BEZHININ NIITTY + ROMANCE SENTIMENTALE + TIME IN THE SUN (1967 + 1930 + 1939)

1930-luvulla lähes kaikki Eisensteinin hankkeet menivät myttyyn. Erikoisnäytöksessä nähdään Ranskassa tehty lyhyt äänikokeilu Romance sentimentale, Mary Setonin Eisensteinin Meksikon-kuvausmatkan materiaalista koostama Time in the Sun sekä valokuvarekonstruktio hyllytetystä ja kadonneesta elokuvasta Bezhinin niitty.

BEZHININ NIITTY

Bezhin lug / Bezhinin niitty / Besjin lug

Neuvostoliitto 1935 / 1967. Tuotantoyhtiö: Mosfilm. Ohjaus: Sergei Eisenstein (rekonstruktio 1967 Sergei Jutkevitsh). Käsikirjoitus: Aleksandr Rzheshevski. Kuvaus: Eduard Tissé, Vladimir Nilsen. Musiikkiote: Sergei Prokofjevin Sinfonia n:o 6.  Pääosissa: Vitka Kartashov (Sterole), Boris Zahava (isä), J.Teleheva (puheenjohtaja) – 31 min

Vuodesta 1929, elokuvasta Vanhaa ja uutta lähtien ei Eisenstein ollut saanut mahdollisuutta viedä loppuun saakka yhtään elokuvaa. Maaliskuussa 1935 hän alkoi valmistella uutta elokuvaa, takana oli onnettomasti päättynyt Amerikan matka, Que viva Mexicon tragedia, lukuisia käsikirjoituksia ja elokuvateoreettisia kirjoituksia; lisäksi hän oli toiminut elokuvan opettajana. Käsikirjoituksen valmistelu tapahtui yhdessä Aleksandr Rzheshevskyn kanssa; se oli valmis toukokuussa 1935. Lähtöidea ja elokuvan nimi Bezhinin niitty oli peräisin Turgenevin Metsämiehen muistelmista.

Ensimmäiset kuvat otettiin 5. toukokuuta 1935, kesäkuun 15. siirryttiin Armaviriin lähelle Asovan merta, sen jälkeen Harkoviin. Siellä Eisenstein sai ruokamyrkytyksen.

Elokuussa siirryttiin Moskovaan Mosfilmin studioihin loppukohtausten kuvaamista varten. Lokakuussa Eisenstein sai isorokon, joka heikensi hänen sydäntään, eikä ole varmaa, oliko filmi kokonaisuudessaan kuvattu tähän mennessä.

Boris Shumjatsky, Neuvostoliiton filmiteollisuuden johtaja, jonka haaveena oli luoda Mosfilmistä uusi Hollywood, ei pitänyt Eisensteinista; hän katsoi suuren osan valmiista otoksista Eisensteinin sairauden aikana ja sai siitä aiheen hyökätä voimakkaasti häntä vastaan. Eisensteinille annettiin kuitenkin mahdollisuus tarkistaa elokuvansa käsityksiä, ja Isaac Babelin kanssa ruvettiin valmistelemaan uutta käsikirjoitusta; näyttelijöitä vaihdettiin. Uudet kuvaukset alkoivat 22. elokuuta 1936 ja ne jatkuivat Jaltassa ja Odessassa aina lokakuuhun saakka. Marraskuun 11. Eisenstein palasi Moskovaan. Maaliskuun 11. 1937 tuli lopullinen isku: Shumjatsky keskeytti Bezhinin niityn työt ja 17. hän julkaisi Pravdassa artikkelin ”Bezhinin niityn erehdykset”. Huhtikuun 25. julkaisi Eisenstein Iskusstvo kinossa synnintunnustuksensa.

Kuvattu materiaali siirrettiin Mosfilmin arkistoihin; huhut kertoivat negatiivien tuhoamisesta, mutta on todennäköistä, että ne olivat tallella, kun studio evakuoitiin sodan aikana. Mutta pommitusten aiheuttamien vuotojen takia vesi pääsi bunkkereihin, joissa arkistoja säilytettiin; Bezhinin niitty oli vahingoittuneiden elokuvien joukossa. Mutta aivan kaikki ei tuhoutunut: lähes jokaisesta otoksesta oli leikattu erilleen ruutu, jotka säilyivät Eisensteinin henkilökohtaisessa arkistossa. Näiden ruutujen ja käsikirjoitusten pohjalta teki Naum Kleiman Sergei Jutkevitshin avustuksella ensimmäisen version rekonstruktion; tiettävästi hänellä on työn alla vastaavanlainen toisesta versiosta.

