GOLDEN EIGHTIES (1986)

Ohjaaja
Chantal Akerman
Henkilöt
Myriam Boyer, John Berry, Delphine Seyrig
Maa
Belgia/Ranska/Sveitsi
Tekstitys
English subtitles
Kesto
96 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Ikäraja

Ostoskeskuksen työntekijöiden ja asiakkaiden romanssikuvioista kertova musikaalikomedia oli Chantal Akermanilta yllättävä, aiemmasta tyylistä poikkeava irtiotto. Vaikka ohjaajaa inspiroineiden klassisten Technicolor-musikaalien loisto jäi rahoitushaasteiden vuoksi tavoittamatta, on juppiajan konsumerismin kritiikin ja 80-lukulaisen pastellisen pop-estetiikan yhdistelmässä oma uniikki viehätyksensä.

***

Golden Eighties on elokuva, jota Chantal Akerman pitkään suunnitteli ja jonka heijastuksia ja kaikuja on hänen muissa 80-luvun alun töissään. Se on myös kunnianosoitus Jacques Demyn musikaaleille ja ranskalaisen elokuvan traditiolle. Aikakauden kriitikot suhtautuivat siihen useimmiten hämmentyneesti – joko kokonaan torjuen tai pikkuhiljaa ihastuen. Chantal Akerman ei yhtäkkiä vastannutkaan hänestä ja hänen ohjaajanlaadustaan luotua puhdasta ja pelkistettyä kuvaa. Parikymmentä vuotta myöhemmin tiedämme, että Akerman mielellään rikkoo häneen asetetut odotukset, että hänessä on myös keveyttä,värejä, iloa. Mutta näennäisen, musikaalimaisen keveyden sisässä elokuvassa risteilevät synkät, surulliset, yksinäiset säikeet. Tietyt teemat ja hahmot kulkevat aina Akermanin mukana.

Golden Eighties sijoittuu nykyaikaiseen kauppagalleriaan, joka välillä sykkii kiireisten ohikulkijoitten ja ostajien liikkeestä, välillä kumisee tukahduttavaa tyhjyyttä. Päätapahtumapaikkoina ovat herra ja rouva Schwartzin (Charles Denner ja Delphine Seyrig) tyylikäs vaatemyymälä, hehkeän Lilin kauneushoitola ja kampaamo sekä Sylvien (Miriam Boyer) pikkuinen baari, jossa kaikki pistäytyvät jossain vaiheessa hetkeksi virkistäytymässä ja jossa myös ratkaisevat juonenkäänteet saavat alkunsa tai loppunsa. Yksitoikkoinen työ ja kaupankäynti leimaavat näitä ihmisiä, mutta (lähes) kaikkien ajatukset liitelevät toteutumattomissa unelmissa, joista yritetään pusertaa merkitystä elämään.

Joillekin se unelma on rakkaus – ehdoton, täydellinen, kaiken muuttava rakkaus. Siihen uskoo baarin lämminsydäminen ja kirkassilmäinen Sylvie, joka odottaa Kanadaan kultaa vuolemaan lähtenyttä sulhastaan. Kunnes ehkä toteaa, että odotus on suhteessa ainoa todellinen asia. Rakkauteen uskoo Monsieur Jean, naimisissa oleva rahamies, joka on hullaantunut kauniiseen Liliin ja ostaa vaikutusvallallaan tältä hiukkasen hellyyttä, pehmenee pikkupojaksi pelkästä kosketuksesta. Kunnes tulee mustasukkaisuuden raivossaan järkiinsä ja palaa pöyhkeän perheenisän rooliinsa. Rakkaudesta unelmoi Robert, kauppiaspari Schwartzin poika, joka ei pysty luopumaan Lilistä, vaikka tietää tämän ailahtelevaisuuden. Rakkaudesta unelmoi Eli (John Berry), yllättäen Eurooppaan palannut amerikkalainen, joka sodan jälkeen oli pelastanut kauniin puolattaren – ja elänyt tyhjät vuosikymmenensä vain tämän kuvan mielessään. Rakkaudesta unelmoi Mado, nuori kampaaja, jota Robert viskelee kuin hansikasta Lilin ympärillä pyöriessään. Mutta rakkaudesta eivät enää unelmoi vanhat Schwartzit: isä tietää, mistä elämän on muodostuttava, minkälaisista haaveista on luovuttava, että kauppa käy, ja elintila kasvaa. Eikä rakkaudesta uneksi myöskään Jeanne Schwartz, keskitysleiristä pelastunut puolatar, josta amerikkalainen Eli on haaveillut kaikki vuosikymmenensä. Jeanne heltyy vain hetkeksi, yhden uuden kampauksen ajaksi. Hänkin tietää – toisin ja rankemmin perustein kuin miehensä – että unelmilla ei ole siipiä eikä huomispäivää.

Ihmiset uskoutuvat Golden Eighties -elokuvassa aivan vimmaisesti toisilleen, he avaavat yllättäen sydämensä pukukopeissa ja nurkan takana. Mutta he eivät puhu toistensa kanssa, eivätkä heidän sydämensä kohtaa. Elämä vain jatkuu yhtä surullisena ja yksinäisenä, korvikeratkaisujen – ja kaupankäynnin varassa.

– Satu Laaksonen, 2005