YÖN NAISET (1948)

Yoru no onnatachi/Nattens kvinnor
Ohjaaja
Kenji Mizoguchi
Henkilöt
Kinuyo Tanaka, Sanae Takasugi, Mitsuo Nagata
Maa
Japani
Tekstitys
English subtitles
Ikäraja
K12
Kesto
75 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
Näytöksen 27.11. alustaa elokuvatutkija ja -kriitikko Olaf Möller

Neorealismista vaikuttunut Mizoguchi teki toisen maailmansodan jälkeen uransa rankimman elokuvan, jossa pienen pojan äiti (Tanaka) ajautuu ankarissa olosuhteissa prostituutioon. Mizoguchille oli ominaista vahvan tekninen osaaminen sekä yhteiskunnallinen kommentointi. Tämän päivän yleisölle elokuvan feministiset intentiot eivät välttämättä avaudu ilman aikalaiskontekstin tuntemusta.

***

Toisen maailmansodan aikana (1940-1945) Japanin hallitus vaati elokuvantekijöiltä isänmaallisia tai kansallismielisiä elokuvia, jotka ylistivät feodaalisia arvoja. Mizoguchikin joutui antamaan periksi ja tekemään samuraielokuvia, vaikka hän ei pitänyt koko lajista. Hän korosti tyyliä ja hillitsi sotaintoilua mahdollisimman paljon. Tuolla kaudella hän teki vain yhden mestariteoksen, 47 roninia. Amerikkalaisen miehityksen kausi (1945-1949) käänsi sotavuosien vaatimukset vastakohdikseen: elokuvantekijöiden odotettiin osallistuvan Japanin liberalisoimiseen ja demokratisoimiseen, ja feodaalisten arvojen puolustus kiellettiin. Tämä kausi kirvoitti Mizoguchin uuteen huomattavaan luomisvireeseen, ja hän teki sarjan hurjia ja suorapuheisia elokuvia (avauksena Naisten voitto) joiden feministinen analyysi ja poliittiset vaatimukset ovat pitemmälle vietyjä kuin missään kaupallisissa amerikkalaisissa elokuvissa ennen tai jälkeen. Elokuvat Yön naiset ja Rakkauteni polttaa Mizoguchi kuvasi lähes neorealistisella tyylillä. Mizoguchi paneutui suurella intohimolla työhön, joka antoi hänelle tilaisuuden purkaa sodanaikaisia tuntemuksiaan. Hän vertasi itseään jopa Picassoon siinä, että hänen taiteensa perusta oli sekä persoonallinen että yhteiskunnallinen. Myöhemmin hän piti molempia elokuvia ”barbaarisina” ja reflektoimattomina.

Poliittisesti Mizoguchi oli tukalassa tilanteessa. Yön naisia kuvattaessa hän murtui nähdessään sairaita prostituoituja Yoshiwara-sairaalassa: hän syytti miehiä yleensä ja itseään erityisesti heidän kohtalostaan. Hän johti vasemmistolaista ammattiliittoa vuonna 1948, vain noustakseen seuraavana vuonna oikeistolaisen ohjaajaliiton puheenjohtajaksi (loppuiäkseen).

Yön naisten alkaessa toinen maailmansota on päättynyt. Fusako Owada myy omaisuuttaan panttilainaamossa naiselle, joka yrittää värvätä hänet prostituoiduksi. Fusako suuttuu ja palaa kotiin, missä hän hoivaa tuberkuloosia potevaa poikaansa lankonsa lorvaillessa joutilaana. Fusako ja hänen miehensä sisko Kumiko saavat tietää, että Fusakon aviomies on yksi niistä rintamalla kadonneista, joiden on nyt vahvistettu kuolleen. Fusako saa myötätuntoa mutta ei aineellista tukea miehensä yhtiöstä. Kun lapsi kuolee, Fusako on neuvoton.

