriczan viimeistä kompastelevaa kävelyä kotiinsa, ja sen juoni on dialogin johdattelemaa toiminnan sijasta. Teatraalisuus korostuu varsinkin klaustrofobisessa kapakan miljöössä, joka on kirkkaasti valaistu, mutta vahvasti varjostettu kuvaaja György Illésin toimesta. Heti alkutekijöistä katsoja huomaa, että elokuva nojautuu vertauskuvallisuuteen ulkoisen todellisuuden kuvauksen sijaan. Jokaisella elokuvan henkilöhahmolla on ilmeinen temaattinen funktio. Elokuvan ensimmäisessä osiossa päähenkilöiden itseriittoisuus ja välinpitämättömyys korostuu heidän viettäessään iltaa majatalossa vähät piittaamatta ulkona riehuvasta sodasta. Seuraavassa näytöksessä heidät pakotetaan kohtaamaan ulkona kummitteleva todellisuus ja Gyuriczan ajatusleikki käy toteen. Viides sinetti voidaan täten nähdä eräänlaisena opetuksena, että meidän ei tulisi olla välinpitämättömiä tosielämän ja historian ongelmien edessä ja että meidän tulisi olla valmiita hyveellisen elämään. Mutta elokuvan päätelmät eivät ole yksinkertaisia; Béla, Király ja Kovács todistavat itsensä hyveellisiksi vaikkakin jokseenkin kyvyttömiksi ihmisiksi. Ainoastaan Gyuricza on kyllin vahva kykenemään kompromissiin ja onnistuakseen selviytyjänä, kenties suuremman moraalisen hyveen ansioksi. Elokuva heittää täten katsojan suoraviivaiset moraalikäsitykset täysin päälaelleen ja osoittaa valinnanvaikeuden ylitsepääsemättömän hankaluuden, etenkin konfliktien ja sodan edessä.

– Bryan Burnsin (World Cinema: Hungary) mukaan