Archives

ELÄÄ ELÄMÄÄNSÄ

Jean-Luc Godardin alkupään elokuviin kiteytyivät Ranskan uuden aallon useimmat teesit. Vivre sa vie -elokuvaa Godard toteutti hetki hetkeltä, käsikirjoitusta kuvausten edetessä kirjoittaen. Kahteentoista episodiin jaettu tarina kertoo naisesta, joka vajoaa prostituution maailmaan. Elokuva ammentaa voimansa Anna Karinan kasvoista ja läsnäolosta.

PAINAJAISKUJA

Tyrone Power tähdittää Edmund Gouldingin elokuvaa kunnianhimoisesta huijarista, joka haluaa kaikin keinoin haltuunsa kiertävän tivolin tärkeimmän liikesalaisuuden. Juopon tivolinomistajan vaimosta (Joan Blondell) huijari löytää vertaisensa, eikä tämä hevin luovu salaisuudestaan. Sirkus on jälleen kerran eri maailma aikalaisia ahdistaneessa elokuvassa, joka kuuluu 1940-luvun piinaavimpiin film noireihin.

INTOHIMOLEIKKI

Englantilaisen työläiskuvausten taitajan ja pienen ihmisten ymmärtäjän varhainen mestariteos. Ken Loachin realistinen kitchen sink -draama validoi sinisilmäisen pahan pojan, Terence Stampin, kulttitähdeksi. Naisnäkökulmastaan kiitosta saaneessa elokuvassa nuori nainen muuttaa asumaan rikollisen kanssa, kun hänen lapsensa isä joutuu vankilaan.

THE LIMEY – KOSTAJA LONTOOSTA

Amerikkalaisen genre-elokuvan revisionisti Steven Soderbergh näki Terence Stampin sinisilmäisyydessä jotain hyytävää ja teki rakenteeltaan jännittävän neo noirin. Kostotrillerissä ikääntyvä brittiläinen rikollinen saapuu Los Angelesiin etsimään tytärtään. Soderbergh syventää päähenkilön rikollista menneisyyttä käyttämällä takaumissa kohtauksia Ken Loachin Intohimoleikki (Poor Cow) -elokuvasta.

PAHAN KOSKETUS

Orson Welles siirsi valkokankaalle mitättömän jännitysromaanin ja pelkisti sen oman nerokkaan tyylinsä mukaiseksi. Kyse on paradoksaalisen hirviön muotokuvasta, jonka kautta hahmottuu moraaleista yksinkertaisin, ehdottomuuden ja puhtauden moraali. Kuten Truffaut elokuvaa luonnehti: ”Oikukkaana nerona Welles tuntuu saarnaavan meille hilpeästi: Anteeksi, että olen roisto, ei se ole minun vikani, jos olen nero, minä tapan itseni, kunhan rakastatte […]

KAIKELLA RAKKAUDELLA

Matti Ijäksen ohjaama draama kertoo rakkaudesta, kaipuusta ja onnentavoittelusta. Valokuvaaja Toivo kuvaa tyhjää penkkiä Lapissa, kun hän törmää elämänsä naiseen, ikiliikkuja Ansaan. Toivo ystävystyy Ansan tyttären ja vankilasta vapautuneen ex-miehen Ismon kanssa. Ismo puolestaan on uskonnollisen veljensä nujertaman pojan Eskon ainoa turva – ja uskovainen lankokin on iskenyt silmänsä Ansaan. Auli Mantila oli elokuvan vastaava […]

HUONOT NAISET

Elokuvaa seuraa keskustelu ohjaaja-käsikirjoittaja Niklas Lindgrenin ja käsikirjoittaja Karoliina Lindgrenin kanssa. Aiheena on käsikirjoittamisen prosessi ja matka tuotantoon pääsemiseen, kuvaushaasteet sekä komedian ohjaaminen. Keskustelun kesto n. 45 min. Lindgrenin komediassa seurakuntatalon emäntä (Leea Klemola) on organisoimassa tärkeitä hääjuhlia, kun ovelle kolkutetaan. Venäläisseurueen bussi on hajonnut ohikulkumatkalla, ja auto pitäisi korjata. Uinuva lappilainen pikkukylä saa uutta […]

PERHETARINA

Ozun tuotannon synkimpiin kuuluva elokuva kertoo saketislaamon omistavasta vanhasta miehestä. Kun mies eräänä päivänä vierailee vanhan naisystävänsä luona, miehen perhe huolestuu hänen terveydestään. Loistavat värit tuovat tummanpuhuvaan tarinaan iloa, ja kuvastosta löytyy visuaalisia metaforia miestä odottavalle matkalle tuonpuoleiseen.