Lue KAVIn suunnittelijan Otto Kylmälän saateteksti Kino Reginan kesäkauteen, joka starttaa tiistaina 31. toukokuuta!
Kevät sai ihmiset palaamaan elokuviin, ja mieltä lämmitti kevätkaudella erityisesti nuori yleisö, joka palautti uskomme kansakunnan sivistykseen. Tästä innoittuneena olemme ladanneet piippuun kovia panoksia ja tehneet kesäkaudesta todellisen ilokarnevaalin!
Ohjelmiston titaanisen selkärangan valaa yksi elokuvahistorian suurista, Akira Kurosawa. Kiistattomasti tunnetuin japanilainen elokuvantekijä oli kotonaan samuraitarinoissa, rikoselokuvissa ja kirjallisuusfilmatisoinneissa. Parhaimmistosta koostuva hittiparaati tuo esille taitelijan viihdyttävyyden ja koskettavan humanismin.
Amerikkalaisen elokuvan suuri runoilija Terrence Malick risteilee maailmankaikkeuden, elämän ja uskon suurten kysymysten äärellä. Toinen suuren luokan elokuvia herkkyyden kaleidoskoopin läpi tehtaileva tekijä on sekä Aasiassa että Yhdysvalloissa menestyksekkään uran tehnyt taiwanilainen Ang Lee.
Kesällä juhlistamme pieniä suuria lapsinäyttelijöitä, jotka kasvoivat valkokankaalla vuosisadan ikoneiksi. Musikaalien kautta väkevien draamojen tulkitsijaksi varttunut Judy Garland täyttäisi tänä kesänä sata vuotta.
Eurooppalaisen taide-elokuvan rasavilli Jean-Pierre Léaud tunnetaan boyhoodmaisesta, 20 vuotta kestäneestä Antoine Doinelin roolistaan, mutta legenda löysi paikkansa uuden aallon klassikoista ja nuoremman sukupolven elokuvista.
Kesän virallinen syntymäpäiväsankari on yksi viimeisistä todellisista elokuvatähdistä. Huimapää Tom Cruisen 60-vuotisjuhlissa nähdään ensimmäiset elokuvaesiintymiset, läpimurtoteokset ja yhdessä entisen vaimonsa Nicole Kidmanin kanssa tehtyjen elokuvien Trilogiataivas.
Hulvattomia parodiaelokuvia tehnyt Mel Brooks ja indietuotannon hurjapää Roger Corman muodostavat tuotannoillaan amerikkalaisen elokuvan varjohistorian, joka on nykypäivänä yhtä merkityksellinen kuin sen salonkikelpoinen versio.
Cormanin tuotannon yllättävää poliittisuutta tukee italialaisen poliittisen elokuvan suurennuslasina toiminut Damiani Damiano. Suosittuun polizotto-genreen oma polttomerkkinsä jättäneen tekijän elokuvissa nähdään kovia kyttiä sekä Gian Maria Volontén ja Klaus Kinskin western-klassikko.
Jokakesäinen 50 vuotta sitten -sarja tarjoaa aikamatkan vuoden 1972 merkkipaaluihin, taide-elokuvan klassikoihin ja kovan pornon vallankumoukseen. Omanlaisensa tripin maailman parhaan elokuvafestivaalin mielentilaan tuo Sodankylän elokuvajuhlien tie- ja matkustuselokuvia sisältävä sarja. Valitettavan ajankohtaisen sivuteeman sarjaan muodostavat koskettavat pakolaiskokemuksen kuvaukset, kuten Unelma onnesta ja Tie.
Kotimainen valopilkku on Sodankylän elokuvajuhlilla maailman ensi-iltansa saava uusi restaurointi Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia -tv-sarjasta loistokkaalta 35 mm -kopiolta. Toinen suomalainen näyttelijä-ohjaaja, jota kunnioitamme mittavammalla retrospektiivillä, on Ville Salminen. Monissa tuotantoyhtiöissä toimineen moniottelijan retrospektiivin skaala ulottuu aina pääteoksista Karjala-trilogiaan ja ensimmäiseen Pekka Puupää -filmatisointiin.
Tuttuun tapaan Jatkoaika-sarjamme muistuttaa ensi-iltavyöryn alle jääneistä helmistä. Kuukauden double bill luo siltoja menneisyyteen ja tuo näkyville erilaisten elokuvien näkymättömän dialogin.
Lämpimästi tervetuloa elokuviin!
Otto Kylmälä