Kino Reginassa järjestetään kevään aikana kolme vauvoille ja heidän huoltajilleen suunnattua elokuvanäytöstä. Näytökset alkavat torstaina 23.2. klo 13 elokuvalla MARIE ANTOINETTE (2006). Vauvakinonäytökset ovat ilmaisia ja ne järjestetään yhteistyössä Oodin, Leikkipuisto Lorun ja maaliskuun näytöksen osalta Helsinki Cine Aasia -festivaalin kanssa.

Vauvakinonäytöksissä äänet ovat hieman tavallista hiljaisemmalla ja salia ei pimennetä näytöksen aikana kokonaan. Leikkipuisto Lorun työntekijät järjestävät näytöksen alussa salissa myös pienen laulu- ja lorutuokion. Salista voi lähteä ja sinne palata vapaasti myös kesken näytöksen. Kaikki esitettävät elokuvat ovat sallittuja kaiken ikäisille.

Huom! Lastenvaunut voi jättää vaunuparkkiin joko Oodin rautatieasemanpuoleisen sisäänkäynnin luokse, missä ne saa myös lukittua kiinni (oma lukko mukaan) tai 3. kerroksen vaunuparkkiin. Saliin voi tarvittaessa tuoda pientä naposteltavaa  ja esim. tuttipullon, mutta suuremmat ruokailut pyydämme hoitamaan salin ulkopuolella. Lastenhoitotiloja löytyy Oodin kellarikerroksesta sekä Oodin 3. kerroksesta, josta löytyy myös mikro ruokien lämmitykseen. Suosittelemme saapumaan näytökseen ajoissa, sillä näytös täytetään saapumisjärjestyksessä.

VAUVAKINO-NÄYTÖKSET KEVÄÄLLÄ 2023

Vauvakino: Marie Antoinette (USA, Ranska, Japani 2007)
To 23.2. klo 13.
Kesto: 123 min
Ohjaus: Sofia Coppola

Karkkiväreillä kuorrutettu elokuva Ranskan tuhlailevasta kuningattaresta yhdistelee historiallisia faktoja ja nykyajan elementtejä. Sofia Coppolan ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan kruunaa upea indie-pop-soundtrack.

Vauvakino Helsinki Cine Aasia: Arnold is a Model Student (Thaimaa 2022)
Pe 17.3. klo 13
Kesto: 85 min
Ohjaus: Sorayos Praparan
Alkup. nimi: Arnold pen nak rean tua yang

Arnold vaikuttaisi olevan koulun mallioppilas. Todellisuudessa laiskuuteen taipuvainen mutta nokkela Arnold manipuloi systeemiä sen minkä kerkeää ja tienaa rahaa koehuijauksilla. Aasian maiden tiukkaan kilpailuun ja koulusuorittamiseen perustuva koulusysteemi saa kyytiä elokuvassa, joka haastaa stereotypioita aasialaisista tytöistä.

Vauvakino: Juurakon Hulda (Suomi 1937)
To 27.4. klo 13
Kesto: 88 min
Ohjaus: Valentin Vaala

Hienovireisessä komediassa Juurakon Hulda on feminististä särmää. Vakavakatseisen Irma Seikkulan esittämä Hulda pyrkii sinnikkäällä työllä ja opinnoilla eteenpäin 1930-luvun Helsingissä. Elokuva pohjautuu Hella Wuolijoen Juhani Tervapää -salanimellä kirjoittamaan näytelmään. Wuolijoen näytelmä on filmatisoitu myös Hollywoodissa (The Farmer’s Daughter, 1947).