JUBILEE (1978)

Kulttimainetta nauttivassa anarkopunk-dystopiassa kuningatar Elisabeth I aikamatkaa 1970-luvun Lontooseen. Bongattavaa riittää kulttuurivaikuttajista (mm. Adam Ant, Richard O’ Brian) cameo-esiintymisiin (The Slits, Siouxie and the Banshees) ja pop-viittauksiin (The Rocky Horror Picture Show, Psyko). Alkukuvana esitetään lyhytelokuva Berlin Horse, johon Eno teki ensimmäisen elokuvasävellyksensä.

***

Jubilee

Brittiläisen Derek Jarmanin (1942-1994) elokuva Jubilee sijoittuu punk-rockin hallitsemaan vuoteen 1978, jolloin artistit ilmaisivat aikakautensa henkeä vihalla ja anarkistisella otteella. Ohjaajansa (Caravaggio, Blue) kenties helpoimmin omaksuttava elokuva on sekoitus historiaa, fantasiaa, agitprop-kuvausta, sissityyliä ja punk-kulttuuria Lontoon kaduilla. Teostansa Jarman luonnehti pitkälti omaelämäkerralliseksi, sillä todellisuus ja kerronta sulautuivat siinä täydellisesti yhteen. Samat kadut ja tilat, jotka olivat tulleet ohjaajalle kymmenen vuoden aikana tutuiksi, näyttelivät kokonaisuudessa merkittävää osaa. Rooleihin ja yhteistyökumppaneikseen Jarman sai puolestaan ystäviään.

Nimensä vuoden 1977 kuningatar Elisabet II:n hopeajuhlallisuuksista ottanut Jubilee sijoittuu aluksi vuoteen 1578, missä kuningatar Elisabet I pohtii maansa tilaa ja tulevaisuutta. Hovitaikurinsa kanssa ja enkeli Arielin välityksellä hän siirtyy 1970-luvun lopun Englantiin, jossa hänen peilikuvaansa edustaa Bod taistellen fasistista mediamogulia Borgia Ginzia vastaan, joka on tehnyt Buckinghamin palatsista levytysstudion. Tässä Jarmanin apokalyptisessa visiossa murhat, väkivaltaiset ryöstöt sekä laajalle levinneet laittomuudet ovat normi. Britannia on kaaoksessa kapitalismin pitäessä poliittiisesti heikentynyttä, ultrakonservatiivista maata otteessaan.

Jarmanin yhteistyökumppanit ovat ansioituneet monissa tunnetuissa produktioissa ja elokuvissa. Richard O’Brien ja Nell Campbell olivat olleet mukana Rocky Horror Picture Show’ssa, Toyah Wilcox oli näyttelijä National Theatresta, Ian Charleson oli pääosanesittäjä Tulivaunuissa. Jenny Runacre on tullut tunnetuksi Pasolinin Canterburyn tarinoista sekä Antonionin elokuvasta Ammatti: reportteri. Jarmanin kanssa muissa elokuvissa ovat työskennelleet myös elokuvaaja Peter Middleton (Sebastiane) ja puvustaja Christopher Hobbs, joka oli mukana myös Todd Haynesin Velvet Goldminessa. Elokuvan musiikista vastasi Brian Eno, Roxy Musicista ja ambient-levyistään tunnettu muusikko, joka on myös tuottanut David Bowien, Talking Headsin ja U2:n albumeita. Jarman sai muusikoita esiintymään elokuvassaan, näiden joukossa Adam Ant, Wayne County, The Slits sekä Siouxie and the Banshees.

Elokuvan tavoitteena on omalta osaltaan shokeerata hurjilla, nuorisoa kuvaavilla toimintakohtauksillaan ja mustalla huumorillaan. Jubilee viittaa myös Shakespeareen ja antaa omituisen historian oppitunnin kuningaskunnan tilasta. Osansa kokonaisuudessa saavat myös eräät punkin alakulttuurin ikoneista. Verrattuna toisiin elokuviin, jotka koettivat tavoittaa ja kuvata 1970-luvun ilmapiiriä ja nopeasti muuttuvaa Englantia, Jubilee onnistuu joistakin puutteistaan huolimatta monia muita elokuvia paremmin luonnehtimaan tätä äärimmäisten asenteiden aikakautta.

– Dennis Schwartzin (Dennis Schwartz Movie Reviews), Jeff Staffordin (Cinema Sojourns) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 2.9.2021

Berlin Horse

Malcolm Le Grice (s. 1940) on brittiläinen taiteilija ja professori, joka on parhaiten tunnettu avantgarde-elokuvistaan. Hänen töitään on ollut esillä maailman kuuluisimmissa taidemuseoissa mm. Louvressa, Museum of Modern Artissa ja Tate Modernissa. Vuoden 1970 teos Berlin Horse oli hänen ensimmäinen kokeilunsa kuvallisen manipulaation parissa. Elokuva koostuu kahdesta osiosta, joista ensimmäisessä hevosia nähdään juoksemassa. Mustia, valkoisia hevosia, varjokuvia ja päällekkäisiä hahmoja esiintyy. Työ oli kuvattu väreissä 8 mm kameralla Saksassa ja myöhemmin kokonaisuus työstettiin vielä 16 millisenä ja mustavalkoisena. Toinen osa sisältää puolestaan materiaalia varhaisesta Cecil Hepworthin elokuvasta The Burning Stable (1896). Mustavalkoisen osuuden päälle asetettiin useita värikerroksia ja näin luotiin alati muuttuva, solarisoitu kuva. Esimerkiksi ensimmäistä osaa, 8 millisenä kuvattua versiota voi luonnehtia elokuvataiteen todellisena kokeiluna suhteessa ääneen, väriin, dynamiikkaan sekä ajan konseptiin.

Paitsi ajan tunteen, elokuva luo esitettäessä tietyn tilan katsojalle, esitetäänhän teos usein gallerioissa kahteen osaan jaettuna. Le Gricen luomat kuvat ovat mukaansatempaavia ja huumaavia, elokuvan luonne runollinen ja leikkisäkin. Berlin Horsen jatkuvuus, liike ja toiminta saavat aikaan hypnoottisen vaikutelman, soundtrackin soveltuessa hyvin toistavaan, kuvalliseen tunnelmaan. Musiikillisen maiseman luonut Brian Eno taustoillaan on yhtä tärkeä tekijä kuin elokuvan visuaalinen ilme. Työssä saavutetaankin yhtenäinen linja musiikin sekä värimaailman välillä.

Aiemmin maalaustaiteen parissa vaikuttanut Le Grice on maininnut taiteen puolelta inspiraation lähteikseen Jasper Johnsin ja Robert Rauschenbergin tuotannot. Myös hänen omat taitonsa maalauksen puolelta on hyödynnetty työssä. Ymmärtäminen eri osatekijöiden yhteensopivuudesta sekä värien ja koreografioitujen liikkeiden yhdistelmästä on tärkeää kokonaisuuden onnistumisen kannalta. Myös musiikin puolelta Le Grice on luetellut merkittäviä vaikuttajia, joita ovat Ornette Coleman ja Dizzy Gillespie. Kaiken kaikkiaan tuloksena on musiikkia ja visuaalista kauneutta yhdistävä teos, jolla on oma tärkeä paikkansa niin avantgarde-elokuvan kuin kokeellisenkin taiteen historiassa.

– Catherine Jessica Beedin (Desistfilm) ja Chuck Stephensin (Cinema Scope) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 2.9.2021