Syksyn koulunäytösohjelmisto on julkistettu. KAVIn järjestämistä näytöksistä löytyy ohjelmaa aina päiväkotiryhmistä 2. asteen oppilaitoksien oppilaille asti. Syksyn teemana on elokuvakulttuuri ja näytökset perehdyttävät elokuvateatterissa käymisen kulttuuriin, elokuvahistorian varhaisiin komediaklassikoihin ja tähtikulttuuriin.
Päiväkotiryhmille esitetään kokoelma ihastuttavia Myyrä-animaatioita, joissa utelias myyrä saa kokeilla elämää myös filmitähtenä. Elokuvan varhaisempaan historiaan ja komedian alkulähteisiin tutustuttaa Charles Chaplinin kulkurihahmo, joka hurmaa tragikoomisessa elokuvassa Sirkus (1928) sekä hulvaton Ohukainen ja Paksukainen -lyhytelokuvakimara, jonka pianisti säestetää paikan päällä. Konserttiin sisältyy pedagoginen osuus, jossa tarkastellaan musiikin ja äänen merkitystä elokuvan kokonaisilmaisussa ja huumorin rakentumisessa.
Mustavalkoisen komedian rinnalla esitetään technicolor-väreissä säkenöivä fantasiaelokuva ja 1930-luvun upeimpiin musiikkielokuviin lukeutuvan Ihmemaa Oz (1939). Päänäyttelijänä loistaa nuori Judy Garland, jonka 100-vuotispäivää juhlimme tänä vuonna. Ranskalaiseen uuden aallon elokuvaan tutustuttaa François Truffaut’n tunnetuin teos 400 kepposta (1959).
Kotimaisena klassikkoina nähdään Päivi Hartzellin ohjaama huikea fantasiaelokuva Lumikuningatar (1986). Vanhemmille katsojille on tarjolla Aki Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö (1990), jonka voi liittää mainiosti yhteen Hakasalmen huvilan Rikoksen ja rangaistuksen kaduilla -näyttelyn kanssa.
Jännistyselokuvien suurmestarilta Alfred Hitchcockilta on poimittu mukaan elokuvaklassikko Täydellinen rikos (1954), jonka pääsee kokemaan 3D-versiona, eli lasit päässä!
Yhteistyönä suositun lasten ja nuorten dokumenttitapahtuman DOKKINOn kanssa toteutetamme ruotsinkieliselle yleisölle sopivan kolmen lyhytdokumenttielokuvan näytöksen sekä ala- että yläasteryhmille.
Lue lisää syksyn ohjelmistosta, esityspäivistä ja ilmoittatumisesta täältä.