Yksi livesäestetyn mykkäelokuvafestivaalin esitys myynee loppuun Helsingissä jo tämän viikon lauantaina. Päävastuu festivaalituotannosta siirtyy Kansalliselle audiovisuaaliselle instituutille, ja näytökset järjestetään jatkossa Kino Reginassa.

Livesäestetyn mykkäelokuvan festivaali Loud Silents nähdään ja kuullaan Tampereen sijaan ensi vuonna Helsingissä. Festivaaliareenana toimii KAVIn esitysteatteri Kino Regina, joka sijaitsee arkkitehtuuristaan palkitussa keskuskirjasto Oodissa.

”Tampere on ollut täydellinen kaupunki järjestää tämän kaltaista tapahtumaa. Ihmiset, henki, yhteistyökumppanit ja kannustus ovat mahdollistaneet sen, että tämä euforia on jatkunut jo seitsemän vuoden ajan”, taiteellinen johtaja Otto Kylmälä ylistää synnyinkaupunkiaan.

Loud Silents Festival on livesäestetyn elokuvan festivaali, joka järjestetään vuosittain huhtikuussa. Vuodesta 2013 saakka järjestetyllä festivaalilla eri tyylilajien huippuartistit säveltävät mykkäelokuviin varta vasten uuden ääniraidan ja yhdistävät keikan ja elokuvakokemuksen toisiinsa. Festivaalia järjestää Loud Silents ry, jonka tunnetuin tilaustyö lienee Jussi-ehdokkuuden saavuttanut Juho Kuosmasen Salaviinanpolttajat [2017].

Festivaali on kasvanut koko historiansa ajan. Festivaalin näytöksiä on myyty toistuvasti loppuun. Tänä vuonna festivaali käynnistyi näyttävästi Tampere-talon isossa salissa, jossa Tampere Filharmonia kantaesitti säveltäjä Jonne Valtosen luoman säestyksen mykkäelokuvaan Laulu tulipunaisesta kukasta [1919].

Muuton mukana päätuotantovastuu festivaalista siirtyy Kansalliselle Audiovisuaaliselle Instituutille (KAVI), joka järjestää festivaalin yhteistyössä Loud Silents ry:n kanssa. Taiteellisena johtajana jatkaa Kylmälä.

”Loud Silents -festivaalin kaltaiselle tapahtumalle kasvun rajat ovat jo selvästi vastassa Tampereella. Loud Silents on alusta saakka perustunut luovaan suuruudenhulluuteen, mitä uusi yhteistyö alleviivaa. KAVI ja Kino Regina ovat täydellinen koti Loud Silentsille, koska ne mahdollistavat elokuvahistorian esittämisen kaikissa mahdollisissa formaateissa. Muutolla Helsinkiin todennäköisesti tuplaamme näytösten katsojamäärän”, Kylmälä kommentoi.

Loud Silents -festivaali on jo aiemmin tuonut Helsinkiin pistonäytöksiä, jotka ovat osoittautuneet suurmenestyksiksi. Esimerkiksi rap-artisti Khidin säestämä Metropolis [1927] on myynyt kaksi kertaa loppuun KAVIn yhteistyönäytöksissä elokuvateatteri Orionissa. Helsingin juhlaviikkojen kanssa järjestetty näytös veti noin 700 henkeä ulkoilmatapahtumassa Kansalaistorilla Helsingissä syyskuussa 2019.

Yksi suosituimmista Loud Silents -näytöksistä nähdään Helsingissä tänä lauantaina [2.11.2019]. Tällöin tamperelainen Mara Balls -yhtye säestää Häxan-elokuvan [1922] KAVIn näytöksessä Kino Reginassa.

”Viimeinen Loud Silents -näytös Tampereella päättyi loppuunmyydyn salin hurmokseen Häxanissa. On hienoa kruunata yhteistyö juuri tällä näytöksellä. Näytös on silta, joka yhdistää Tampereen ja Helsingin festivaalit toisiinsa”, Kylmälä sanoo.

VIII Loud Silents -festivaali 17.–19.4.2020 Helsingissä, Kino Reginassa
loudsilents.com
Facebook, Twitter & Instagram: @loudsilentsfi
#loudsilents

Tiedustelut:

Otto Kylmälä, Loud Silentsin taiteellinen johtaja ja KAVIn suunnittelija
otto.kylmala(at)kavi.fi
p. 040 764 8573

Katri Tenhola, KAVIn suunnittelija
katri.tenhola(at)kavi.fi
p. 02953 38148