Suomalaisen elokuvahistorian värikkäimmän henkilön titteli saattaa hyvinkin kuulua seikkailijasotilas Carl ”Goggi” von Haartmanille (1897-1980).
Samaan hengenvetoon on lisättävä, että von Haartman on vauhdikkaista vaiheistaan huolimatta myös yksi suurista tuntemattomista. Hänen kaksi ainokaista teostaan, Korkein voitto (1929) ja Kajastus (1930), ansaitsisivat silti näkyvämmän paikan kotimaisen elokuvan kaanonissa.
Aatelissuvun vesa – täkäläisittäin jo sen tähden outo lintu – pyrähti 1920-luvun lopun kotimaisiin elokuvapiireihin, ei enempää eikä vähempää kuin, Hollywoodista. Länsirannikon unelmakaupungista nuorukainen oli löytänyt töitä mm. William Wellmanin, Howard Hughesin ja Erich von Stroheimin tuotannoista, eritoten sotilasalan asiantuntijana.
Amerikkaan lähtö ei ollut suinkaan ollut miehen oma idea, vaan päätöksen oli tehnyt nuorukaisen jatkuvaan törttöilyyn tympääntynyt suku. Erinäisiin skandaaleihin sotkeutunut ja armeijasta erotettu rämäpää saattoi silti palata Suomeen kuin tuhlaajapoika konsanaan, kun pesti Suomi-Filmi -yhtiön ohjaajana, näyttelijänä ja käsikirjoittajana varmistui.
Lauantain 4.5. kinokonserttina nähtävä Korkein voitto on Carl von Haartmanin energinen esikoinen; hedonistinen Helsinki-elokuva, joka on samalla tapaa urbaani dandy kuin tekijänsäkin. Ohjaaja on Korkeimman voiton itsetietoinen auteur niin kuin kuka tahansa taiteilija liian mieleisen omakuvan edessä. Kameran ykköslemmikki on nimittäin komea, kapeakasvoinen luppasilmä itse; sänkykamarikatseinen paroni Henrik von Hagen, jota naiset palvovat ja krapula ei kangista. Salaperäisenä Vera Vasiljevnana nähdään ensimmäisessä pääroolissaan Kerstin Nylander, joka pikimustassa polkkatukassaan tavoittelee samoja kosmopoliitteja sävyjä kuin vastustamaton playboy-paroni. Helsinkiläisen Bowman Trion West Coast -vaikutteiselle jazzille on vaikea kuvitella otollisempaa kinokonserttikohdetta!
Korkein voitto on raikas tuulahdus hilpeää mannermaisuutta ajalta, jolloin kotimainen elokuva ammensi aiheensa pääosin kansallisromanttisista teemoista. Kuriositeettina se oli omana aikanaan väärinymmärretty ’suomalaisen todellisuuden vastaisena’, mikä tuomio lankesi myös aikalaiskaksikon, Valentin Vaalan ja Theodor Tugain (myöh. Teuvo Tulio) varhaiselle Siniselle varjolle (1933).
Parhaimmillaan elokuva on viihdyttävä ja vauhdikas romanssi, jonka päätekijöitä ovat yhtälailla mellevät menopelit ja Kämp-luksus kuin henkilöhahmot itsekin. Seksuaalisella moraalilla leikittely ja poliittisten juonien punonta ovat sivuseikkoja loistoautojen ja lentokoneiden liepeillä. Ja kun rahat käyvät vähiin, on tietenkin hannuhanhimaisen deus ex machinan vuoro!
Elokuvien vaatimaton vastaanotto ja pula-aika katkaisivat Carl von Haartmanin uran elokuvan palveluksessa. Niin olisi todennäköisesti tapahtunut muutenkin, sen verran sotahulluutta jo Suomen sisällissodassa 1918 taistelleessa miehessä tiedettiin olevan. Kun Espanjan sisällissota puhkesi vuonna 1936, liittyi von Haartman vapaaehtoisena kenraali Francisco Francon joukkoihin. Uhkarohkea suomalainen ylti paitsi upseeriksi myös Francon itsensä lähipiiriin.
Talvisodan puhjettua ”Espanjan kauhu” palasi Suomeen. Jatkosodan jälkeen von Haartman avioitui unkarilaisen kreivittären Marie-Eugenie Zichy-Pallavicinin kanssa, kääntyi roomalais-katolisuuteen ja muutti pysyvästi Espanjaan. Mukana seurasi myös von Haartmanin ainoa tytär Christina (s. 1931), jonka äidin ja ensimmäisen vaimonsa, Elsa Segerbergin (1910-1937), ohjaaja oli tavannut Kajastuksen (1930) kuvauksissa.
Carl von Haartman kuoli 83-vuotiaana Alamillossa, Espanjassa. Hänet on haudattu Suomeen, Halikon hautausmaalle.
Kirjoittaja: Outi Heiskanen, KAVIn viestintäpäällikkö