KIKUJIRON KESÄ (1999)

Kikujiro no natsu/Kikujiros sommar
Ohjaaja
Takeshi Kitano
Henkilöt
Beat Takeshi, Yusuke Sekiguchi, Kayoko Kishimoto
Maa
Japani
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
121 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
musiikki Joe Hisaishi
Ikäraja

Kaikenikäisille suunnattu Kikujiron kesä kilpaili Cannesin pääpalkinnoista. Päiväkirjamaisiin episodeihin jaettu koulupojan kesäloman tarina on yhdistelmä komediaa ja äidin poissaoloon liittyvää haikeutta. Nimihahmo, veijarihenkinen uhkapeluri, on ohjaajan isän Kikujiro Kitanon inspiroima. Soundtrack sisältää Joe Hisaishin suosituimpia säveliä.

***

Elokuvantekijän ohella niin koomikkona, tv-kasvona, kirjailijana kuin taidemaalarina työskennelleen Takeshi Kitanon kahdeksas ohjaus, mustan huumorin sävyttämä Kikujiron kesä, ottaa askeleen poispäin tämän aggressiivisista ja väkivaltaisista rikosfilmeistä. Ohjaajaksi sattuman kautta päätyneen Kitanon edellinen elokuva Hana-bi – tulikukkia voitti Venetsian elokuvajuhlilla Kultaisen leijonan 1997 ja odotukset hänen seuraavaa projektiaan kohtaan olivat ristiriitaiset: toiset pelkäsivät Kitanon ryhtyvän palkinnon myötä tekemään filmejään samalla muotilla länsimaista yleisöä miellyttääkseen. Kikujiron kesä kuitenkin osoittaa, ohjaajansa sanojen mukaisesti, ettei Hana-bin kansainvälinen maine muuttanut hänen asenteitaan, ainoastaan helpotti rahan myötä tv-töiden tekemistä, mistä hänet kotimaassaan ensisijaisesti tunnetaan. Kitano itse on arvioinut elokuviensa menestystä Euroopassa sillä, että ”mantereen yleisössä on vähemmän hölmöjä kuin Japanissa”. Hänen mukaansa elokuvista ei tulisi nauttia pelkkänä viihteenä, ja jatkaa ettei moni katsoja Japanissa ymmärrä tätä. ”Ei ole väärin nauttia megaelokuvista. Disneylandissa voi olla hauskaa, mutta nautinnon pystyy löytämään myös vaatimattomasta kiotolaisesta puutarhasta.”

Kikujiron kesä kertoo mummonsa luona asuvasta pikkupoika Masaosta, joka yksinäiseen kesälomaansa kyllästyttyään lähtee etsimään äitiään ynseän ja töykeäkäytöksisen Kikujiron kanssa, sättivän vaimon pakotettua entisen yakuzan lapsen suojelusenkeliksi matkalle. Road moviena etenevän tarinan aikana kaksikko tapaa ihmisiä jonglööristä motoristeihin ja gangstereista Japania kiertelevään runoilijaan. Kohtaamiset eivät suju yleisten sovinnaisuussääntöjen mukaisesti, sosiaalisesti kyvyttömän Kikujiron hoitaessa kommunikoinnin rähisemällä. Hän tekee lähes kaiken vaikeimman kautta, ja esimerkiksi varastaa matkan taittamista varten taksin sekä suistaa ohi ajavan auton tielle levittämillään piikeillä vahingossa ojaan. Kyydin viimein irrottua Masao opastaa yrmeää Kikujiroa takapenkillä, että on helpompaa vain pyytää kohteliaasti. Sentimentaalisuus ja anarkismi yhdistyvät kohtauksessa, jossa matkailijat leikkivät rauhallisen musiikin tahdissa nurmikentällä, jonka edustalla olevassa kyltissä lukee ”älä tallaa ruohoa”.

Ei ole sattumaa, että Masaon isähahmoksi hitaasti muovautuvaa miestä kutsutaan Kikujiroksi: se oli myös Kitanon oman isän nimi. Vaikka ohjaaja kiistää filminsä omakohtaisuuden, hän myöntää käsittelevänsä sen hahmoja perhesuhteidensa kautta. Kitano on kertonut haastattelussa, että hänen isänsä, jolla on epäillyt olleen suhteita yakuzaan, oli luonteeltaan samanlainen vähäpuheinen ja pohjimmiltaan ujo persoona, ja mieltää tällaiseksi myös itsensä. Kitanon mukaan hänen ja Masaota esittävän Yusuke Sekiguchin suhde kehittyi kuvausten aikana samaan tapaan kuin elokuvan hahmojen. Hän on myös hirtehisesti verrannut lapsen ohjaamista työskentelyyn kulkukoiran kanssa: ”Jos haluat saada koiran hymyilemään, anna sille luu. Ostin pojalle leluja, jotta sain tallennettua filmille aidon tunteen.” Muista näyttelijöistä kannattaa mainita Kitanon takavuosien koomikkopari Beat Kiyoshi. Hänet nähdään bussipysäkillä istuvana miehenä, jonka eväspussista Kikujiro varastaa nälkäiselle Masaolle riisipallon. Kitanon suhde steppiin tuodaan puolestaan esille tämän roolihahmon kysyessä ravintolassa yrmeästi, pitäisikö hänen tietää keitä Gene Kelly ja Fred Astaire ovat.

Lapsen näkökulmasta kerrottu elokuva on ohjaajansa sanoin kuin kuvakirja. Se etenee seuraavan osion tapahtumia ennakoivien valokuvien kautta, joiden lomaan on lisätty lyhyeksi tekstiksi esimerkiksi ”Setä on hassu” tai ”Pelottava mies”. Idea löytyi romaanista, jonka jokaisen luvun alussa oli pieni tiivistelmä sen sisällöstä. Ohjaajalle tyypilliset teemat, kuten merenranta ja laajat, staattiset otot ovat nekin läsnä. Kikujiroon sijoitetut surrealistiset unijaksot ovat visuaalisesti näyttäviä, vastikään pedofiilin kynsistä pelastuneen pojan nähdessä itsensä keskellä punaista erämaata tämän armoille köytettynä tai uneksiessa puistonpenkille nukahdettuaan häntä yössä väijyvistä demoneista. Kitano on sanonut, että halusi painajaisista realistisen sijaan maalauksellisia. Maininnan arvoisia ovat myös Masaon iloksi järjestetyt leikkimiskohtaukset, jotka muistuttavat gangsterien ajantappamista Sonatinessa. Jalkapallopeliä sotaan vertaava ja hahmonsa kautta leikkejä johtava Kitano tuo näissä vahvasti mieleen roolinsa televisiokisailuissa, joihin osallistuneita on nöyryytetty mitä moninaisimmin tavoin.

Kikujiron kesän musiikista vastaa monen muun Kitanon elokuvan ohella mm. Studio Ghiblin animaatioita säveltänyt Joe Hisaishi. Elokuvassa kuultava Summer on noussut yhdeksi Hisaishin suosituimmista töistä.

– Joonatan Nikkinen 2021