Uskaltaako vai eikö uskaltaa, kas siinäpä kysymys. 1900-luvun alussa valtameriristeilijällä varttuneesta löytölapsesta sukeutuu pianovirtuoosi, joka ällistyttää soittotaidoillaan niin tavalliset risteilyvieraat kuin jazzin keksijäksi julistautuneen Jelly Roll Mortonin. Maihinmeno houkuttaa mahdollisuuksineen ja rakkaudenkaipuineen, mutta estääkö tuttuun ja turvalliseen tukeutuminen loikan tuntemattomaan? Lämminhenkisen romanttinen aikuisten satu unelmista ja niiden esteistä hyödyntää musiikin voiman, Tim Rothin karisman ja upean kuvauksen täysmääräisesti.

***

Legenda nimeltään 1900 (La leggenda del pianista sull’oceano, 1998) kertoo 1900-luvun ensimmäisenä päivänä valtamerialuksella löytyneestä pojasta, jolle eräs laivan työntekijä antaa lennokkaasti nimeksi Danny Boodman T.D. Lemon 1900. Kun 1900-niminen poika pääsee vuosia myöhemmin vaeltelemaan laivassa omin päin, hän löytää pianon ja muodostaa läheisen suhteen musiikkiin. Aikuiseksi kasvaneesta 1900:sta (Tim Roth) kehkeytyy todellinen pianovirtuoosi, jonka maine saa jopa kuuluisan jazzmuusikko Jelly Roll Mortonin vierailemaan laivassa. Morton saapuu alukseen, sillä 1900 ei suostu poistumaan laivastaan. Vaikka ulkopuolinen maailma kutsuu luokseen mahdollisuuksineen, 1900 ei voi kuvitella lähtevänsä ainoasta kodiksi tuntemastaan paikasta.

Legenda nimeltään 1900 on italialaisohjaaja Giuseppe Tornatoren ensimmäinen englanninkielinen elokuva, joka perustuu italialaiskirjailija Alessandro Bariccon monologinäytelmään Novecento (1994). Puhuttua kieltä oleellisempaa elokuvassa on kuitenkin musiikki, josta vastaa moniin Tornatoren elokuviin musiikin säveltänyt Ennio Morricone. Morriconen musiikilla on samanlaisia suurten tunteiden välittämisen tehtäviä kuin Tornatoren läpimurtoteoksessa Cinema Paradiso (Nuovo Cinema Paradiso, 1988), mutta Legenda nimeltään 1900 -elokuvan aiheen takia musiikilla on entistä tärkeämpi rooli. Sen nimittäin pitää vakuuttaa päähenkilön taiteellisesta lahjakkuudesta mm. verrattuna todelliseen jazzmuusikko Mortoniin. Musiikin lisäksi elokuvan kuvaus pääsee oikeuksiinsa esimerkiksi ikimuistoisessa kohtauksessa, jossa myrskyaaltojen keinuttamassa aluksessa 1900 rohkaisee laivan uuden trumpetisti Maxin istuutumaan vierelleen vapaana ajelehtivan pianon kyytiin.

Kuten Cinema Paradiso myös Legenda nimeltään 1900 sai ensiesityksissään sen verran kehnon vastaanoton, että siitä päätettiin leikata lyhyempi versio. Vähän alle kolmetuntisesta elokuvasta leikattiin n. kaksi tuntia kestävä versio kaupalliseen teatterilevitykseen. Toisin kuin suositun Cinema Paradison tapauksessa Legenda nimeltään 1900 sai kuitenkin pelastusyrityksestä huolimatta varsin ristiriitaisia arvioita kriitikoilta. Toisille elokuva on korni ja vanhanaikainen, toisille klassinen ja ihastuttava.

Roger Ebert tunnistaa elokuvan viehätysvoiman mutta pitää sitä lopulta hiukan ”hölmönä”. Stephen Holdenin mukaan elokuva yrittää olla ”ajattelevan miehen Titanic”, mutta pyrkimyksessä onnistuminen edellyttäisi ”vakavaa ajattelua”, jota elokuvasta puuttuu. Vaikka Rita Kempley katsoo ohueksi jäävän elokuvan tarvinneen ”enemmän tarinaa ja vähemmän musiikkia”, hän pitää lopputulosta joka tapauksessa ”hurmaavana”. Kevin Thomas puolestaan näkee jo elokuvan asetelmassa vertauskuvallista syvyyttä. Tuskin kukaan on elänyt samankaltaisen elämän kuin elokuvan päähenkilö, mutta kukaan ei myöskään koe elämää sen kaikissa muodoissaan. Thomas kirjoittaa: ”Niinpä meidän on luotettava mielikuvitukseemme ymmärtääksemme toisiamme sekä itseämme. Lopulta on mahdotonta olla näkemättä 1900:aa myös symbolina yksilön olennaiselle yksinäisyydelle”.

Lähteitä: Ebert, R.: ”The Legend of 1900” (Chicago Sun-Times, 19.11.1999); Holden, S.: “’The Legend of 1900’: How to Lose Your Mooring but Remain Immobile” (New York Times, 29.10.1999); Kempley, R.: “’Legend of 1900’: Poetry on the Water” (The Washington Post, 19.11.1999); Thomas, K.: “A Beguiling, Rich Tale of Imagination” (Los Angeles Times, 29.10.1999)

– Ilpo Hirvonen 9.8.2024