Alice Rohrwacher (s. 1982) on yksi uuden italialaisen elokuvan tähtinimistä. Hänen elokuvilleen ovat ominaisia intiimit perhekuvaukset ja humoristinen lähestymistapa italialaiseen kulttuuriin. Ohjaajan kolmessa pitkässä ja useissa lyhytelokuvissa nuoret päähenkilöt toimivat matkaoppaina todistamaan elämän pieniä suuria ihmeitä.

Teemaan kuuluvat elokuvat

CORPO CELESTE (2011)

Sveitsistä syvästi katolilaiselle alueelle muuttanut 13-vuotias Marta valmistautuu konfirmaatioon. Marta on kiinnostunut hengellisistä kysymyksistä, mutta kyseenalaistaa katekismuksen ja traditiot, mikä johtaa riitoihin pyhäkoulun opettajan ja perheen kanssa. Debyyttielokuva sisältää sekä fellinimäistä kirkon karnevalisointia että herkästi kuvattua nuoren tytön kasvukipuilua moraalin ja uskon kysymysten äärellä

Lue lisää

ALICE ROHRWACHERIN LYHYTELOKUVIA (2016–22)

Pitkien fiktioprojektien välissä Rohrwacher on pitänyt luovuuden liekkiä yllä tekemällä intiimejä lyhytelokuvia ja dokumentteja. Pandemian aikana kuvattu Le quattro strade oli keino lähestyä naapureita, Violettina on Pariisin oopperalle tehty lyhytelokuva ja Omelia Contadina yhteistyössä valokuvaaja JR:n kanssa toteutettu oodi maanviljelijöille. Uusin, Cannesissa ensi-iltansa saanut Oscar-ehdokas Le Pupille, on tyttökouluun sijoittuva hurmaava puolipitkä fiktio.

Lue lisää

THE WONDERS (2014)

Le Meraviglie

Rohrwacherin elokuvat alkavat pimeydessä tietä etsivällä heikolla valolla, joka hänen mukaansa on metafora myös elokuvantekoon liittyvälle etsimisen prosessille. Corpo Celesten kirkkoparodian jälkeen ironisen katseen kohteeksi pääsivät TV-kilpailut. Cannesin Grand Prix’n voittanut elokuva kertoo viehättävällä naturalismilla maaseudulla asuvista mehiläiskasvattajista ja heidän neljästä tyttärestään.

Lue lisää

HAPPY AS LAZZARO (2018)

Lazzaro Felice

Rohrwacherin päähenkilöt ovat usein kahden maailman välissä; vastakkain ovat vanhat perinteet ja modernit tavat, hengellisyys ja maallisuus. Rohrwacherin viimeisin elokuva paljastaa työväenluokkaisen elämän hetkittäisen taianomaisuuden, päähenkilönään Lazzaro, jota luullaan liiallisen kiltteytensä vuoksi vähä-älyiseksi. Poissa on Morettista ja Fellinistä muistuttava hupailu, ja tunnelma on lähempänä Ermanno Olmin sielukkaita maaseutukuvauksia.

Lue lisää