– Tiedot ovat peräisin David Robinsonin artikkelista The Two Bezhin Meadows (Sight & Sound Winter 1967/68) ja Léon Moussinacin kirjasta Eisenstein, Pariisi 1964. Synopsikset elokuvan ensimmäisestä ja toisesta versiosta on julkaistu sekä em. artikkelin yhteydessä, että Cahiers du Cinéman numerossa 203 / juillet 1968. Boris Shumjatskyn artikkeli on peräisin Léon Moussinacin kirjasta.

ROMANCE SENTIMENTALE

Vuoden 1930 alkupuolella Eisenstein oleskeli matkakumppaniensa Aleksandrovin ja Tissen kanssa Pariisissa odotellen kutsua ja sopimusta Hollywoodiin, eläen ystävien tuen ja luentopalkkioiden varassa. Aleksandrovin viehätysvoiman ansiosta Leonard Rosenthal, miljonääri ja jalokivikauppias, suostui rahoittamaan lyhytelokuvan, lähinnä ollakseen mieliksi venäläiselle rakastajattarelleen Mara Grisille, joka halusi elokuvaan ja osasi laulaa chansoneja kohtalaisen hyvin.

 Vaikka Eisenstein tuottajan vaatimuksesta kreditoitiin kanssaohjaajaksi, kyseessä oli paljolti Aleksandrovin työ. Vain elokuvan aloittava neljän minuutin montaasijakso kantaa hänen kädenjälkiään. Kuvat merestä ja myskystä leikattuina yhteen musiikin ja luonnonäänien kanssa merkitsivät Eisensteinin ensimmäistä yritystä äänielokuvaan, kokeila äänenkäytön luovilla ja emotionaalisilla mahdollisuuksilla.

 ”Tiedät oikein hyvin, että siinä ei ole paljon minun panostani”, Eisenstein kirjoitti sittemmin Léon Moussinacille, ”lukuunottamatta äänen käytön periaatteita ja mahdollisuuksia joita siinä on popularisoitu… Joka tapauksessa saimme siitä mitä halusimme; toimme joitakin hyödyllisiä montaasikokeiluja ja hankimme tarpeeksi rahaa elääksemme Pariisissa.”

 – Eri lähteitä käyttäen ST (1988)

TIME IN THE SUN

Meksiko / USA 1939. Kuvattu Meksikossa 1931–2; keskeneräisen elokuvan työnimessä, sittemmin copyrightnimessä, ei käytetty aksentteja tai espanjalaisia huutomerkkejä. Tuotanto: The Mexican Picture Trust -tuotantoyhtiö, jonka Upton Sinclair perusti, kun Eisensteinia oltiin jo syrjäyttämässä hankkeesta; yhtiö käytti elokuvan materiaalin muihin kuin Eisensteinin tarkoituksiin sekä myi sitä eri tuottajille. Ohjaus ja käsikirjoitus: Sergei Eisenstein. Apulaisohjaus: Grigori Aleksandrov. Kuvaus: Eduard Tisse. Kokonaisuuden koosti Marie Seaton. Editorial supervisor: Paul Burnford. VET K16. 58 min

Eisensteinin Que Viva Mexico! hankkiutui kuudella eriaikaisella episodilla Prologi, Sandunga, Maguey, Fiesta, Soldadera ja Epilogi ristivalaisemaan meksikolaista sivilisaatiota ja historiaa alkaen ajasta ennen Amerikan löytämistä ja päättyen vuoteen 1931. Que Viva Mexico! kilvoittelee menestyksellisesti elokuvahistorian kuuluisimman keskeneräisen elokuvan tittelistä. Vaikka elokuvaa ei kuvattu valmiiksi saati editoitu, siitä voi edelleen nähdä hämmentäviä välähdyksiä kahdessa Eisensteinin materiaaleista tehdyssä Meksiko-aiheisessa elokuvassa, joita koostettaessa Eisensteinin omia tavoitteita on pidetty mielessä. Nämä ovat Time in the Sun (Yhdysvallat 1939, koonnut Marie Seton) ja Da zdravstvujet Meksika! (Neuvostoliitto 1978, koonnut Grigori Aleksandrov).

Koska Eisensteinin tähtäimessä oli sosiaalinen aika, Eisenstein-tuntija Marie Seton otsikoi Meksiko-koosteensa Time in the Sun (Yhdysvallat 1939). Neljäkymmentä vuotta myöhemmin matkatoveri Grigori Aleksandrov nimesi koosteensa muotoon Da zdravstvujet Meksika! (Neuvostoliitto 1978) mukaillen elokuvan tunnetuinta työnimeä Que Viva Mexico! jonka alun perin oli tarkoitus toimia myyntinimenä myös anglomaissa ilman aksentteja ja espanjalaisia huutomerkkejä.

