Kaksikymmentä vuotta Taksikuskin (1976) jälkeen legendaarinen työpari Schrader ja Scorsese loihtivat epävirallisen jatko-osan yölliselle autokuskille. Loppuun palaneen ensihoitajan mieli alkaa temppuilla, ja hän näkee menehtyneiden potilaiden syyllistäviä haamuja. Painostavan loputon yö saa miehen haluamaan lopettamista, mutta unettomuus, moraali ja henkinen kamppailu eivät sitä salli.

***

Martin Scorsesen (s. 1942) viimeisin 1990-luvun ohjaus Bringing Out the Dead (1999) on jälleen kerran legendaarisen tekijänsä tutkielma urbaanista helvetistä. Tämä työ toi yhteen klassikkoelokuva Taksikuskin (1976) keskeisen tiimin, sillä käsikirjoituksesta vastasi jälleen Paul Schrader tällä kertaa hyödyntäen Joe Connellyn vuoden 1998 romaania. Kaikki värikylläisesti toteutettuna todistaa kertaalleen Scorsesen roolia elokuvataiteen Dantena, sillä öisen piinan kuvaus vaatii ohjaajaltaan taitoa. Vanhat demonit kokevat kovan kuoleman, ainakin sen tämä elokuva tulee todistamaan. Joten Scorsese käy läpi Manhattanin alamaailmaa ja etsii paholaista, jonka hän tuntee.

Bringing Out the Dead on Martin Scorseselta paluu hänen aikaisemmin käsittelemänsä aihepiirin, urbaanin psykoosin ympärille. Sekä Taksikuskissa että Bringing Out the Deadissa, joita onkin verrattu toisiinsa, päähenkilöt ovat loppuunpalaneita sekä unettomuudesta kärsiviä, öisiä New Yorkin katuja ajavia olentoja. Molemmat, taksikuski Travis Bickle (Robert De Niro) ja yövuorossa toimiva ensihoitaja, ambulanssikuski Frank Pierce (Nicolas Cage) kohtaavat myös kaupungin häiritsevän, pimeän puolen. Kummatkin teokset näyttävät keskeisen henkilön myös sankarina, sillä he pelastavat naisen pahaenteiseltä hahmolta. Sekavassa tilassa, raskaan öisen tunnelman aikana ensihoitaja alkaa nähdä kuolleiden potilaiden haamuja ympärillään. Eräs heistä on teini-ikäinen Rose, jonka hengen pelastamisessa hän epäonnistui.

Ensihoitaja Frank Pierce kohtaa omituisen kriisin toinen toisensa jälkeen ja hänen elämänsä on melkein venytetty murtumispisteeseen. Hän on siis inhimillisen kurjuuden kuilun partaalla. ”Olin nähnyt aina painajaisia, mutta nyt haamut eivät odottaneet minun nukkuvan”, sanoo Frank sielullisen oloisena, vaikka Taksikuskin Travis Bickle olisi voinut sanoa saman. Vaikka New Yorkin neonvalot 23 vuotta myöhemmin ohittavat Scorsesen ja Oliver Stonen luottokuvaaja Robert Richardsonin kameran paljon nopeammin, ovat nähtävyydet ympärillä ajoneuvojen kyydissä tuskin muuttuneet. Elokuvassa Bringing Out the Dead Frankin ajavat hulluuden partaalle elämän todelliset kauhut, eivät vainoharhaiset kuvitelmat.

Myös Bringing Out the Dead Taksikuskin tavoin näyttää ällistyttävää kuvastoa narkkareista, huorista ja kodittomista sekä huumeaddikteista, jotka rikkovat autojen tuulilaseja. Myös auto räjähtää katsojan silmien edessä. Scorsese käyttää kaikkia hallitsemiaan elokuvallisia temppuja, kuten 180 asteen kuvausta, kalansilmäobjektiivia ja vauhditettua kameratyöskentelyä tuloksena upealla tavalla hallusinatorinen hypertodellinen fantasia kaupungin rappeutumisesta. Näyttelijöiden kasvot näyttävät kalpeilta sekä kolkoilta ja riutuneilta, aivan ruumiiden kaltaisilta.

Scorsese on kyennyt luomaan elokuvallaan Bringing out the Dead kummittelevan, vainoavan, räjähdysherkän ja häilyvän sekä katsomisen arvoisen muotokuvan miehen jatkuvista ponnisteluista yöllisen kaupungin sykkeessä ja syövereissä. Kerronalliselta rakenteeltaan kokonaisuudessa on toistoa henkilöhahmoineen ja tapahtumapaikkoineen. Legendaarisen ohjaajan luomus on kuitenkin myös ainutlaatuisella tavalla intohimoinen ja intensiivinen. Lisäksi Bringing out the Dead on täynnä surua sekä villiä, purevan pisteliästä huumoria. Muista näyttelijöistä vaikutuksen tekevät John Goodman, Ving Rhames, laulaja Marc Anthony, Tom Sizemore sekä Patricia Arquette. Kaiken onnistumisesta vastaa tosin pitkälti Nicolas Cage näyttäen kuin tuskaiselta keskiaikaiselta pyhimykseltä. Hieno roolisuoritus tekee Frankin spirituaalisesta hengen kriisistä erittäin todellisuudentuntuisen mukaista katseltavaa ja koettavaa.

–  Roger Ebertin (Chicago Sun-Times), Richard Scheibin (Moria Reviews), Janet Maslinin (The New York Times) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 15.8.2024