Lauantailta 3.9. peruttu Kahdeksan surmanluotia esitetään korvaavassa näytöksessä 35 mm -versiona. Tiedotamme uuden näytöksen ajankohdasta lähipäivinä.

***

Intensiivinen, yli viisituntinen suurteos Kahdeksan surmanluotia (1972) kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan viinankeittoa harjoittavasta pienviljelijästä, jonka elämä luisuu vääjäämättä kohti tragediaa. Ylen tuottama Kahdeksan surmanluotia on toistuvasti sijoittunut kärkeen parhaiden kotimaisten elokuvien äänestyksissä.

Harvinainen restaurointiprojekti lähti liikkeelle Peter von Baghin ja Martin Scorsesen ystävyydestä ja rakkaudesta elokuvaan. Scorsese näki Niskasen teoksen von Baghin ehdotuksesta, ja Scorsesen perustama ja johtama The Film Foundation hyväksyi sen ensimmäiseksi pohjoismaiseksi World Cinema Project -hankkeeksi. Elokuvan pitkästä alkuperäisversiosta tehtiin 35 mm -filmirestaurointi sekä digirestaurointi yhteistyössä The Film Foundationin ja Cineteca di Bolognan kanssa tarkoituksena mahdollistaa teoksen kansainvälinen levitys. Osa restauroinnin rahoituksesta tuli Suomesta Fiction Finland ry:lta, joka organisoi ja keräsi suomalaisen rahoitusosuuden.

Restauroinnin ensiesitykset koettiin tänä kesänä Sodankylän elokuvajuhlilla sekä Bolognan Il Cinema Ritrovato -festivaalilla. Lisäksi teos on varattu uuteen ensi-iltaan jo Isoon-Britanniaan, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin.

Kino Reginan syysohjelmistossa esitetään myös Mikko Niskasen elokuvien teemasarja, joka käynnistyy 7.9. Vesa-Matti Loirin muistonäytöksellä elokuvasta Pojat (1962).

Kahdeksan surmanluotia -elokuvasta järjestetään 3.9. näytöksen peruutuksen vuoksi korvaava näytös, jonka tarkemmasta ajakohdasta tiedotetaan lähipäivinä.

Mikko Niskanen -teemasarja Kino Reginassa 7.9.–23.11.