12 DICEMBRE (1972)

Elokuvan Sopralluoghi in Palestina per Il Vangelo secondo Matteo esitys on valitettavasti peruuntunut.

***

Pasolini osallistui vasemmistoradikaalin Lotta Continua -ryhmän dokumenttiprojektiin 12 Dicembre, jonka aiheena oli Milanon Piazza Fontanalla joulukuussa 1969 tapahtunut terroristi-isku. Yhteistä säveltä ääriryhmän kanssa ei löytynyt, mutta Pasolini taltioi ainutlaatuisia kohtauksia tulehtuneesta aikakaudesta.

***

1970-luvun alussa Pasolini siirtyi lähemmäs valtavirtaelokuvaa ja tuli tunnetuksi laajemman kansainvälisen yleisön piirissä. Hänen huomionsa keskittyi kolmen kertomuskokoelman sovittamiseen valkokankaalle. Kyseessä olivat keskiaikaan sijoittuvat Boccaccion ”Decamerone” ja Geoffrey Chaucerin ”Canterburyn tarinat” sekä ”Tuhannen ja yhden yön tarinat”. Il Decameron (1970), I racconti di Canterbury (1972) ja Il fiore delle mille e una notte (1974) keräsivät palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, mutta herättivät kotimaassaan runsaasta debattia ja oikeusjuttuja avoimien seksikohtaustensa vuoksi. Decameronin ja Canterburyn tarinoiden kuvausten välillä Pasolini syventyi viimeisiä kertoja Italian sisäpolitiikkaan, jota repivät oikeistolaisryhmittymien ärhäkkyys, ulkoparlamentaaristen puolueiden kasvava viha sekä terroristiryhmien iskut. 12 dicembren tuottajana oli Lotta Continua, radikaali äärivasemmistolainen ryhmittymä, joka ei karttanut militanttejakaan iskuja. Tukena oli myös Italian elokuvantekijät sortoa vastaan -komitea, jolle Pasolini oli 1970 kuvannut osan roskakuskien lakkoa käsittelevää kollektiivista dokumenttia (Lo sciopero degli spazzini). Myös 12 dicembre on kollektiivinen dokumentti, jota Pasolinin johti ja johon hän ohjasi Carreraa, Sarazanaa, Reggio Calabriaa ja Viareggoa käsittelevät jaksot. Näistä osan Pasolini myös kuvasi itse.

Dokumentin taustalla on Milanon keskustassa Piazza Fontanalla 12.12.1969 tapahtunut voimakas räjähdys, joka surmasi 16 ihmistä ja haavoitti lukuisia. Kun räjähdys varmistui pommiksi, syyllisten etsintä synnytti hyvin voimakkaita poliittisia jännitteitä. Tekijät saattoivat yhtä hyvin olla äärioikeistoa tai äärivasemmistoa. Syyllisen löytämisellä oli kiire. Jo 15. joulukuuta poliisi pidätti balettitanssijan ja itseään anarkistiksi luonnehtivan Pietro Valpredan ja rautatietyöläisen Giuseppe Pinellin. Vapredaa kuulusteltiin vuosikausia ja Pinelli kuoli hämäräperäisesti kuulustelujen yhteydessä. Monet uskovat Dario Fon ”Anarkistin kuolema” -näytelmän (1970) näkemystä, jonka mukaan hänet murhattiin. 12 dicembre ei pyrikään puolueettomuuteen. Tapauksen taustalla nähdään hallitsevan kristillisdemokraattisen puolueen systemaattiset pyrkimykset eliminoida vasemmisto-opposition vastarinta. Pasolini kuvaa entisiä partisaaneja, jotka nyt miettivät pitäisikö heidän ottaa oikeus omiin käsiinsä, sillä tasavalta, jonka puolesta he taistelivat, määrää poliiseja ampumaan työläisiä. Carraran marmorilouhoksilla työntekijät kertovat Pasolinin kameralle, kuinka kukaan ei välitä heidän työolosuhteistaan. Samankaltaisia reaktioita kuullaan myös muilta työpaikoilta. Etelä-Italian Reggio Calabriassa 1970 kaduille nousevat barrikadit ja mielenosoittajat hajotetaan kyynelkaasulla. Oikeudelta Pasolini ei säästynyt 12 dicembrenkään yhteydessä. 23.2.1973 Pasolini ja 14 muuta dokumentin tuotantoon osallistunutta haastettiin oikeuteen ’yllyttämisestä ilkivaltaan’ ja ’vihan lietsomisesta sosiaalisten luokkien välille’. Pasolini vapautettiin myöhemmin syytteistä.

Pasolini oli vieraileva tähti Lotta Continuan joukoissa ja yhteisen sävelen löytämisessä oli vaikeuksia. Pasolini tunsi vetoa aktiivisiin nuoriin, mutta ei yhtynyt heidän fanaattisuuteensa: ”Lotta Continuan nuoret ihmiset ovat ääriainesta, mutta he taiteilevat köydellä ja minusta he ansaitsevat auttavan käden. On haluttava ylenpalttisesti saadakseen edes jotain” kirjoitti Pasolini myöhemmin. Vankilassa 22 vuoden tuomiota istuva Lotta Continuan johtohahmo Adriano Sofri puolestaan muisteli yhteistyötään ohjaajan kanssa vuonna 2004. ”Julkisesti sanoimme että Pasolini oli ystävämme ja yksityisesti, että hän oli pahin vihollisemme, koska hän halusi ryöstää proletariaatilta sen oman identiteetin, jonka se oli onnistunut luomaan porvariston vastapainoksi”.

– Schwartz, Pasolini Requiem (1992) ja muiden lähteiden mukaan Pasi Nyyssönen 7.2.2006