COLLEGE + THE SCARECROW (1927 / 1920)

Eeppistä The General -teosta seurasi pienimuotoisempi komedia College, joka muistuttaa juoneltaan Harold Lloydin teoksia. Keaton on mammanpoika ja kirjatoukka, jonka on kunnostauduttava kaikissa urheilulajeissa voittaakseen mielitiettynsä ihailun.

Alkukuvana The Scarecrow (1920).

College oli Keatonin toiseksi viimeinen elokuva itsenäiselle tuotantoyhtiölleen, mutta tiukentuvan valvonnan oireet alkoivat tulla jo esiin. Lou Anger, mies, joka oli esitellyt Keatonin Fatty Arbucklelle vuonna 1917, oli ollut siitä lähtien, kymmenen vuoden ajan, hänen tuotantopäällikkönsä, mutta nyt Joseph Schenck antoi Angerin tehtäväksi United Artistsin teatteriverkoston kehittämisen, ja Keaton sai uudeksi tuotantopäällikökseen entisen PR-miehensä Harry Brandin. Kun Brand ilmeisesti Schenckin kehotuksesta omaksui toimessaan tiukan linjan Keaton joutui ensi kertaa kokemaan mitä tuottajan sekaantuminen elokuvantekoon merkitsee.

Uutena ohjaajakumppanina Keatonilla oli James W. Horne, joka työskenteli myöhemmin tiiviisti Laurelin ja Hardyn kanssa. Käsikirjoittajina olivat Carl Harbaugh ja Bryan Foy, ja komediatyylissä tapahtunutta selvää muutosta heijasti myös uudenlainen kuvallinen ote, joskin Collegen molemmat kuvaajat olivat työskennelleet Keatonin kanssa aikaisemminkin. Arkisen nykyaikaismiljöön myötä elokuva sai tavanomaisemman kuvallisen tyylin kuin oikeastaan mikään muu Keatonin pitkä elokuva.

College poikkeaa suuresti Keatonin edellisestä elokuvasta Kenraali. Se on rakenteeltaan varsin sovinnainen, ja juonensa puolesta se olisi yhtä hyvin voinut olla vaikkapa Harold Lloydin elokuva. Keaton esittää Ronaldia, kirjatoukkaa ja mammanpoikaa. Hänen mielitiettynsä Mary, koulun suosituin tyttö, on ihastunut huippu-urheilija Jeff Browniin. Kun Mary ja Jeff lähtevät collegeen, köyhä Ronald päättää kaapia kaikin keinoin tarvittavat rahat kokoon päästäkseen myös sinne. Opaskirjojen ja runsaiden varusteiden avulla hän yrittää treenata myös itsestään huippu-urheilijan, mutta hänen esiintymisensä urheilukentällä ja baseball-kentällä ovat katastrofaalisia.

Neuvokkuutensa turvin Ronald ohjaa kuitenkin soutujoukkueensa voittoon, ja kun hän kuulee, että Mary on pulassa Jeffin käsissä, nähdään Ronaldin syöksyessä apuun yksi Keatonin uran hienoimmista kiitoratakliimakseista. Maryn avunhuuto kirvoittaa Ronaldin mestaruuteen kaikissa  niissä urheilulajeissa, joissa hänen on nähty epäonnistuvan. Hän ylittää pensasaidat aitajuoksijan tyyliin, tekee mahtavan loikan joen yli, lentää korkeushyppääjän tavoin Maryn huoneeseen pyykkikepin turvin (tämä oli ainoa kerta kun Keaton käytti stuntmiestä: oikea hyppääjä on olympiavoittaja Lee Barnes) ja karkottaa Jeffin sinkoamalla hänen päälleen erilaisia esineitä yhtä taitavasti kuin kiekonheittäjä sekä käyttämällä lamppua keihäänä. Loppuvinjetti on makaaberi: onnellinen pari nähdään häissä, keski-ikäisinä, vanhuksina ja lopuksi niminä hautakivissä.

Vaikka College ei ole niin antoisa kokonaisidealtaan kuin Ruorimies tai Kenraali, sen gag-tarjonta on yhtä runsasta kuin Keatonin lyhytelokuvien. Hauskoja ideoita syntyy paitsi Ronaldin urheiluharrastuksista myös hänen yrityksistään rahoittaa opiskeluaan työskentelemällä baarimikkona. Ronaldin äitiä esittävä Florence Turner oli vuosisadan alun ”The Vitagraph Girl”; yksi kaikkien aikojen ensimmäisistä elokuvatähdistä nähdään tässä yhdessä viimeisistä rooleistaan.

– David Robinsonin mukaan (Buster Keaton, 1969), AA 1990