Maaliskuussa 2021 myös yleisöllä oli mahdollisuus osallistua elokuvasarjan kuratointiin. 

Turnyyrejä ja tekotukkaa

Sarjan on kuratoinut Laura Buckman.
Silkkikankaiden kahinaa, nahkapohjaisten kenkien kipitystä marmorilattialla. Kristillakruunun välkettä korkealla katoissa, hiuspuuterin makeaa tuoksua, mutta myös arkista aherrusta – suutaria, räätäliä ja leipuria. Satumaailma ja epookkidraamat ovat mitä parhain eskapismin muoto nykyihmiselle. Se mikä toimi 80-luvun loppupuolella hoitotädin putkitelevisiosta lumoutuneena tuijotettuna, toimii edelleen miltei nelikymppiselle perheelliselle suoratoistolaitteilta nautiskellen. Sadun taika ei ajan myötäkään haalistu.

Kulkurin Valssi (1941)

Toivo Särkän ohjaama ja Mika Waltarin käsikirjoittama Kulkurin valssi (1941) perustuu J. Alfred Tannerin sanoittamaan samannimiseen musiikkikappaleeseen. 1800-luvun loppupuolelle sijoittuvassa romanttisessa kulkurielokuvassa suomalainen vapaaherra Arnold (Tauno Palo) suututtaa Pietarissa ruhtinas Avertsejevin (Uno Wikström) päihittämällä hänet sekä korttipelissä että naisten suosiossa. Kaksintaistelun jälkeen Arnold pakenee Suomeen, missä hän saa turvapaikan ensin sirkuksesta ja sitten mustalaisten parista. Hurmuri valloittaa akrobaatti Cleon (Laila Jokimo) ja mustalaiskaunotar Rosinkan (Regina Linnanheimo), eikä kreivitär Helenakaan (Ansa Ikonen) voi vastustaa komeaa kulkuria.
Katso elokuva täältä.

Kaivopuiston kaunis Regina (1941)

Toivo Särkän ohjaama ja käsikirjoittama draama Kaivopuiston kaunis Regina (1941) pohjautuu Tuulikki Kallion romaaniin. Vuosien 1853-1854 Helsinkiin sijoittuvassa rakkaustarinassa orvoksi jäänyt kalastajan tytär Regina Berg (Regina Linnanheimo) tahtoo Kaivohuoneella pidettäviin tanssiaisiin. Päästäkseen tilaisuuteen hän ottaa omin luvin ruhtinatar Kristine Popoffin (Ester Toivonen) juhlapuvun ja naamion. Komea luutnantti Engelbert von Leijoncrona (Tauno Palo) vie salaperäisen Reginan tanssimaan masurkkaa ja rakastuu palavasti kauniiseen tanssipariinsa.
Katso elokuva täältä.

Katariina ja Munkkiniemen Kreivi (1943)

Ossi Elstelän ohjaama ja Nisse Hirnin käsikirjoittama romanssi Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943) pohjautuu nimimerkki Kleopatran eli Kaarina Viitainojan romaaniin. 1860-luvulle sijoittuvassa tarinassa muonamiehen tytär Katariina (Regina Linnanheimo) ja nuori kreivi Mauritz Armborg (Leif Wager) rakastavat toisiaan. Vanha kreivitär Yvonne (Elsa Rantalainen) ei hyväksy epäsäätyistä suhdetta ja erottaa lemmenparin.
Katso elokuva täältä.

Prinsessa Ruusunen (1949)

Edvin Laineen ohjaama lastenelokuva Prinsessa Ruusunen (1949) perustuu Grimmin veljesten tunnetuksi tekemään vanhaan kansansatuun ja Sakari Topeliuksen näytelmään. Prinsessa Ruusunen (Tuula Usva) saa ylleen Tuonettaren (Enni Rekola) kirouksen ja vaipuu satavuotiseen uneen, josta hänet voi herättää vain prinssi (Martti Katajisto) suudelmallaan. Satuelokuva toteutettiin suuritöisissä studiolavasteissa.
Katso elokuva täältä.