Kino Reginan syyskausi on punottu mahdollisimman monipuoliseksi ja laadukkaaksi. Myös he, jotka ovat kuluttaneet arkistonäytösten penkkejä yli viidenkymmenen vuoden ajan, löytävät ohjelmistosta takuuvarmasti uusia timantteja. Huolella kuratoidut sarjat ja esitysformaattien kirjo tekevät jokaisesta näytöksestä uniikin.
Perusasiat ensin. Taidemaalari-isänsä perinnönjatkajana ja ranskalaisen elämäntavan impressionistisena kuvaajana Jean Renoir on yksi elokuvataiteen suurista mestareista. Retrospektiivin ensimmäisessä osassa keskitymme hänen toista maailmansotaa edeltävään tuotantoonsa. Sarjassa nähdään mm. elämää suurempi Suuri illuusio (La grande Illusion, 1937).
Tänä syksynä Monacon ruhtinattaren Grace Kellyn kuolemasta tulee 40 vuotta. Valkokankaan loistelias ikoni teki monta jännityselokuvaa Alfred Hitchcockin kanssa ja osoitti vahvalla läsnäolollaan sivuosaroolien mahdin. Lahjakkuutensa hän todisti yhdessä elokuvahistorian vaikuttavimmista tulkinnoista alkoholistin vaimona elokuvassa Mies jonka minulle annoit (Country Girl, 1954).
Sata vuotta sitten syntynyt Vittorio Gassman oli yksi kaikkien aikojen parhaista italialaisista koomikoista. Charmikkaan Shakespeare-tulkitsijan monitasoinen ura kattaa elokuvia neorealismista commedia all’italianan klassikoihin ja alkuperäiseen Naisen tuoksu (Profumo di donna, 1974) -elokuvaan.
Venäjän sota Ukrainassa on järkyttänyt koko Eurooppaa ja nostanut Ukrainan kulttuurin monien kiinnostuksenkohteeksi. Ukrainalaisen elokuvan päivien ja Nataliya Teramaen kanssa yhdessä toteutettu sarja esittelee maan rikasta elokuvahistoriaa mykkäelokuvasta nykypäivään Ukrainan Dovzhenko-keskuksen asiantuntijavieraiden kera.
Ruotsalainen Ruben Östlund liittyi tänä vuonna eksklusiiviseen kerhoon, jonka jäsenet ovat voittaneet Cannesin Kultaisen palmun kahdesti. Lumilautailuelokuvilla aloittaneen tekijän elokuvat tarkastelevat yhteiskuntaa, ihmisten käyttäytymistä ja moraalia tarkkaan harkitun kuvakerronnan ja mustan huumorin kautta.
Brittiläisen Alan Clarken nimi ja tuotanto ovat rikollisen tuntemattomia Suomessa. Hänen väkivaltaa ja sosiaalisia alaluokkia kuvaavat televisioelokuvansa nostivat uuden sukupolven lahjakkaimmat näyttelijät koko kansan tietoisuuteen, ja elokuvantekijän innovatiivinen kuvaustapa on inspiroinut Gus van Santia, Dardennen veljeksiä ja Andrea Arnoldia.
Vaikutusvaltaiset Melvin ja Mario Van Peebles ovat tuoneet yhdysvaltalaiseen elokuvaan värikkyyttä jo 50 vuoden ajan. Elokuva-arkiston vieraanakin kestitty Melvin-isä oli blacksploitaatio-liikkeen keskiössä satiirisilla ja anarkistisilla elokuvillaan. Isänsä elokuvissa näytellyt Mario-poika on jatkanut perhealalla 90-luvun alun jengielokuvien stiletinterävällä mestariteoksella New Jack City (1991).
Syyskauden myöhäisilloissa koetaan kauhua kahdessa sarjassa. Pahan hautojat -sarja esittelee 2000-luvun mielenkiintoisimpia naisohjaajien kauhuelokuvia, jotka vääntävät miehiseltä katseelta niskat nurin. Tätä tuetaan spektaakkelimaisilla sirkkeli- ja hirviönäytöksillä, jossa 1950-luvun 3D-klassikot vyöryvät yleisöön. Mukana myös 3D-formaatin auktoriteetin Stefan Drösslerin huikea 3D-show!
Väriä syksyyn tuovat japanilaisen Studio Ghiblin animaatioklassikot, joita nähdään sekä alkuperäisinä että suomeksi dubattuina versioina. Kumarramme syvään myös Tenavat-sarjakuvan tekijän Charles M. Schultzin satavuotispäivän kunniaksi.
Kahdeksan surmanluotia -erikoisnäytöksen jatkoksi esittelemme Mikko Niskasen tuotannon parhaimmistoa. Kiinnostavinta kotimaista elokuvaa nähdään myös 20 vuotta täyttävillä Ohjaajaklubeilla.
DocPointin Apollo-palkittu elokuva-alan moniottelija Erkki Astala saa oman carte blanche -sarjansa, ja HYY:n leffaryhmän kuratoima elokuva- ja luentosarja käsittelee oivaltavalla tavalla mielenterveyden kysymyksiä. Myös suositut Elokuvan historia -luennot ja niihin liittyvät elokuvat jatkuvat Kino Reginassa syksyllä.
Lämpimästi tervetuloa elokuviin!
Otto Kylmälä, esitystoiminnan suunnittelija