Pikkusisko Natsuko muuttaa yhteen hänen kanssaan. He menevät yhdessä yökerhoon, jossa he kohtaavat yhteisen tuttavansa Kuriyaman, mustan pörssin keinottelijan. Fusako menee töihin tämän palvelukseen, ja Natsuko auttaa häntä ehostamisessa haastatellen siskoaan samalla tämän suhteista Kuriyamaan. Fusako tapaa Kuriyaman tämän toimistolla, missä mies käy naiseen käsiksi. Fusako haluaa tietää, ovatko miehen aikeet vakavat, mutta ennen kuin tämä vastaa, yksi hänen työntekijöistään kiiruhtaa varoittamaan poliisiratsiasta. Fusako pääsee hädin tuskin karkuun. Palatessaan asunnolleen hän huomaa järkytyksekseen, että Kuriyama on Natsukon seurassa. Miehen lähdettyä sisarukset riitelevät. Fusakon on muutettava. Junalaiturilla hän itkee tajutessaan, että hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin palata panttilainaamoon ja ryhtyä yön naiseksi.

Tässä vaiheessa elokuva seuraa Kumikon, nuoren maalaistytön vaiheita, tämän saapuessa Tokioon täynnä naiivia intoa. Hänet pyytää treffeille opiskelija, joka lupaa kutsua tytön teelle. Sen sijaan hän juottaa tytön humalaan, ottaa tältä rahat ja raiskaa tämän. Sitten hän jättää tämän hurjan prostituoitusakin käsiin, joka riisuu tältä vaatteet. Koska tyttö ei voi palata kotiin tässä tilassa, hän liittyy sakkiin.

Eräässä tanssisalissa Natsuko kuulee, että hänen siskonsa Fusako on nähty kadulla ja lähtee etsimään tätä. Natsuko jää kiinni suuressa poliisiratsiassa, ja hänet viedään prostituoitujen osastolle, missä poliisi kuulustelee häntä ja muut naiset terrorisoivat häntä. Fusakokin on samalla osastolla, ja hän tulee puolustamaan siskoaan tunnistaessaan tämän äänen. Fusako peittelee Natsukon suojelevasti.

Valtion lääkäri ja vapaaehtoistyötä tekevä nainen tutkivat tytöt. Natsuko saa kuulla järkytyksekseen, että Kuriyama on tehnyt hänet raskaaksi ja tartuttanut häneen veneerisen taudin. Natsuko päättää silti pitää vauvan. Vaikka sosiaalityöntekijä puhuu paremman maailman puolesta, Fusako on muuttunut kovaksi ja katkeraksi. Lopulta hän pakenee takaisin kaduille.

Natsuko vapautetaan pian, ja hän palaa asuntoon Kuriyaman luo. Mies on vihainen raskaudesta ja vaatii aborttia. Sorruttuaan prostituution pohjalle ja harkittuaan itsemurhaa Fusako tulee asunnolle ja näkee surkean tilanteen, johon Natsuko on vajonnut. Hän ottaa tilanteen välittömästi hallintaansa. Yhdessä sisarukset valmistautuvat lapsen tuloon. Naimattomien äitien klinikalla he saavat kuulla shovinistimiesten puheita parannuksesta ja naisten rappiosta. Natsukon vauva syntyy kuolleena.

Fusako palaa nyt katutyttöjen luo, joiden kanssa hän asuu. Uusi tulokas saapuu. Hänet piiritetään, häntä pilkataan. Kun joku sytyttää savukkeen, Fusako tunnistaa tulokkaan Kumikoksi, kuolleen miehensä pikkusiskoksi. Fusako yrittää viedä hänet kotiin, koska tyttö on sairas. Hän saarnaa kumppaneilleen prostituution vaikutuksesta heihin itseensä, miehiin ja koko Japaniin. Kumiko päättää lähteä Fusakon mukaan, mutta ryhmä nujertaa heidät. Äkkiä muut naiset, jotka ovat kuulleet Fusakon puheen, tulevat heidän apuunsa. Kaikki tämä tapahtuu hajalle pommitetulla pihalla madonnaa ja lasta kuvaavan freskon alla.

– Dudley Andrewin ja Paul Andrewin (Kenji Mizoguchi: A Guide to References and Resources, 1981 ) ja Robin Woodin (Sexual Politics and Narrative Cinema, 1998) mukaan AA 31.8.2000