Kuka oli Barbara Stanwyck? Kirsi Raitaranta käsittelee blogitekstissään näyttelijättären monipuolista uraa ja tarjoaa yleiskatsauksen Stanwyck-sarjan elokuviin.
Barbara Stanwyck (1907–1990) oli teknisesti taitava, plastinen näyttelijä, jolla oli taito koskettaa. Hänen uralleen mahtui suuria klassikoita raastavasta melodraamasta kylmäävään film noiriin ja tyylikkääseen screwballiin. Vaikka Stanwyck teki suvereenisti myös komediaa ja melodraamaa, hänet mielletään silti ensisijaisesti kovaksikeitettyihin roolihahmoihin.
Poikkeuksellisesti isona tähtenä hän ei sitoutunut yhteen studioon vaan rakensi tähtikuvansa itse. Hän halusi näyttelijänä säilyttää itsenäisyytensä ja valita omat roolinsa. Tämän seurauksena hänen elokuviensa lajityyppien kirjo onkin moninainen ja roolien repertuaari laaja. Tätä sitoutumattomuutta studioon pidetään kuitenkin syynä siihen, ettei neljästi ehdolla ollut Stanwyck saanut koskaan elokuvistaan Oscaria. Parhaasta naispääosasta hän oli ehdolla elokuvista Äidin uhraus (1938), Jään tänne yöksi (1942), Nainen ilman omaatuntoa (1945) ja Valitan, väärä numero! (1949). Hän sai elämäntyöstään kunnia-Oscarin vuonna 1982.
Yhteistyö Frank Capran kanssa teki Stanwyckistä tähden 1930-luvulla. Heidän yhteistyötään pidetään yhtenä Hollywoodin ohjaaja-näyttelijätär -tiimin hedelmällisimpänä. Kriitikko Pauline Kael piti parin läpimurtoelokuvaa Ladies of Leisure (1930) museokamana, mutta noteerasi Stanwyckin tulkinnan merkittävän moderniksi ja näyttelemistyylin selkeäksi ja naturalistiseksi. Vuosina 1930–1932 pari teki neljä elokuvaa, joista sarjassamme esitetään The Miracle Woman (1931). Työsuhde oli muutakin kuin pelkkää työtä, ja ohjaaja toivoi näyttelijän suostuvan vaimokseen.
Barbara Stanwyck oli yksi Hollywoodin vahvoista naisista. Hän työskenteli useiden kiinnostavien ohjaajien kanssa ja oli yleisesti tunnettu tiukasta työmoraalistaan. Hänet tunnettiin myös näyttelijänä, joka teki parhaimman suorituksensa ensimmäisellä otolla. Tämä intensiivinen paneutuminen roolihahmoon oli perua teatterin näyttämöltä. Työtoverina häntä arvostettiin, monet rakastivat häntä, mutta toisia hänen viileä käytöksensä vaivasi.
Hollywood-tähden lähtökohdat olivat kovat. Stanwyck syntyi Brooklynissä englantilais-irlantilaiseen Stevensin perheeseen, jossa oli jo ennestään neljä lasta, ja sai kasteessa nimekseen Ruby. Muutamaa vuotta myöhemmin hänen jälleen raskaana ollut äitinsä kuoli auto-onnettomuudessa, ja isä lähti pian hautajaisten jälkeen töihin Panaman kanavalle. Aluksi vanhempi sisar Millie huolehti perheen pienimmistä, kunnes kiertue-elämä vei tanssitytön mennessään ja lapset sijoitettiin sijaiskoteihin. Teini-ikäisenä Ruby pääsi kauppaan töihin, mutta hakeutui pian omaksi kokemakseen show-bisnekseen ja työskenteli jo 15-vuotiaana klubeilla tanssityttönä. Vuonna 1922 hän oli yksi Ziegfeld Folliesin tanssijoista ja kiinnostui näihin aikoihin teatterista. Ensimmäisen elokuvansa hän teki vuonna 1927.
King Vidorin väkevässä melodraamassa Äidin uhraus (Stella Dallas) nähdään yksi Stanwyckin vahvoista rooleista. Elokuva kertoo työväenluokkaan kuuluvasta itsekeskeisestä pyrkyristä, joka vamppaa rikkaan miehen omaa etuaan tavoitellen. Lapsen saaminen ei juurikaan vaikuta Stellan itsekeskeiseen elämäntapaan, mutta haittaa avioparin yhteiselämää. Stanwyck kertoi, että tulkitessaan monitahoista roolihahmoaan hän joutui näyttelemään tavallaan kahta eri naista. Tästä huolimatta Stellan henkilöhahmo ei vaikuta epäkoherentilta, eikä näytteleminen epätasaiselta. Päinvastoin, Stanwyckin roolisuoritus on hienovarainen tutkielma naisen rooleista ja suhteista.
Feministisessä tutkimuksessa elokuva saakin laajemman yhteiskunnallisen statuksen, sillä luokkajaon lisäksi Stellan kautta tehdään näkyväksi naisen sosiaaliset roolit patriarkaatissa. Kohtaus, jossa Stella seuraa rauta-aidan takaa tyttärensä häitä, tuntuu kulminoituvan äidin uhraus kaikkineen. Jotkut tutkijat tunnistavat tässä ulkopuolisen naiskatsojan paikan (female spectator). Tulkinta tuo kohtaukseen rangaistuksen elementin: Stella, joka on haastanut vallitsevan näkemyksen naisen rooleista äitinä ja vaimona, on tässä alennettu aiemmasta spektaakkelin asemastaan pelkäksi katsojaksi, sivustaseuraajaksi. Mutta kohtaukseen löytyy myös toisenlainen tulkinta: Stella on onnellinen ollessaan vihdoin vapaa lapsestaan ja äitiyden velvollisuuksista.
