Film noir elokuvien rinnalla sävyjä pimeään vuodenaikaan tuovat Meryl Streepin monipuoliset roolisuoritukset, Yasujirō Ozun huolella rakennetut perhesommitelmat ja mystiikkaa tihkuvat 1970-luvun elokuvat. Kino Reginan talvikausi on nyt julkaistu ja liput myynnissä.

Talvikauden käynnistävät Kino Reginan yleisön äänestämät kymmenen parasta film noir -elokuvaa, joihin lukeutuvat mm. Maltan haukka (The Maltese Falcon, 1941), Gilda (1946) ja Auringonlaskun katu (Sunset Boulevard, 1950). Elokuvahistorian merkkipaaluja tarjoaa myös KAVIn eläkkeelle jääneen johtajan Matti Lukkarilan kokoama carte blanche -sarja, jonka aloittaa Wim Wendersin klassikko Berliinin taivaan alla (1987). Elokuva kuvastaa hyvin nimikkosarjan teemaa, joka käsittelee inhimillisiä toiveita ja unelmia todellisuuden ankarassa kurimuksessa.

Mystinen 1970 -luku -sarja on värisyttävä matka vuosikymmenen vähemmän rationaaliselle puolelle. Kotirouvien noitapiirejä, temppeliherrojen uhrijuhlia ja kirottuja taloja tarjoavat muun muassa Noita (Hungry Wives, 1972), Tombs of the Blind Dead (1971) ja Luojan tähden paetkaa! (The Amityville Horror, 1979). Myöhäisiltojen esityspaikkoja hallitsee lisäksi Puolan sensuureja härnännyt Andrzej Żuławski, jonka kaaoksella kuorrutetut elokuvat muodostavat harvinaisen omaperäisen kokonaisuuden.

Japanista Ranskaan, Intiasta Italiaan

Talvikauden isoja nimiä ovat japanilaisen elokuvan ja perhekuvausten mestari Yasujirō Ozu, maailman parhaisiin näyttelijöihin lukeutuva Meryl Streep sekä ranskalainen Jean Renoir, jonka elokuvien sarja jatkuu syyskaudelta. Sata vuotta täyttävää päiväkirja- ja essee-elokuvan pioneeria Jonas Mekasia juhlitaan elokuvasarjalla, paneelikeskustelulla sekä valokuvanäyttelyllä. Kolmen elokuvan minisarjalla juhlitaan 80 vuotta täyttävää Bollywoodin kuningasta Amitabh Bachchania.

Italialaista elokuvaa edustavat Cannesin elokuvajuhlilla palkituista nuorten naisten kuvauksistaan tunnettu Alice Rohrwacher sekä maan tuntemattomiin suuruuksiin lukeutuva ohjaaja Mauro Bolognini. Talven kotimainen tekijä on Auli Mantila, jonka monipuolista osaamista esitellään ohjausten, käsikirjoitusten ja roolitöiden kautta. Koko perheelle suunnattuja ovat mm. Charles Chaplinin ja Buster Keatonin tähdittämä Mykkäelokuvan klassikot -sarja sekä Roald Dahlin lastenkirjafilmatisoinnit.

Kino Reginan talvikausi alkaa 29.11. ja jatkuu helmikuulle 2023.