Toukokuussa suomalaiset pääsevät katsomaan ilmaiseksi Euroopan parlamentin LUX-elokuvapalkinnon finalistielokuvia ja äänestämään elokuvapalkinnon saajasta. LUX Film Days -tapahtumassa Helsingissä ja Tampereella näytetään elokuvat Tämä maa, Burning Days (Kurak Günler), Close, Triangle of Sadness ja Will-o’-the-Wisp (Fogo-Fátuo).

Vuonna 2007 perustettu LUX-elokuvapalkinto tukee eurooppalaisten elokuvien levitystä. Vuodesta 2021 alkaen elokuvapalkinnon voittajan ovat valinneet eurooppalaiset katsojat yhdessä Euroopan parlamentin jäsenten kanssa.

Tänä vuonna LUX-elokuvapalkinnosta kilpailee viisi elokuvaa. Ehdokkaiksi on valittu tuoreita eurooppalaisia elokuvia, jotka lisäävät tietoisuutta ajankohtaisista yhteiskunnallisista ja poliittisista kysymyksistä. Ne kuvastavat samalla eurooppalaisen elokuvan kauneutta ja monimuotoisuutta.

Vuoden 2023 finalistielokuvat

Tämä maa (Ohjaus Carla Simón, Espanja/Italia) kertoo Solén perheestä, joka on aina viettänyt kesät poimimalla persikoita pienessä Alcarràsin kylässä, Espanjan Kataloniassa. Tämän vuoden sato voi kuitenkin olla viimeinen, sillä perheen maille suunnitellaan persikkapuiden hakkuuta ja aurinkopaneelien asentamista. Tämä repii juopaa suurperheen jäsenten välille. Ensimmäistä kertaa tulevaisuus näyttää epävarmalta, ja perhe on vaarassa menettää enemmänkin kuin hedelmätarhansa.

Burning Days (Kurak Günler) (Ohjaus Emin Alper, Turkki/Ranska/Saksa/ Alankomaat/Kreikka/Kroatia) -elokuvan päähenkilö on nuori, työlleen omistautunut syyttäjä Emre. Hänet on äskettäin nimitetty virkaan pieneen kaupunkiin, jota koettelevat vesikriisi ja poliittiset skandaalit. Emre otetaan aluksi hyvin vastaan, mutta myöhemmin tilanteet käyvät yhä kiperimmiksi, ja hän tulee vedetyksi mukaan paikallispolitiikkaan. Kun Emre ystävystyy paikallislehden omistajan kanssa, huhumylly lähtee käyntiin.

Close (Ohjaus Lukas Dhont, Belgia/Ranska/Alankomaat) kertoo kahdesta 13-vuotiaasta pojasta, Leosta ja Remistä, joiden välinen syvä ystävyys katkeaa äkillisesti. Leon on vaikea ymmärtää, mitä on tapahtunut, ja hän lähestyy Remin äitiä Sophieta. Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon voittanut Close on elokuva ystävyydestä ja vastuusta.

Triangle of Sadness (Ohjaus Ruben Östlund, Ruotsi/Saksa/Ranska/Iso-Britannia) on estoton satiiri, jossa roolit ja yhteiskuntaluokat käännetään ylösalaisin ja paljastetaan, että kauneuden taloudellinen arvo on vähäistä. Mallit Carl ja Yaya liikkuvat muodin maailmassa ja tutkivat suhteensa rajoja. Pariskunta kutsutaan luksusristeilylle, jolla on mukana värikäs kokoelma superrikkaita matkustajia, venäläinen oligarkki, brittiläisiä asekauppiaita sekä omalaatuinen ja alkoholisoitunut, Marxia siteeraava kapteeni. Aluksi kaikki vaikuttaa Instagram-kelpoiselta… Elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon.

Will-o’-the-Wisp (Fogo-Fátuo) (Ohjaus João Pedro Rodrigues, Portugali/Ranska)
‑elokuvassa hänen kuninkaallinen korkeutensa Alfredo, kuningas ilman kruunua, muistelee kuolinvuoteellaan kaukaista nuoruuttaan ja unelmaansa tulla palomieheksi. Kun Alfredo tapaa palokunnan kouluttaja Afonson, avautuu uusi luku näiden kahden nuoren miehen elämässä. He uppoutuvat rakkauden ja halun maailmaan ja pyrkivät muuttamaan yhteiskunnan vallitsevaa tilannetta.

LUX Film Days -elokuvanäytökset

Viisi finalistielokuvaa näytetään ilmaiseksi toukokuussa Helsingissä sekä Tampereella. Elokuvat on tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.

Helsingin näytökset Kino Reginassa, keskustakirjasto Oodissa 8.–9.5.:

Liput elokuviin voi lunastaa 25.4. alkaen Kino Reginan verkkokaupasta kinoregina.fi tai Kino Reginan lipputiskiltä. Kino Regina sijaitsee keskustakirjasto Oodin ensimmäisessä kerroksessa.

Katso, arvioi ja voita

Katsojat voivat arvioida elokuvia luxaward.eu -sivustolla antamalla niille tähtiä. Katsojat valitsevat voittajaelokuvan yhdessä Euroopan parlamentin jäsenten kanssa siten, että molempien arvioilla on 50 %:n painoarvo. Äänestys päättyy 12.6.2023, ja voittajaelokuva julkistetaan 27.-28. kesäkuuta palkintojenjakoseremoniassa Euroopan parlamentissa Brysselissä.

Elokuvia arvioineet katsojat voivat osallistua kilpailuun ja voittaa mm. matkan Euroopan parlamentissa järjestettävään LUX-palkintoseremoniaan kesäkuussa. Arvonta järjestetään 23.5.2023.