Viikon Elonet-teemasarja tutustuttaa kotimaisen fantasia- ja tieteiselokuvan pioneereihin.

Kotimainen fantasia ja scifi

Fantasia- ja tieteiselokuvat näyttävine lavasteineen ja erikoistehosteineen vaativat usein suuria budjetteja ja tuotantoarvoja. Resurssien rajallisuutta on esitetty syyksi sille, miksi pienissä tuotantomaissa, kuten Suomessa, fantasia- ja scifi-elokuvia on syntynyt verrattain vähän. Tästä huolimatta Suomessa tehtiin jo studiokauden aikaan muutamia persoonallisia kokeiluja näiden genrejen parissa.

PRINSESSA RUUSUNEN (1949)

Edvin Laine ohjasi tulkintansa klassikkosadusta ennen Disneyn animaatiota, joka lienee tarinan tunnetuin filmatisointi. Laineen versio pohjautuu Zacharias Topeliuksen näytelmäsovitukseen vuodelta 1870. Tuonetar (Enni Rekola) kiroaa Prinsessa Ruususen (Tuula Usva), joka vaipuu satavuotiseen uneen. Ruususen voi herättää ainoastaan prinssin (Martti Katajisto) suudelma. Elokuvan vahvuuksina nähtiin etenkin sen fantasiamiljöö ja suuritöiset lavasteet, jotka keräsivät poikkeuksellista ylistystä. Lavastajina toimivat Kansallisteatterin Leo Lehto, jolle tuotanto oli ensimmäinen elokuvatyö, sekä SF:n kokenut Carl Fager.

Prinsessa Ruusunen (1949). Ohjaus: Edvin Laine. Käsikirjoitus: Toivo Kauppinen. Pääosissa: Tuula Usva, Aarne Laine, Mirjam Novero, Martti Katajisto, Annika Sipilä. Katso elokuva täältä.

VUONNA 2000 (1950)

Orvo Saarikiven lyhytelokuva Vuonna 2000 (1950) on ensimmäinen puhdasoppinen kotimainen tieteiselokuva. Lyhytelokuva sijoittuu elokuvan tekohetkellä 50 vuoden päässä häämöttävään tulevaisuuteen vuonna 2000. Utopistisessa lyhytelokuvassa ihmiskunta on oppinut menneiden vuosien virheistään, ja sotiminen on vaihtoehtoisessa tulevaisuusnäyssä menneisyyden jäänne. Matti Raninin esittämä nuorukainen pyytää sodissa taistelleelta isoisältään (Urho Somersalmi) apua esitelmää varten, jonka aiheena on Suomen kehitys toisen maailmansodan jälkeen. Isoisä näyttää pojanpojalle elokuvakoosteen jatkosodan taisteluista ja sodan jälkeisestä jälleenrakentamisesta. Elokuvan keskittyessä lähinnä 1940-luvun Suomen historian kertaukseen jäävät varsinaiset tulevaisuusvisiot kuitenkin vähäisiksi. Vuonna 2000 on scifi-kuvastonsa lisäksi mielenkiintoinen esimerkki dokumentaarisen kerronnan ja fiktion risteytyksestä.

Vuonna 2000 (1950). Ohjaus: Orvo Saarikivi. Käsikirjoitus: Helena Kangastus. Pääosissa: Urho Somersalmi, Matti Ranin. Katso elokuva täältä.

TERVETULOA AAMUKAHVILLE ELI TOTTAKO TOINEN PUOLI? (1952)

Tervetuloa aamukahville eli tottako toinen puoli? toteutettiin Yleisradion suosittujen Tervetuloa aamukahville -radiolähetyksien ympärille. Elokuva saa alkunsa, kun taivaan portinvartija Pyhä Pietari (Paavo Jännes) kaappaa radioaallot. Hän pyytää maanpäällistä apua, koska ei tiedä, onko taivaaseen saapunut yksityisetsivä (Leif Wager) kuollut vai vielä hengissä. Avain mysteerin ratkaisuun on yksityisetsivän asiakas Kirsti Pulmu (Eila Peitsalo), joka on saanut vihiä rikollisliigan morfiinin salakuljetusoperaatiosta. Kertomus vuorottelee maan ja taivaan välillä, ja sen fantasiaelementit on lainattu suoraan Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin elokuvasta Kysymys elämästä ja kuolemasta (A Matter of Life and Death, 1946), mutta mukaan on sekoitettu rikoselokuvan salapoliisijuonta. Kriitikot eivät pitäneet genresekoitusta toimivana kokonaisuutena, vaan teilasivat elokuvan yksimielisesti, ja yleisömenestyskin jäi vaatimattomaksi. Nuoren esikoisohjaajan Eddie Stenbergin ura loppui lyhyeen, vaikka SF:n johtaja Toivo Särkkä elokuvaa puolustikin.

