SING-ALONG: KAUNOTAR JA HIRVIÖ (1991)

Helluntaiheila löytyy Hirviöstä, kun Sing-along: Kaunotar ja hirviö kajahtaa Kino Reginassa sunnuntaina 28.5. Elokuva voitti Oscar-palkinnot sekä parhaasta musiikista että nimikappaleestaan ”Beauty and the Beast” (”Tyttö sekä hän”). Kaikkien aikojen rakkaustarinan sing-along-näytöksessä nähdään suomenkielinen versio, jonka ikimuistoisiin musiikkinumeroihin kuuluvat mm. ”Belle” ja ”Vieraamme”.

Elokuva nähdään myös tavallisessa näytöksessä su 21.5. klo 14.

***

Kaunotar ja hirviö on aina tainnut olla moraalisista saduista kaksiteräisin. Näennäisesti se julistaa, että kauneus (ja rumuus) on pelkkää kuorta vain, mutta samalla sen perustana on lupaus siitä, että Hirviö lopulta palaa ”todelliseen” komeaan hahmoonsa – mikä tuntuu tekevän sadun koko haastavuuden tyhjäksi. Disneyn tulkinnassa, kuten Jean Cocteaullakin, mitäänsanomaton prinssi sivuutetaan hyvin nopeasti. Muodonmuutos sekä ”ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka” esitetään tyyliteltyinä lasimaalauskuvaelmina, jotka tuovat mieleen suklaarasiakuvitusta muistuttavan latteuden Disneyn vuoden 1959 Prinsessa Ruususessa, jonka suoranainen käänteisversio tämä satu on.

Leikittely pinnan ja syvempien kerrosten eroilla tekee sadusta ihanteellisen animaatioaiheen, ja ohjaajat tekevät ihmeitä syvyysilluusiolla. Perinteisen disneymäiseen runsaaseen taustaan ja rehevään yksityiskohtaisuuteen yhdistyy tietokoneanimaation paradoksaalinen kiinteys. Tanssiaiskohtauksessa tuloksena on miltei mystinen epätodellisen, jähmettyneen avaruuden tunne. Lemmenparin tanssiessa valssia kynttelikköjen alla marmorilattia kieppuu ympärillä virtuaalitodellisuusesityksiä muistuttavalla tavalla. Molemmat animaatiotyylit sulautuvat toisiinsa loistokkaasti, mutta yhdistäminen tuntuu yhtä hätkähdyttävältä kuin Dick Van Dyken tanssi piirrettyjen pingviinien kanssa vuoden 1964 Maija Poppasessa.

Henkilöhahmoissa ja tapahtumapaikoissa on monia tietäväisiä viittauksia tarinan alkulähteisiin ja edeltäviin tulkintoihin. Miljöössä ja tunnelmassa on yhtymäkohtia Cocteauhun. Painajaisainekset tuovat mieleen Fantasian ”Yö autiolla vuorella” -jakson. Belle on The Sound of Musicin Julie Andrewsin ja Vilma Kivisen seksikkäämpi, määrätietoisempi välimuoto. Hirviötä on vaikea määritellä tällaisten viitteiden kautta. Se on puoleksi härkä, puoleksi bernhardilaiskoira. Tehokkaimmillaan se on esittelyvaiheessa, uhkaavana varjomaisena hahmona. Myöhemmin se alkaa muistuttaa Ihmemaa Ozin pelkurimaista leijonaa. Linnan palvelijat eivät ole yhtä onnistuneita. Mahtipontinen kello ja höperö kynttilä ovat liian helppohintaisesti hahmotettuja. Niitäkin häiritsevämpi on tyhmästi karrikoitu teekannu.

Jos tässä elokuvassa on hyviä ja huonoja puolia, syynä siihen lienee se, että animaattoriarmeijassa on ollut kaikkiaan 600 piirtäjää. Elokuvan koossapitävä tekijä on Howard Ashmanin ja Alan Menkenin (Pienen kauhukaupan musikaaliversion tekijöiden) riuska, tarttuva musiikki. Kaikessa katkelmallisuudessaan tämä on tyylikkäin Disney-animaatio vuosikausiin.

– Jonathan Romneyn mukaan (Sight & Sound, October 1992) AA 1993