TARZAN (1999)

Ohjaaja
Kevin Lima, Chris Buck
Maa
USA
Kesto
88 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Edgar Rice Burroughsin romaanien pohjalta * suomenkielisen version ohjaus Pekka Lehtosaari * puhumme suomea
Ikäraja

Vuoden 1999 versiossa klassikkoteoksesta apinoiden poika surffaa liaaneilla vailla huolen häivää, kunnes kohtaa retkikunnan verran muita ihmisiä, eritoten erään Janen, ja ajautuu lajirajat ylittävään identiteettikriisiin: ollako ihminen vai apina. Disneyn renessanssiajan viimeinen elokuva voitti Oscarin Phil Collinsin ikonisesta kappaleesta ”You’ll Be In My Heart” (suom. ”Sä oot sielussain”).

***

Uusi Disney-animaatio on kuin uusi Bond-leffa: jokainen tietää, mitä siltä odottaa. Tarzan täyttää odotukset vähintäänkin yhtä jäännöksettömästi kuin samanaikaisesti ohjelmistoon tuleva Bond-seikkailu. Tarzanissa riittää silmiä hivelevän upeata piirrosanimaatiota ja veikeitä eläinhahmoja. Tarina on virtaviivaisen mukaansatempaava yhdistelmä huumoria, seikkailua ja romantiikkaa. Elokuvassa on moraalisesti oikeaoppinen ja kaikin puolin positiivinen sanoma. Mitä pahaa voi moisesta elokuvasta sanoa?

Disneyn Tarzan kertoo Apinain kuninkaan tarinan sylivauvasta nuoreksi aikuiseksi. Elokuva alkaa hänen vanhempiensa haaksirikkoutumisesta tutkimattomaan viidakkoon. Vanhempien kuolema sivuutetaan hienovaraisen viitteellisesti. Tarina käynnistyy toden teolla, kun oman poikasensa menettänyt apinaemo Kala ottaa orvoksi jääneen ihmislapsen kasvatikseen.

Kun elokuva kuvaa karvattoman ja kömpelön ihmislapsen varttumista apinayhteisössä, se koskettaa erilaisuuden, syrjinnän ja itsensä voittamisen teemoja. Elokuva laajenee myös romanttiseksi rakkaustarinaksi sekä viisaaksi kannanotoksi luonnonsuojelun puolesta, kun nuori Jane ja hänen apinoita tutkiva isänsä ilmestyvät viidakkoon metsästyshullun oppaansa saattelemina.

Visuaalisessa komeudessaan ja kerrontansa luistavuudessa Tarzan vetää vertoja mille tahansa 1990-luvun Disney-animaatiolle. Sisällöllisesti sen lähimpiä sukulaisia ovat Leijonakuningas ja Pocahontas. Edellistä se muistuttaa eniten alkuvaiheissaan ja jälkimmäistä loppupuolella. Disney-yhtiö on hyvä oppimaan paitsi menestyksistään myös tappioistaan. Pocahontasin suosiota kavensi kulttuurisesti oikeaoppinen, mutta alavireinen loppuratkaisu. Tarzanissa saman ongelman ratkaisuna on kevytmielisyydessään epäuskottava, mutta romanttinen happy end.

Phil Collinsin säveltämä – ja alkuperäisversiossa esittämä – musiikki tapailee viidakkorytmejä hieman vaisusti verrattuna Elton Johnin Leijonakuningas-sävelmiin. Sitä paitsi Tarzan tulisi mainiosti toimeen ilman musiikkinumeroitaan, joista monet tuntuvat pikemminkin jähmettävän kerrontaa kuin vievän sitä eteenpäin. Tarzanin suomenkielinen toteutus on laatutyötä, vaikka Pekka Kuorikosken musiikkitulkinnat häviävätkin selvästi Collinsin alkuperäisille. Näyttelijöistä erityinen ilonaihe on Jonna Järnefelt Janena.

– Tarmo Poussu (Ilta-Sanomat), 3.12.1999