Eurooppalaisen elokuvakentän mullistaneesta, uudesta ja karheasta ilmaisusta oli nähty oireilua Italiassa pitkin fasistisen 1940-luvun – mutta silti olisi cinefiilistä itsepetosta väittää, että millään avauksella ennen teosta Rooma, avoin kaupunki olisi ollut kestävää merkitystä. Roberto Rossellinia (1906–77) voi puhtaalla omallatunnolla kutsua ”neorealismin isäksi samassa mielessä, missä Lumière on elokuvan isä.”