THE STRAIGHT STORY (1999)

Ohjaaja
David Lynch
Henkilöt
Richard Farnsworth, Sissy Spacek, Harry Dean Stanton
Maa
Yhdysvallat/Ranska/Iso-Britannia
Tekstitys
suom. tekstit/svenska texter
Kesto
112 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
musiikki Angelo Badalamenti
Ikäraja

Tositapahtumiin perustuvassa lämminhenkisessä draamassa 70-vuotias sotaveteraani Alvin Straight matkaa satoja kilometrejä osavaltioiden läpi ruohonleikkurillaan korjatakseen välirikon kuolevan veljensä kanssa. Koskettavan humaani The Straight Story on Lynchin uralla sekä poikkeus että huippukohta.

***

David Lynchin elokuvat ovat Eraserheadista (1976) lähtien olleet enemmän tai vähemmän outoja, lähinnä unen logiikkaa noudattavia matkoja, joissa liikutaan vaihtelevasti todellisuuden tällä ja tuolla puolen. Tunnelma on epätodellinen, ihmiset erikoisia ja tapahtumien käänteet heilahtavat helposti kuvottavan puolelle. The Straight Story on täydellinen poikkeus, kuten jo nimestäkin voi päätellä. Se on täynnä todellista elämää ja syvää tunnetta. Aivan elokuvan alkumetrit hitaasti zoomaavine kameroineen ja Badalamentin twinpeaksmäisine musiikkeineen enteilevät Lynch-henkistä pikkukaupungin irvokkaaseen pinnanalaiseen elämään sukeltamista. Kuvan tunkeutuessa synkkänä odottavaan ikkunaan ja yhtäkkiä pysähtyessä on kuin Lynch olisi tullut toisiin aatoksiin: ei, tästä tuleekin toisenlainen elokuva. Niin kuin tuleekin. Todellisuuteen pohjautuva tarina kertoo aikuisen tyttärensä kanssa asuvasta 73-vuotiaasta Alvin Straightista, jota lääkäri kehottaa muuttamaan elintapojaan. Itsepäinen vanhus päättää lähteä tapaamaan sairaskohtauksen saanutta veljeään, jonka kanssa välit ovat olleet huonot jo vuosia. Autoa Alvin ei voi ajaa ja hän lähtee matkaan moottorivetoisella ruohonleikkurilla. Yli 500 kilometrin matka Iowasta Wisconsiniin kestää useita viikkoja ja matkallaan Alvin tapaa erilaisia ihmisiä. Kyseessä on siis hidas road movie.

Pääosanesittäjä Richard Farnsworth (1920–2000) oli aloittanut uransa amerikkalaisten elokuvien stunt-miehenä ja avustajana jo 1930-luvulla, mutta suuren yleisön tuntemaksi hän tuli vasta vanhempana voitettuaan Oscarin sivuroolista Alan J. Pakulan elokuvassa Tuli ratsain vieras mies (1978). Farnsworthin rauhallinen näyttelemistapa sekä uurteiset, yhtä aikaa lempeät ja lujatahtoiset kasvot tekevät Alvin Straightistä niin vakuuttavan kuin mahdollista. Hienon työn Straight Storyssa tekee myös Sissy Spacek Alvinin tyttärenä, johon suuri elämäntragedia on jättänyt pysyvän jälkensä.

Straight Storya katsoessa tajuaa, kuinka tavatonta on kohdata elokuvassa yksinomaan niin sanottuja normaaleja, hyviä ja avuliaita ihmisiä. Tällaistakin elämää varmaan vielä oikeasti on: ihmiset välittävät toisistaan, eivätkä ajattele vain omaa etuaan. Alvin Straight on ilmeisen täyden elämän ylä- ja alamäkineen elänyt mies, joka ymmärtää, mikä elämässä on tärkeää. Kyse on siis viisaudesta, jonka voi saavuttaa vain pitkän elämänkokemuksen kautta. Vaikka Alvin on oikeamielinen ja sympaattinen, ei hänestä ole onneksi tehty täydellistä kultaista vanhusta – hän on jääräpää, joka sanoo toisinaan myös ei tarjotulle avulle, koska haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Jakamalla pieniä sirpaleita elämänsä vaiheista matkalla tapaamilleen ihmisille hän vaikuttaa heistä jokaiseen. Keskeinen ajatus Alvinin levittämässä viestissä on perheen, läheisten ihmisten ja ystävien tärkeys. Tämä saattaa kuulostaa sokeriselta, mutta se ei ole sitä, ja tässä ohjaaja todistaakin taitavuutensa. Lynch on saanut elokuvaansa lämpöä ja kauneutta ilman minkäänlaista paisuttelua. Ja se olotila, jonka katsoja elokuvan äärellä saavuttaa, on harvinaista herkkua nykyään: levollinen kiireettömyyden tunne.

– 20.8.2002 Mervi Herranen / tekijätietoa päivitti AA 13.6.2007