Tervetuloa aamukahville eli tottako toinen puoli? (1952). Ohjaus: Eddie Stenberg. Käsikirjoitus: Juha Nevalainen. Pääosissa: Eila Peitsalo, Leif Wager, Paavo Jännes. Katso elokuva täältä.

SAMPO (1959)

Mosfilmin ja Suomi-Filmin yhteistuotanto Sampo (1959) mukailee Kalevalan tarustoa. Kansalliseepoksemme ensimmäinen valkokangassovitus syntyi neuvostoliittolaissuomalaisena yhteistyönä. Tuotanto toteutettiin enimmäkseen venäläisvoimin, ja ohjaajaksi kiinnitettiin neuvostoliittolaisen fantasiaelokuvan uranuurtajana tunnettu Aleksandr Ptuško. Väinämöisenä nähdään kuitenkin pitkän linjan suomalainen näyttelijä Urho Somersalmi viimeisessä roolissaan. Suomalaislehdistö suhtautui Sampoon varauksella, ja sen Kalevala-kuvaa moitittiin, mutta elokuvan tekninen toteutus nähtiin ensiluokkaisena. Elokuva pääsi teattereihin myös Yhdysvalloissa levitysyhtiö AIP:n toimesta, tosin lyhennettynä versiona nimellä “The Day the Earth Froze”.

Sampo (1959). Ohjaus: Aleksandr Ptuško. Käsikirjoitus: Viktor Vitkovitš, Grigori Jagdfeld, suomenkieliset vuorosanat: Väinö Kaukonen. Pääosissa: Urho Somersalmi, Ivan Voronov, Eve Kivi, Anna Orotško. Katso elokuva täältä.

VÄREITÄ (1965)

Eroottinen fantasiaelokuva Väreitä kertoo yksinäisen kalastajan kohtaamisesta vedenneitojen kanssa. Arvoituksellisessa lyhytelokuvassa todellisuuden ja fantasian rajat hämärtyvät. Uuden aallon kokeellisia trendejä mukailevan lyhärin dialogittomia tapahtumia selostaa Eero Sinikanteleen kertojaääni ja Heikki Sarmannon jazz-soundtrack. Ohjaajana toimi Suomi-Filmin lyhytkuvaosaston päällikkö Orvo Saarikiven kasvattipoika Martti Saarikivi salanimellä Ilmari Sarki, ja alkuteksteissä elokuvan tuotantoryhmä on kreditoitu myös pseudonyymeillä tai pelkin etunimin. Elokuvaa mainostettiin “ensimmäiseksi suomalaiseksi nudistielokuvaksi”, mutta sen erotiikka on melko kesyä, ja tarkastuksessakin se luokiteltiin lapsille sallituksi. Aikalaiskritiikitkin pitivät mainontaa harhaanjohtavana, mutta kehuivat elokuvan taiteellisia ansioita.

Väreitä (1965). Ohjaus ja käsikirjoitus: Martti Saarikivi (salanimellä Ilmari Sarki). Pääosissa: Kalervo Koski, Liisa Kokko. Katso elokuva täältä.

Katso myös:

Erik Blomberg: Valkoinen peura (1952), osa Elonet-sarjaa ”Varhainen kauhu”.

Jack Witikka: Nukkekauppias ja kaunis Lilith (1955), osa Elonet-sarjaa ”Poikkeuksellista meininkiä”.

Ulpu Tolonen: Syväjäädytetty opettaja (1971), katsottavissa Yle Areenasta.

Pekka Pihkoluoma