Sekä Seton että Aleksandrov olivat molemmat olleet elokuvan tiimoilta henkilökohtaisessa kosketuksessa Eisensteiniin – Seton vieraili oppilaana tämän ohjaajakurssilla 30-luvun puolivälin Moskovassa, Aleksandrov kulki mukana läpi kuvausten – ja päässeet jossain määrin perille tämän motiiveista, aina joitain keskeisiä otos- ja seenirakenteita myöten. Tämä taustatietämys näkyy satunnaisesti samankaltaisina jaksoina molemmissa koosteissa Aleksandrovin toistojen vahvistaessa Setonin oletuksia Eisenstenin alkuperäisistä ideoista, vaikka identtisiä otoksia ei teoksissa olekaan. Kummallakaan ei ollut käytettävissään enää parasta kuvattua materiaalia: Seton joutui budjettinsa ehdoin valitsemaan moneen otteeseen supistuneesta materiaalista, Aleksandrov myöhemmin tätäkin vähemmästä ja kuvalaadulta kehnommasta.

Seton ei pyrkinyt leikkaamaan elokuvaa kuten Eisenstein, ellei sattumalta tiennyt tämän tarkoitusperistä, vaan eteni valitsemansa materiaalin parissa etnografisin painotuksin, varovaisen lineaarisesti alun perin Sinclairin rauhoittamiseksi luonnosteltua episodirakennetta noudatellen. Tämä näkökulmasiirtymä kohti matkailullista lajityyppiä dominoi etenkin sonorisella tasolla taustamusiikin ja selostuksen tuottaessa kulttuurisia kliseitä ja pedagogisia banaliteetteja pohjanaan Eisensteinia inspiroineen Anita Brennerin teos Idols Behind Altars, jota siteraataan selostajien monologeissa. Eisensteinin ääniraitaa ei kannattanut liikoja kuvitella, koska äänisuunnittelu jäi varsin alustavaksi tämän aivoituksissa. Tiedetään kuitenkin että esimerkiksi nimi Sandunga viittaa suoraan Tehuantepecin alueen epäviralliseen kansallislauluun, ja olisi ehkä toiminut sävelaiheena episodissa. Eisensteinin myöhemmin teoretisoima ”sinfoninen rakennevastaavuus” olisi ehkä edellyttänyt myös kutakin episodia vastaavaa musiikillista johtomotiivia kehittelyineen. Vaikka teoreetikko-Eisensteinilla tuntuu jatkossa olleen ääniraitaa koskevia pitkällekin mietittyjä ratkaisuja, ne eivät olisi auttaneet Setonia, jonka editoinnin oli valmistuttava tuota pikaa valitusta materiaalista kallista negaleikkaus- ja laboratorioaikaa tuhlaamatta.

Setonin budjetti kuitenkin edellytti satsausta ääniraitaan, jotta minkäänlainen kaupallinen ensi-ilta hänen Eisenstein-kompilaatiolleen olisi ollut mahdollinen. Tekijänoikeudet musiikista olisivatkin ehkä kertyneet hintaviksi, ellei koosteen musiikillisen johtajan omia sävellyksiä olisi riittänyt ääniraidalle. Sen paremmin Setonin kuin Aleksandrovinkaan ei käynyt kysyä neuvoa Eisensteinilta: vielä Time in the Sunin työstämisen aikaan tämä oli elossa ja jopa juuri saanut valmiiksi uuden elokuvan (Aleksandr Nevski, 1938). Koska ei pystynyt toimittamaan filmimateriaalia tämän itsensä leikattavaksi, Seton päätti olla nostamatta esiin neuvostoviranomaisten unohtamaa elokuvahanketta vastikään kosmopolitismista syytetyn ohjaajan kanssa. Mahdolliset kirjeitse käytävät neuvottelut Eisensteinin kanssa, mikäli niihin olisi ollut aikaa, olisivat myös hämärtäneet sitä tosiseikkaa, että kyse oli kuitenkin Setonin henkilökohtaisista edellytyksistä, vastuista ja ratkaisuista hänen ulottuviltaan pakenevassa tilanteessa.

Sekä Setonin että Aleksandrovin versioissa hypnoottisiksi ja ajattomiksi koetut kuvat pysäyttävät: otokset maya-temppeleistä, arvoituksellisista ihmiskasvoista, peonifiguurien muodostelmista, sakraaleista toimituksista sekä hautajais- ja häärituaaleista tehoavat muistiin tatuoituvina – ne eivät puutteellisessa kontekstissakaan luovuta kaikkea tehoaan. Vain muutamat Setonin leikkauksista tuntuvat viittaavan Eisensteinin teoretisoimiin montaasikategorioihin. Selkeästi Eisensteinin leikkausideoista Setonin leikkauspöydän kautta välittyen muistuttaa intiaanipyramideille analoginen konstruktio samasta näkökulmasta usealta etäisyydeltä kuvatuissa otoksissa.

– Ote Juha Kindbergin Que viva Mexico! -esittelystä.