Henry Kingin filmatisointi Olive Higgins Proutyn romaanista Stella Dallas (1923) oli ollut Samuel Goldwyn Companyn suurin menestys vuonna 1925. Vidor kopioi Kingiltä ”mykän” loppukohtauksensa. Tunteellisessa kohtauksessa tulee väistämättä ajatelleeksi Stanwyckin omaa kovaa lapsuutta ja haasteellista suhdetta Dion-poikaansa, jonka hän adoptoi Frank Fayn kanssa.
Uusintaversioon haettiin näyttelijöitä koekuvauksilla, ja myös Stanwyck suostui testikuviin, vaikka oli jo iso tähti. Mutta tapaus oli suuri; Stanwyckin mukaan ”kaikki kävivät koekuvissa”, olihan rooli verrattavissa Tuuleen viemää -elokuvan Scarlett O’Haraan.
Stanwyck teki kaksi mustan rikoselokuvan klassikkoa, joissa hän esiintyi sittemmin ranskalaisten elokuvakriitikkojen film noiriksi määrittelemän lajityypin kylmäverisenä femme fatalena. Billy Wilderin ohjaama Nainen ilman omaatuntoa tuntui lanseeraavaan film noirin kuvastoon kuuluvan läpeensä pahan, kohtalokkaan naisen, jonka Martha Iversin paholaismainen hahmo vei asteen pidemmälle. Mielikuva kyseisen naishahmon paradigmasta on vahva, mutta tämän tyyppisiä pahuuden kyllästämiä naistoimijoita ei silti löydy lajityypin elokuvista monia, vaikkakin kohta toisen maailmansodan jälkeen hahmo tuntui korostuvan. Samaan aikaan ilmestyneiden elokuvien Postimies soittaa aina kahdesti (1946) ja Varjot menneisyydestä (1947) naispääosista löytyy samaa määrätietoista, kylmää pyrkimystä oman edun tavoitteluun.
Film noirin tietyssä vaiheessa kyseinen femme fatale -tyyppi nähdään misogynistisen aikakauden tuotteena, mutta se ei tokikaan ole lajityypin ainoa naistyyppi. Suuri osa genren naishahmoista esitetään miehisen sankarin kanssarikollisena tai liittolaisena. Tähän misogynistiseen katseeseen on haettu syytä sotavuosien jälkeisen ajan murroksesta yhteiskunnassa ja naisen aseman muuttumisesta. Yhteiskunnan muutokset heijastuivat sodanjälkeisen ajan elokuvaan laajemmin mm. luokkatietoisuuden kasvaessa.
Elokuvassa Martha Iversin outo rakkaus (1946) Sam on tyypillinen lama-ajan ”kulkuri-hahmo”, kaupungista toiseen kiertelevä, vähävarainen kulkija. Samin yhteiskunnallinen asema korostuu yläluokkaisen ja varakkaan Marthan ja tämän lakimiehen rinnalla. Tapahtumien symbolisena keskiönä on kartanon portaikko, film noirille ominaista kuvastoa, joka tässä symboloi yhteiskunnallista nousua – tai sen mahdollisuutta. Varallisuuden tuoma erityisasema ja luokkaero kasvattavat vihamielisyyttä myös elokuvassa Valitan, väärä numero. Kun 1930-luvun kepeissä screwball-komedioissa aihetta käsiteltiin satiirin keinoin, sodan jälkeisessä film noirissa luokkaerot nousevat esiin pikemminkin alistamisen välineenä ja vihan liekkinä.
Stanwyck oli tarkka yksityisyydestään, eikä avannut julkisuudessa elämäänsä, avioliittojaan tai suhdettaan adoptiopoikaansa. Ehkä siitäkin syystä aiheesta riittää spekulaatioita. Hänen avioliittojaan Frank Fayn ja Robert Taylorin kanssa pidetään näkökulmasta riippuen joko kulisseina tai rakkausliittoina. Elokuva A Star is Born perustuu Stanwyckin ja tämän ensimmäisen aviomiehen Frank Fayn suhteeseen.
Näyttelijättären seksuaalisuutta on pidetty yhtenä Hollywoodin tarkemmin varjelluista salaisuuksista. Stanwyckilla tiedetään olleen myös naissuhteita, ja hänen pitkäaikaista työtoveriaan on pidetty hänen pitkäaikaisena elämänkumppaninaan. Yksityisyydestään tarkka Stanwyck ei kommentoinut huhuja, mutta heitti hänen seksuaalista suuntautumistaan tentanneen toimittajan ulos talostaan; tämä tallensi myöhemmin tarinan kirjaansa. Myös hänen adoptiopoikansa on purkanut katkeruuttaan äitiään kohtaan kirjassaan.
Stanwyckin matka orpotytöstä elokuvatähdeksi on ollut monin paikoin traaginen ja rankka. Yhdestä asiasta ei tarvitse spekuloida: Stanwyck oli määrätietoinen ja uralleen omistautunut näyttelijä, joka ei tinkinyt omasta työstään. Hänen intohimonsa elokuvaan näkyy hänen elokuvissaan.
Kirsi Raitaranta, apulaisjohtaja, KAVI
Barbara Stanwyck -teemasarja Kino Reginassa 1.9.–7.11.