Archives

LOUD SILENTS: EROTIKON X MATIAS TYNI

Tšekkiläisen mykkäkauden suurimmassa mestariteoksessa kaupparatsu voittaa veturimiehen luottamuksen ja saa itselleen yösijan sateelta. Alta aikayksikön vieras ja isännän tytär aloittavat viettelyksen tanssin, jonka viimeistelee Erotikon-hajuvesi. Melodraaman klassikon säestää Emma-ehdokkaana ollut tuottaja, multi-instrumentalisti ja Kino Reginan hovipianisti Matias Tyni kokoamansa huipputrion kanssa.

LOUD SILENTS: LYRICAL NITRATE X NOAH KIN

Vuosilta 1905-1915 peräisin olevien filmikatkelmien pohjalta koostetun Lyrical Nitrate on oodi elokuvahistorialle ja arkistointityölle. Itsestään tuhoutuvaan nitraattifilmiin viittaavan elokuvan omaperäinen lähestymistapa uhmaa kategorisointia ja sitä voikin luonnehtia mm. meta-elokuvaksi, dokumentiksi tai avantgardeksi. Näytöksen säestävä, kansainvälistä mainettakin niittänyt taiteilija-säveltäjä Noah Kin on monipuolinen kokeellisen elektronisen musiikin tuottaja.

LOUD SILENTS: LIMITE X JOAKIM BERGHÄLL

Vuonna 2015 kaikkien aikojen parhaaksi brasilialaiseksi elokuvaksi äänestetyssä elokuvassa kolme oman elämänsä pakomatkalaista on päätynyt yhdessä soutuveneeseen. Peixoton ylittää elokuvassa kaikki elokuvakerronnan raja-aidat ja navigoi huolettomasti dokumentin, avantgarden ja draaman bermudan kolmiossa. Airojen rytmiikan Peixotonin veneeseen luova Joakim Berghäll (mm. Ismo Alanko, Helsinki-Cotonou Ensemble) on helsinkiläinen muusikko ja säveltäjä, jolla on laaja kokemus mykkäelokuvien säestyksestä […]

LOUD SILENTS: CIKÀNI X VALLILA KLEZMORIM

Tšekkiläisen elokuvan uranuurtajan Karel Antonin esikoiselokuva Cikàni on räiskyvä melodraama ja ainutlaatuinen road movie. Lyyrinen teos pohjautuu tšekkiläiskirjallisuuden kaanoniin kuuluvan runoilija-kirjailija Karel Hynek Machan seikkailuromaaniin. Siinä venetsialainen gondolieeri Giacomo on palavasti rakastunut kuvankauniiseen Angelinaan, mutta muutkin kilpailevat tämän suosiosta. Klezmer-musiikin lähettiläät Vallila Klezmorim johdattelevat katsojat elokuvan jylhäisiin maisemiin ja Venetsian petollisille vesille.

LOUD SILENTS: THE SON OF THE SHEIK X ILKKA AROLA TAGINE TRIO

Rudolph “Latin Lover” Valentinon viimeinen elokuva oli vähällä jäädä julkaisematta 31-vuotiaan tähden äkillisen kuoleman vuoksi. Elokuvahistorian varhaisessa jatko-osassa Algerian aavikoilla joukko ryöväreitä ottaa vangiksi sheikin jälkeläisen Ahmedin ja vaatii tästä lunnaita. Nuorukainen pääsee kuitenkin vapaaksi, kidnappaa mukaansa roistojoukkion pomon tyttären, ja parin välille syttyy romanssi. Ilkka Arola Trion itämainen jazzsoundi asettaa katsojat sopivaan tunnelmaan. Arola […]