Berliinin elokuvajuhlilla palkittu työläiskuvaus esitetään Kino Reginassa maaliskuun aikana neljästi.
Kaurismäkeläisiä vaikutteita sisältävä In the Aisles (In den Gängen, 2018) kertoo itäsaksalaisen jättimarketin varastohallin työntekijöistä. Trukkikuskina aloittava varautunut nuorimies Christian tutustuu konkari Brunoon sekä toisella osastolla työskentelevään Marioniin, jonka kohtaaminen kahviautomaatilla muodostuu Christianin työpäivien kohokohdaksi.
Sodankylän elokuvajuhlilla viime kesänä vierailleen Thomas Stuberin kolmas pitkä elokuva kuvaa yksinäisiä ihmisiä, jotka rakentavat varovaisesti ihmissuhteita työyhteisön kautta. Kaikilla heillä on salaisuutensa. Rooleissa nähdään Franz Rogowski, Sandra Hüller ja Peter Kurth.
In the Aislesin näytökset ovat lauantaina 2.3. klo 15.50, tiistaina 5.3. klo 17, sunnuntaina 24.3. klo 17.45 ja keskiviikkona 27.3. klo 20.45. Elokuva on saksankielinen ja tekstitetty suomeksi sekä englanniksi.